Miika tuli ruotsin tunnille myöhässä. Hän ei ikinä ollut myöhässä.
En voinut kuin tuijottaa häntä hämmästyneenä, kun hän pyyhälsi luokkaan melkein kymmenen minuuttia myöhässä.
Huomasin Anninkin kiinnittävän saman asian merkille. Miikan huomatessa Annin, hän pysähtyi kuin seinään. Anni istui nimittäin Miikan tavallisella paikalla takarivissä minun vieressäni. Miika kääntyi mitään sanomatta, ja istui eturiviin vapaaseen paikkaan.
Hän ei kertaakaan vilkaissut meihin ja kellon soidessa hän rynnisti ensimmäisenä luokasta. Minä en käsittänyt, mikä häntä vaivasi.
”Minä voisin tänään soittaa Emilille”, kuulin Annin selittävän. Tajusin vain nyökkääväni.
”Minun pitää hoitaa yksi juttu”, sanoin katsomatta Annia, ja juoksin käytävään. Sain Miikan kiinni portaikossa.
”Hei!”
Tartuin Miikaa hihasta.
”Mikä sinua vaivaa?” kysyin. Miika vältteli katsettani.
”Sinä käyttäydyt… oudosti.”
Miika huokaisi.
”Ei mikään”, hän vastasi ja kääntyi katsomaan minua.
”Ei mikään?” kysyin epäuskoisena.
Miika huokaisi taas.
”Luuletko sinä, että Anni auttaa sinua hyvää hyvyyttään?” Miika kysyi. ”Aura älä ole niin sinisilmänen!”
Minä tuijotin Miikaa epäuskoisena.
”Mitä?”
Miika tarttui olkapäistäni.
”Anni ei ole semmonen, joka hyvää hyvyyttään tulee, ja auttaa saamaan levytyssopimuksen!”
Minä pyyhkäisi hiukset pois silmiltäni.
”Okei. Kuule, kiva kun huolehdit, mutta minä haluan sen sopimuksen. Ihan tosi”, sanoin. Tuijotin suoraan Miikan harmaisiin silmiin. ”Voisitko sinä edes yrittää vaikuttaa kiinnostuneelta?”
”Minä olen. Minä vaan en halua, että sinä petyt”, Miika sanoi.
”En minä pety. Minä pääsen toteuttamaan minun unelmaani. Usko pois.”
Miika huokaisi ja hymyili sitten.
”Okei. Sori”, hän sanoi. ”Se muuten istui minun paikalla.”
Minä en voinut kuin naurahtaa.
”Tiedän.”
Ruokalassa Anni käveli puhelin kädessään luokseni. Vaikka olin selkä Anniin päin, huomasin Miikan ilmeestä, että Anni oli tulossa. Ja muutenkin korkokenkien kopse ja rannerenkaiden kilinä oli luotettava merkki siitä, että Anni oli tulossa.
”Minä soitin Emilille”, Anni sanoi. Hän istui viereeni, vilkaisten Miikaa.
”Ai”, sanoin yllättyneenä. ”Mitäs se sanoi?”
”Sillä on nyt aika paljon kaikkea, mutta se lupasi että sillä voisi olla viikonloppuna aikaa”, Anni vastasi.
”Ai nyt viikonloppuna?” kysyin uskomatta kuulemaani.
”Niin.”
”Ai. Ihan kiva… aika nopeeta”, sanoin.
”Hyvä se on sitten sovittu”, Anni sanoi noustessaan ylös. Hän vilkaisi vielä Miikaa, ennen kuin käveli pois.
Miika kohotti kulmiaan. Pudistin pienesti päätäni. En halunnut kuulla Miikan analysointia Annista.
”Tehäänkö jotain viikonloppuna?” Miika kysy nojaillen viereiseen kaappiin.
”Mennää vaikka leffaan tai jotain…?” Miika jatkoi. Minä pamautin kaappini kiinni.
”Ei tänä viikonloppuna”, sanoin ja annoin laukkuni hetkeksi Miikalle, jotta saisin takin päälle.
”Ai niin. Sinulla on se… suuri viikonloppu”, Miika mutisi. Hän kuulosti hiukan pettyneeltä.
”Mennään sitten ensi viikolla”, sanoin. Miika ojensi laukkuni takaisin.
”Joo.”
Olin lauantaina ajoissa Annin luona.
”Moi, tule sisään”, Anni sanoi avattuaan oven. Heidän talonsa oli valtava. Tuijotin vain suuria ikkunoita, valkoista kokolattiamattoa ja hohtavia pintoja.
”Emil tulee varmaan kohta myös. Sen juna taisi tulla kymmenisen minuuttia sitten. Se lähtee huomen aamulla takasin Helsinkiin”, Anni selitti. Minusta oli outoa nähdä Anni ilman korkokenkiä ja jatkuvaa kopinaa.
”Luuletko sinä, että Miika lähtisi minun kanssa leffaan joku päivä?” Anni kysyi äkkiä. Minä tuijotin Annia suu auki.
”Ööh…”
”Siis ihan kaverimielessä”, Anni lisäsi silmiään räpytellen.
”Kai…” sanoin epäröiden. Juuri silloin ovikello soi. Näin kuinka taksi kaarsi pois pihalta.
Anni hyppeli avaamaan ovea. Kuulin hänen kiljahtavan ilosta.
”Tule sisään”, Anni sanoi ja päästi Emilin ohitseen. Tunsin oloni erittäin tyhmäksi, ja tiesin näyttäväni tyhmältä, kun tuijotin Emiliä suu auki. Hän oli huolitellun näköinen.
”Aura tässä on Emil, Emil, Aura”, Anni esitteli hymyillen.
Emil ojensi käden, ja minä vain tuijotin tuota jumalaisen näköistä poikaa. Viiveellä tajusin lopulta tarttua käteen.
”Moi”, Emil sanoi ihanan käheällä äänellä. ”Sä kuulemma haaveilet levyttämisestä”, Emil sanoi hymyillen tummat silmät tarkkaillen minua jatkuvasti. Ehkä jopa hiukan häiritsevästi.
”Ööh… joo”, mutisin punastuen.
”Aura on tosi hyvä laulamaan. Älä nyt Emil pahastu, mutta se voisi voittaa jopa sinut”, Anni sanoi. Emil katsoi minua päästä varpaisiin.
”Jos osaa, levytyssopimus on varma.”
Minua hermostutti Emilin katse. Se oli jotenkin niin… läpitunkeva.
”Olisitpa kuullut pari päivää sitten, kun Aura lauloi”, Anni selitti taas Emilille.
”Haluutko sinä laulaa?” Emil kysyi.
”Mitä minä laulan?” kysyin.
”Mitä vaan. Mikä ekana tulee mieleen”, Emil sanoi. Hän lysähti sohvalle, pörrötti hiuksiaan ja katsoi taas minua.
”Forever young, I wanna be, forever young, du you really want to live forever, forever, forever young…”
Emil katsoi minua hiljaa.
”Ihan hyvä. Vähän falskas, se tosin varmaan johtui siitä, että siitä kylmiltään vaan aloitit”, Emil sanoi lopulta. Samassa puhelin räjähti soimaan. Emil kaivoi sen samantien taskustaan ja katosi näkyvistä.
Ei kestänyt kauaa, kun Emil palasi.
”Minun pitää lähteä jo tänään”, Emil sanoi Annille näyttäen harmistuneelta.
”Harmi. Miksi?” Anni kysyi.
”Treenejä siirrettiin”, Emil sanoi pahoittelevasti. ”Juna lähtee tunnin päästä.”
Minä katsoin silmät pyöreinä Emiliä ja Annia.
”Minä soitan taksin”, Anni mutisi.
Minä ja Emil jäimme kahdestaan. Minä tuijotin vaivaantuneena lattiaa.
”Minä taidan tästä lähteä…” mutisin lopulta.
”Sinä voit tulla minun kanssa samaa matkaa. Ei tarvitse kävellä”, Emil sanoi tarttuen käteeni.
”Tota… en minä edes asu aseman vieressä…”
”Pikku koukkasun ehtii hyvin tehdä”, Emil sanoi ja päästi irti kädestäni juuri ennen kuin Anni tuli takaisin.
”Oletko sinäki lähdössä?” Anni kysyi minulta.
”Aura tulee samaa matkaa. Minä heitän sen eka kotiin, ja sitten menen asemalle”, Emil sanoi, ennen kuin ehdin itse vastata.
Minä katsoin hieman epäilevänä Annia, joka vain iski minulle silmää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti