keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Julkkis osa 3

Osa 3


En keskittynyt juuri ollenkaan äikän tunnilla.
Levytyssopimus? Minulle?
”Aura!” Miika kuiskasi. Havahduin mietteistäni.
”No?” suhahdin takaisin.
”Mitä asiaa Annilla oli?”
Minä huokaisin. Ja hetken jo harkitsin keskittyväni tuntiin.
”Ei mitään”, kuiskasin. Miika pyöräytti silmiään.
”Älä viitsi”, Miika sanoi huokaisten.
Käänsin mitään sanomatta katseeni taas opettajaan. Miika heitti minua kumin palalla.
Mulkaisin Miikaa.
”Kerro!” Miikan vieressä istuva tyttö mulkaisi tätä.
”Hys!” naurahdin. ”Levytyssopimuksesta.”
”MITÄ?” Miika huudahti.
”Aivan Miika Helmilä. Harjoittelemme myös puheiden pitämistä tässä kurssissa.”
Miika heilautti kättään opettajalle, ja kääntyi taas katsomaan mua.
”Mitä?” hän kuiskasi.
”Levytyssopimuksesta. Se haluaisi auttaa minua”, sanoin.
”Anni vai?” Miika kysyi epäuskoisena.
Nyökkäsin. ”Se pystyisi kuulemma auttaa minua saamaan levytyssopimuksen…” sanoin.
Miika katsoi minua ihmeissään.
”Ai… sepä…kiva.”

”Mitä te sanoisitte, jos minä levyttäisin?” kysyin närkkiessäni makaronilaatikkoa. Äiti kääntyi katsomaan minua kummissaan.
”Se olisi… hienoa”, hän sanoi lopulta. Minä työnsin lautasen kauemmas.
”Kun yksi minun luokkalainen luultavasti saisi minulle levytyssopimuksen…” mutisin.
”No sehän on kiva”, äiti sanoi.
”Että te siis… ette tyrmää koko ideaa?” kysyin ehkä hieman yllättyneenä. Isä katsoi minua yllättyneenä.
”Ei tietenkään”, äiti naurahti. Minä hymähdin.

”Ai siis levytyssopimus”, Miika totesi. Hän potkaisi kiven kadulle. ”Miks se edes haluaa auttaa sua?”
”En tiiä”, vastasin. Kävelimme hämärillä kaduilla, minä kädet takin taskuissa hänen vierellään.
”Aura minä…” Miika sanoi äkkiä pysähtyen. Hän huokaisi. Se kuulosti hiukan epätoivoiselta.
”Mitä?” kysyin.
”Minä… äh… ei mitään”, Miika huokaisi.
”Sano nyt”, pyysin ja hipaisin Miikan kättä.
”Se on… hyvä juttu… siis se levytysjuttu…” Miika sanoi lopulta ja jatkoi matkaa.
Se oli ensimmäinen kerta, kun tunsin meidän välillä hieman kiusaantuneen hiljaisuuden. Oli uutta kävellä Miikan kanssa kotia kohti, ja miettiä, mitä pitäisi sanoa.
”No… nähään huomenna?” Miika sanoi epävarmasti jo ennen risteystä.
”Joo koulussa”, vastasin hiukan hämilläni.
En voinut kuin tuijottaa Miikan perään, tämän lähtiessä nopeasti paikalta.
Mikä ihme häntä oli vaivannut? Mietin, pitäisikö minun soittaa Miikalle.
Lopulta kuitenkin päätin, että jos Miika haluaisi kertoa mikä oli vialla, hän tekisi sen aikanaan.

Koulumatkalla törmäsin Anniin.
”Hei Aura, oletko sinä miettinyt yhtään?” hän kysyi heti. Hän huiskaisi pitkiä vaaleita hiuksiaan, ja rannerenkaan kilisivät.
”Joo”, vastasin. Tunsin itseni omituisen lyhyeksi ja nuhjuiseksi Annin rinnalla. ”Olisi ihan kiva levyttää”, mutisin.
”Minä arvasin! Hei, minä juttelen Emilin kanssa, sillä on jo varma sopimus, ja sitten sen kautta saadaan ihan varmasti sinulleki”, Anni selitti.
”Emilin?” kysyin ihmeissäni.
”Niin. Minun kummitädin poika. Mutta että jos sinä pystyisit laulaa Emilille, niin se saisi puhuttuu ihan varmasti sinulleki mahiksen”, Anni selitti.
”Joo tosi kilttiä…” mutisin. ”Mutta miksi sinä haluat auttaa minua? Siis minä arvostan sitä, mutta me ei oikeestaan olla koskaan oltu kavereita.”
Anni pysähtyi hetkeksi. Aivan minimaallisen lyhyeksi hetkeksi hänen huoliteltu ulkonäkö ja kaikki romahti.
”Siis sinähän tiedät, että se minun kaveri, Lilja, muutti just Amerikkaan. Minusta olisi vaan kiva saada uusia kavereita”, Anni sanoi.
”Uskon”, mutisin.
Jatkoimme matkaa kohti koulua, Anni kopisevissa korkokengissään ja minä ikivanhoissa kuluneissa tennareissa.
”Missä Miika on?” Anni kysyi.
”En minä oikeestaan tiedä”, vastasin hämmästyneenä. ”Varmaan jo koulussa. Miten niin?”
”No siis tehän yleensä tuutte samaa matkaa”, Anni sanoi olkiaan kohauttaen.

jatkuu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti