En ollut huolissani siitä, että unohtaisin sanat. Sakke oli valinnut minulle kappaleen. Jos olisin itse päättänyt, olisin tuskin valinnut Lady Gagaa. En ollut kuitenkaan ollut paikalla, kun Sakke oli ohjelmaa suunnitellut, ja koska en ollut ilmoittanut hänelle mitä laulan, hän valitsi sen itse. Että ihan itseäni sain taas syyttää.
”Jännittääkö?” kuulin Miikan kysyvän.
”En tiiä. Kappalevalinta joo”, vastasin hörppiessäni loput juomastani.
”Höh. Sinä voit laulaa mitä vaan, ku se kuulostaa aina hyvältä”, Miika totesi.
”Mutta Lady Gagaa. Pikkujouluissa?”
”Odotitko sinä sitten että laulat jonkun Soihdut sammuu?” Miika kysyi nauraen.
”En”, vastasin jotenkin surullisena. ”Mutta minä olen sitä mieltä, että Edge of glory ei ole pikkujoulukappale”, sanoin.
”No nämä ei ole kyllä pikkujouluja nähnytkään”, Miika myönsi. Ainut jouluinen asia mitä näin, oli yhden rinnakkaisluokkalaiseni tonttulakki, jossa välkkyi punaisia tähtiä.
”Yks, kaks, yks, kaks… Kuuluuko? Haloo? Tsah tsah! Kuuluuko?” Sakke hölisi mikkiin. Hän oli noussut pienelle lavalle.
”Kuuluu!” Miika karjaisi.
”Hyvä hyvä”, Sakke sanoi. Miika työnsi minua huomaamattani lähemmäs lavaa.
”Mahtavat bileet”, Sakke hihkaisi mikkiin. Vilma hyppi lavan edessä kiljuen, ja melkein palvoi Sakkea.
”No mutta sitä ohjelmaa!” Miika karjaisi.
”Joo joo! Nyt olisi varmaa hyvä aika pyytää tänne kaikkien rakastama Aura, joka on lupautunu laulaa jotain, ennen kun te kaikki sammutte!” Sakke hihkaisi tai melkein karjui ja hakkasi käsiään yhteen.
Miikka tönäisi minua lavaa kohti.
”Mene jo!” hän kuiskasi.
Sakke ojensi mikin minulle ja iski silmää.
Tuijotin hetken. Kaikki tuijottivat. Nyökkäsin Sakelle, joka painoi mankasta nauhan soimaan ja väänsi volyymin täysille.
”There ain’t no reason you and me should be alone, tonight yeah baby, tonight yeah baby…”
Huomasin Miikan hymyilevän minulle.
Sakke oli sammunut sohvalle. Miika ja mina olimme jääneet laittamaan paikkoja kuntoon. Solmin parhaillaan piuhoja ja johtoja.
”Sinä oikeesti laulat hyvin”, kuulin Miikan sanovan. Hänellä oli rätti kädessä. Minä en voinut olla punastumatta.
”Höh”, mutisin.
”Sinä voisit ihan hyvin voittaa laulukilpailuja, Aura, levyttää! Sinä pärjäisit musiikkialalla.”
”En minä tiedä… Ei täällä ole mitään levytyspaikkoja. Pitäisi lähteä pois”, vastasin. ”Ja koulukin on kesken.”
”Huomasitko sinä olenkaan, minkä suosion sinä näiltä kaikiltakin sait?” Miika kysyi ja levitti käsiään.
”No joo. Huomasin, kännisiä teinejä. Meillä on muuten vartti aikaa”, vastasin vilkaisten kelloa.
Miika huokaisi pudistaen päätään.
”Mitä tehdään tolle?” Miika kysyi nyökäten Sakkea päin.
”Minun kyyti tulee ihan parin minan päästä”, vastasin. ”Paljonko se joi?”
”En minä tiedä”, Miika vastasi.
”Pitkäisikö soittaa tyyliin ambulanssi? Voiko toi saada alkoholimyrkytyksen?”
”Minä soitan. Ei sitä tännekään voi jättää”, Miika vastasi kaivaessaan puhelinta esiin.
Huomasin ikkunasta auton kaartavan nuorisotalon pihaan.
”Minä menen nyt”, sanoin Miikalle.
”Aura hei!”
Käännyin katsomaan kuka minua kutsui. Anni sipsutti kymmenen sentin koroillaan, jotka kopisivat koulun käytävällä, luokseni.
”Ai moi Anni”, vastasin hiukan hämilläni. Minä ja Anni emme oikeastaan olleet edes kavereita.
”Sinä lauloit hyvin”, Anni sanoi.
”Kiitti…”
”Niin minä tässä vaan mietin, että oletko ajatellut koskaan levyttää?” Anni kysyi. Hetken minä vain tuijotin Annia. Mietin olinko kuullut oikein?
”Levyttää?” kuulostin varmaan idiootilta.
”Niin”, Anni sanoi heilauttaen vaaleita hiuksiaan. ”Siis kun jos sinä haluat, niin minä saisin sinulle levytyssopimuksen.”
”Ai…” sanoin yllättyneenä.
”Heippa tytöt”, kuulin Miikan sanovan takaatani.
”Moi Miika”, Anni sanoi ja pöyhi hiuksiaan.
”Käykö jos minä harkitsen asiaa?” kysyin edelleen epävarmana Annilta.
”Joo tottakai.”
Vedin Miikan mukanani pois hymyilevän Annin luota.
”Mitä toi halusi?” Miika kysyi vilkaisten olkansa yli Annia.
”Ei mitään”, mutisin. Tiesin, ettei Miika uskonut.
”Sakke ei näytä olevan koulussa”, sanoin vaihtaen puheenaihetta. Miikka naurahti.
”Lintsaa. Se on aika pahassa darrassa”, Miika nauroi.
”Se ei kyllä ikinä pääse kirjotuksista läpi…” mutisin.
”Onhan sillä vielä yli vuosi aikaa niihin”, Miika vastasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti