Nina
Ne repivät minua
mukaansa. Huusin minkä jaksoin, mutta kukaan ei tullut auttamaan. Ne hajottivat
ikkunat ja lasinsirpaleita lensi päälleni. Huusin Kathyä. Sitten tuli pimeys,
jossa olin aivan yksin.
Tajusin tuijottavani tummaa puukattoa. Hengitykseni kulki
raskaasti ja tunsin otsallani kylmän hien. Vaistosin jonkun istuvan vierelläni.
En uskaltanut kääntyä. En ollut kotona. En tiennyt missä olin. Muistin hyökkäyksen, kaiken sen veren
ja… Se ei ollutkaan painajainen.
Tunsin kipua vasemmassa kädessäni. Itse asiassa tunsin
pakottavaa kipua kaikkialla. Aivan kuin minut olisi murskattu. Liikautin
kokeilevasti kättäni. Sängyn vieressä istunut mies nousi ylös. Hän kumartui
lähemmäs.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi. Ääni oli liian lempeä. Se ei
tuntunut sopivan hänenlaiselleen miehelle. Äänen olisi kuulunut olla karhea ja
vaarallinen. En osannut reagoida mitenkään hänen kysymykseensä.
”Hei”, mies kutsui minua ja kokeili rannettani. ”Kuuletko
minua?” hän kysyi ääni taas huolestuneempana.
Nyökkäsin varovaisesti.
”Kathy on tulossa tänne”, hän sanoi ja vetäytyi hiukan kauemmas.
Tunsin hiukan helpotusta kuullessani Kathyn nimen. Hän oli
tulossa.
Hetken aikaa makasin sängyssä odottaen. En uskaltanut
liikahtaa, sillä jokin miehen olemuksessa sai minut jähmettymään kauhusta.
Minulla ei ollut aavistustakaan kauanko joutuisin odottamaan. Yhtäkkiä tajusin
jonkun ryntäävän huoneeseen suoraan sängylle jossa makasin.
Kathy ripustautui kaulaani. ”Voi Nina”, hän huudahti lähes
itkuisena. ”Oletko kunnossa?”
Nyökkäsin taas. En minä voisi alkaa luetella kaikkia kipuja
joita tunsin koko ajan. En edes halunnut huolestuttaa Kathyä, joten oli paras
olla sanomatta mitään.
Kathy ei kuitenkaan näyttänyt vakuuttuneelta.
”Mitä sinä täällä teet?” kysyin äkkiä hämmentyneenä. En
ollut nähnyt Kathyä pitkään aikaan, hän oli vain… kadonnut. Kathy ei vastannut.
”Miten sinä kehtasit vain kadota!” kivahdin noustessani
varovaisesti istumaan. Minun täytyi myöntää, ettei se ollut mitenkään
kivutonta.
”Se on melko monimutkaista”, Kathy mutisi sen kummempia
puolustelematta. Katsoin Kathyä tarkasti. Eikö hän ollut yhtään ajatellut miltä
minusta tuntui kun hän vain katosi. En kuitenkaan viitsinyt haastaa riitaa.
Tuskinpa Kathy nyt silmieni edestä katoaisi.
Vilkaisin ympärilleni huoneessa. Veressäni istunut mies oli
kadonnut. Sydämeni hypähti. En ollut huomannut hänen lähtöään.
”Tuossa oli joku… joku mies”, sanoin nielaisten. Tiesin
pelon kuultavan äänestäni.
”Tiedän. Ethan ei ole päästänyt sinua hetkeksikään pois
silmistään. Hän luultavasti kuuntelee meitä nytkin”, Kathy totesi. Loppua kohti
hänen äänensävynsä muuttui ärtyneeksi.
En ollut varma kuulinko omiani, mutta aivan kun joku oli
tyrskähtänyt oven takana.
”Kuka hän on?” kysyin. En pitänyt ajatuksesta, että joku
minulle tuntematon mies vahti untani. Se tuntui liian pelottavalta.
”Hän pelasi sinut ja toi tänne”, Kathy vastasi. Hän katsoi
minua huolestuneena.
”Mitä minulle tapahtui?” kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Tuota… Sinun taloosi tunkeuduttiin, muistatko sen?” Kathy
aloitti ja katsoi minua kysyvästi. Nyökkäsin. Muistin sen kyllä. Ne rikkoivat
ikkunat… Kotini oli varmaan kamalassa kunnossa.
”Ja sitten sinut vietiin minun kotiini, josta Ethan löysi
sinut verisenä ja kamalassa kunnossa”, Kathy jatkoi. Hän vilkaisi minua huolestuneena.
Liikahdin hieman, enkä voinut olla irvistämättä kivusta.
”Miten hän löysi minut?” kysyin henkäisten. Tiesin, että jos
hän ei olisi tullut ajoissa, olisin voinut kuolla.
Kathy tuntui hermostuvan. Tiesin, ettei hän kertonut
kaikkea. Hän salasi jotain. Huomasin oven raottuvan ja saman miehen, joka oli
istunut sänkyni vieressä, pään pistävän esiin.
”Haluatko jotain syötävää?” mies kysyi. Ethanko hänen
nimensä oli? Kuulin Kathyn huokaisevan, luuli kai, ettei hänen tarvinnut
vastata minulle.
Minä rykäisin hiukan selventääkseni kurkkuani. ”Voisin ottaa
vettä”, sanoin varovaisesti kuin lupaa kysyen.
Ovi sulkeutui mutta avautui kuitenkin melkein saman tien, en
ollut ehtinyt edes kunnolla kääntää katsettani pois ovesta, kun mies tuli
takaisin vesilasin kanssa. Tuijotin häntä ihmeissäni.
”Olen muuten Ethan”, hän sanoi ojentaessaan lasin minulle.
”Minä olen…”
”Nina. Kyllä minä tiedän kenet pelastan”, Ethan sanoi ja
iski silmää. Minä olin aivan ymmälläni.
”Jos minä olin niin kamalassa kunnossa, miksi minua ei viety
sairaalaan?” kysyin yllättäen. Olin varma, että olisin saanut sairaalassa
parempaa hoitoa. Huomasin kuinka Kathy ja Ethan vaihtoivat katseita. Epäilys
heräsi sisälläni. ”Miksi minua ei viety sairaalaan?” kysyin uudelleen tällä
kertaa hiukan vahvemmalla äänellä.
”Kuule”, Kathy aloitti epämääräisesti. ”Se… Ne jotka
hyökkäsivät kimppuusi, olisivat löytäneet sinut sieltä liian helposti.”
”Keitä ne sitten olivat?” Halusin tietää mitä todella oli
tapahtunut.
”Nina, en tiedä tekeekö se sinulle hyvää tuossa kunnossa”,
Ethan murahti. Minä mulkaisin molempia.
”Mitä ne tahtovat minusta?” kysyin. En minä ollut tehnyt
kenellekään mitään. Miksi kukaan edes halusi hyökätä kimppuuni?
Kathy näytti miettivän ankarasti jotakin. Ethan pysyi vaiti
ja näytti siltä, ettei todellakaan aikoisi sanoa mitään. Tämän täytyi olla joku
helkutin juoni minua vastaan. Nostin käteni siirtääkseni hiukset pois
silmiltäni, kun kämmensyrjäni hipaisi kaulaani. Tunsin vihlovan ja polttavan
kivun saman tien ja tunsin kaulassa olevan haavan. Hipaisin sormellani haavaa,
ja tunsin kaksi pientä kuoppaa. Kathy huomasi selvästi saman sillä vetäisi
henkeä järkyttyneenä.
”Ei hätää, ei hän ole muuttunut”, Ethan sanoi matalasti
Kahtylle, jonka olemus helpottui hieman.
”En ole muuttunut?” kysyin. Ethan tuijotti minua hetken
kiinteästi.
”Ethan, ehkä hänelle on parasta kertoa nyt. Hän saa
kuitenkin asian selville ennen pitkää, ja luulenpa että hänen on turvallisempi
olla täällä jos tietää”, Kathy mutisi tuijottaen Ethania. He puhuivat kuin
minua ei olisikaan. Ethanin katse siirtyi hitaasti minusta Kathyyn.
”Tiedän”, Ethan vastasi raskaasti huokaisten. ”Minä voin
selittää.”
Kathy päästi ihmeellisen rääkäisyn. ”Ehkä minun kannattaa
tehdä se. Sinä saatat olla ehkä hiukan… pelottava. Minä olen kuitenkin normaali
ja Ninan paras ystävä. Hän uskoo ennemmin minua kuin sinua”, Kathy sanoi ja
työnsi Ethania kohti ovea. ”Sinä voit odottaa oven takana.”
Minä tuijotin hämmentyneenä vierestä tietämättä lainkaan
mistä oli kyse.
Ethan vilkaisi minua ennen kuin kääntyi ja katosi aivan
silmieni edestä.
Minä haukoin henkeäni.
”Idiootti”, kuulin Kathyn mutisevan. Hän istahti sängyn
reunalle.
”Mihin Ethan… tuosta vain… kuin… ilmaan?” änkytin ja osoitin
kohtaa jossa Ethan oli ollut ennen katoamista.
”Nina, kuule en viitsi höpistä mitään turhaa, joten älä
keskeytä minua. Kysy sitten kun olen lopettanut”, Kathy sanoi. Minä nyökkäsin
jännittyneenä.
”Silloin kun minä katosin, vampyyri hyökkäsi minun kimppuni.
Eräs Luke, jonka koti tämä on, pelasti minut ja toi tänne. Älä keskeytä. En
saanut lähteä, koska vampyyrit olisivat luultavasti hyökänneet uudelleen.
Sitten sinä jouduit pulaan. Luke ja Ethan lähtivät pelastamaan sinua ja Ethan
toi sinut tänne. Eilen tänne saapui kolme muuta, ja nyt he kaikki aikovat
päästä vampyyreistä eroon.” Kathy puhui vakavana, mutten silti voinut ottaa häntä
tosissaan. Vampyyrejä? Kathyn oli täytynyt tulla hulluksi täällä ollessaan.
Ehkä he olivatkin kaikki psykopaatteja. Tunsin samantien huonoa omatuntoa, kun
ajattelin parhaasta ystävästäni niin.
”Kai tajuat kuinka sekopäiseltä kuulostat? Vampyyreita? Et kai
sinä väitä nyt että ne ovat muka myös purret minua?” kysyin uskomatta
sanaakaan. Käteni palasi kaulalleni. Olihan se melko omituinen haava, mutta
että vampyyreja. Ei tuota voinut uskoa.
Kathy huokaisi raskaasti. ”Kyllä ne näköjään purivat sinua. En
ehtinyt kertoa edes suurinta pommia”, hän sanoi pienesti virnistäen.
”No mikä se mahtaa olla?” kysyin hiukan huvittuneena.
Tiesin, että olin heittämässä koko jutun vitsiksi.
”Ethan, Luke ja ne kolme muuta ovat demoneita”, Kathy sanoi
hitaasti. Hänen ilmeensä oli taas muuttunut pelottavan vakavaksi.
”Demoneita?” kysyin huvittuneena. ”Kathy, oikeasti älä
viitsi pelleillä”, huokaisin hiukan ärsyyntyneenä. Ei kai hän tosissaan
selittänyt jostain taruolennoista?
”Näytänkö siltä että pelleilen?” hän kysyi ilme värähtämättä.
”Kathy, ei ole olemassa vampyyrejä tai demoneita”,
huokaisin. Tämä typerä leikki saisi loppua ennen kuin se menisi yli. Kathy
näytti kuitenkin pelottavan vakavalta.
Ethan ilmestyi jälleen kuin tyhjästä keskelle huonetta.
Pudistin päätäni. Joku silmänkääntötemppu, hoin itselleni
yrittäen tukahduttaa pientä ääntä päässäni joka sanoi Kathyn olevan oikeassa. Ei
tuommoinen ollut mahdollista.
He olivat molemmat hiljaa. Odottivat vain että reagoisin
jollain tavalla. Odottivat että pyörtyisin tai alkaisin kiljua hysteerisesti. Pääni
sisällä myrskysi. Pieni ääni voimistui ja voimistui. Lopulta minä naurahdin,
melko rennosti itse asiassa. Ethan katsoi minua hämmästyneenä kohottaen toista
kulmaansa.
”Etkö sinä sekoakaan?” hän kysyi yllättyneenä. Minä
vilkaisin häntä melko vihaisena.
”En”, totesin ja nautin saadessani heidät hämmentyneiksi.
”Onhan tuo kaikki hullua, mutta minulla ei juurikaan ole voimia sekoamiseen.
Sekoan sitten myöhemmin”, totesin tyynenä.
Kathy purskahti nauruun. Ethan pudisteli päätään.
”Tuo ei ole tervettä. Olet saman katon alla viiden demonin
kanssa. Sinun kuuluisi kuolla pelosta”, Ethan murahti hiukan pettyneenä.
jatkuu
A/N: Mitäs nyt sanois... Hyvää uutta vuotta kaikille! Päätinpä aloittaa jatkamalla tätä, vaikka olisihan noita muitakin novelleja jatkettavana, mutta tää tuntui vain vetävän puoleensa... Pää on vaan täynnä ideoita tän novellin jatkon suhteen, mutta kaikkia ideoita ei voi toteuttaa.... Toivottavasti kuitenki tykkäätte!
asdfghjklöä rakastan tätä!! ♥ kirjotat niin selvästi ja tän tarinan juoni on nii ihana ja aaah ♥
VastaaPoistavoisit piakoin jatkaa muute tota Simple the best tarinaa. Tää Fuksianpunainen pioni ja se on mun lemppareita :)
Jatkoaa!♥
Odotan tosi paljon jatkoa. Siis en tarkoita vaan tätä vaan näitä kaikkia. Nää kaikki on niin hyviä. :)
VastaaPoistatää on tosi hyvä ja ihanaaaa!! <33
VastaaPoistajatkoo :))