lauantai 5. tammikuuta 2013

Fuksianpunainen pioni

Osa 17


Nina
Ne repivät minua mukaansa. Huusin minkä jaksoin, mutta kukaan ei tullut auttamaan. Ne hajottivat ikkunat ja lasinsirpaleita lensi päälleni. Huusin Kathyä. Sitten tuli pimeys, jossa olin aivan yksin.
Tajusin tuijottavani tummaa puukattoa. Hengitykseni kulki raskaasti ja tunsin otsallani kylmän hien. Vaistosin jonkun istuvan vierelläni. En uskaltanut kääntyä. En ollut kotona. En tiennyt missä olin. Muistin hyökkäyksen, kaiken sen veren ja… Se ei ollutkaan painajainen.
Tunsin kipua vasemmassa kädessäni. Itse asiassa tunsin pakottavaa kipua kaikkialla. Aivan kuin minut olisi murskattu. Liikautin kokeilevasti kättäni. Sängyn vieressä istunut mies nousi ylös. Hän kumartui lähemmäs.
”Oletko kunnossa?” hän kysyi. Ääni oli liian lempeä. Se ei tuntunut sopivan hänenlaiselleen miehelle. Äänen olisi kuulunut olla karhea ja vaarallinen. En osannut reagoida mitenkään hänen kysymykseensä.
”Hei”, mies kutsui minua ja kokeili rannettani. ”Kuuletko minua?” hän kysyi ääni taas huolestuneempana.
Nyökkäsin varovaisesti.
”Kathy on tulossa tänne”, hän sanoi ja vetäytyi hiukan kauemmas.
Tunsin hiukan helpotusta kuullessani Kathyn nimen. Hän oli tulossa.
Hetken aikaa makasin sängyssä odottaen. En uskaltanut liikahtaa, sillä jokin miehen olemuksessa sai minut jähmettymään kauhusta. Minulla ei ollut aavistustakaan kauanko joutuisin odottamaan. Yhtäkkiä tajusin jonkun ryntäävän huoneeseen suoraan sängylle jossa makasin.
Kathy ripustautui kaulaani. ”Voi Nina”, hän huudahti lähes itkuisena. ”Oletko kunnossa?”
Nyökkäsin taas. En minä voisi alkaa luetella kaikkia kipuja joita tunsin koko ajan. En edes halunnut huolestuttaa Kathyä, joten oli paras olla sanomatta mitään.
Kathy ei kuitenkaan näyttänyt vakuuttuneelta.
”Mitä sinä täällä teet?” kysyin äkkiä hämmentyneenä. En ollut nähnyt Kathyä pitkään aikaan, hän oli vain… kadonnut. Kathy ei vastannut.
”Miten sinä kehtasit vain kadota!” kivahdin noustessani varovaisesti istumaan. Minun täytyi myöntää, ettei se ollut mitenkään kivutonta.
”Se on melko monimutkaista”, Kathy mutisi sen kummempia puolustelematta. Katsoin Kathyä tarkasti. Eikö hän ollut yhtään ajatellut miltä minusta tuntui kun hän vain katosi. En kuitenkaan viitsinyt haastaa riitaa. Tuskinpa Kathy nyt silmieni edestä katoaisi.
Vilkaisin ympärilleni huoneessa. Veressäni istunut mies oli kadonnut. Sydämeni hypähti. En ollut huomannut hänen lähtöään.
”Tuossa oli joku… joku mies”, sanoin nielaisten. Tiesin pelon kuultavan äänestäni.
”Tiedän. Ethan ei ole päästänyt sinua hetkeksikään pois silmistään. Hän luultavasti kuuntelee meitä nytkin”, Kathy totesi. Loppua kohti hänen äänensävynsä muuttui ärtyneeksi.
En ollut varma kuulinko omiani, mutta aivan kun joku oli tyrskähtänyt oven takana.
”Kuka hän on?” kysyin. En pitänyt ajatuksesta, että joku minulle tuntematon mies vahti untani. Se tuntui liian pelottavalta.
”Hän pelasi sinut ja toi tänne”, Kathy vastasi. Hän katsoi minua huolestuneena.
”Mitä minulle tapahtui?” kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen.
”Tuota… Sinun taloosi tunkeuduttiin, muistatko sen?” Kathy aloitti ja katsoi minua kysyvästi. Nyökkäsin. Muistin sen kyllä. Ne rikkoivat ikkunat… Kotini oli varmaan kamalassa kunnossa.
”Ja sitten sinut vietiin minun kotiini, josta Ethan löysi sinut verisenä ja kamalassa kunnossa”, Kathy jatkoi. Hän vilkaisi minua huolestuneena. Liikahdin hieman, enkä voinut olla irvistämättä kivusta.
”Miten hän löysi minut?” kysyin henkäisten. Tiesin, että jos hän ei olisi tullut ajoissa, olisin voinut kuolla.
Kathy tuntui hermostuvan. Tiesin, ettei hän kertonut kaikkea. Hän salasi jotain. Huomasin oven raottuvan ja saman miehen, joka oli istunut sänkyni vieressä, pään pistävän esiin.
”Haluatko jotain syötävää?” mies kysyi. Ethanko hänen nimensä oli? Kuulin Kathyn huokaisevan, luuli kai, ettei hänen tarvinnut vastata minulle.
Minä rykäisin hiukan selventääkseni kurkkuani. ”Voisin ottaa vettä”, sanoin varovaisesti kuin lupaa kysyen.
Ovi sulkeutui mutta avautui kuitenkin melkein saman tien, en ollut ehtinyt edes kunnolla kääntää katsettani pois ovesta, kun mies tuli takaisin vesilasin kanssa. Tuijotin häntä ihmeissäni.
”Olen muuten Ethan”, hän sanoi ojentaessaan lasin minulle.
”Minä olen…”
”Nina. Kyllä minä tiedän kenet pelastan”, Ethan sanoi ja iski silmää. Minä olin aivan ymmälläni.
”Jos minä olin niin kamalassa kunnossa, miksi minua ei viety sairaalaan?” kysyin yllättäen. Olin varma, että olisin saanut sairaalassa parempaa hoitoa. Huomasin kuinka Kathy ja Ethan vaihtoivat katseita. Epäilys heräsi sisälläni. ”Miksi minua ei viety sairaalaan?” kysyin uudelleen tällä kertaa hiukan vahvemmalla äänellä.
”Kuule”, Kathy aloitti epämääräisesti. ”Se… Ne jotka hyökkäsivät kimppuusi, olisivat löytäneet sinut sieltä liian helposti.”
”Keitä ne sitten olivat?” Halusin tietää mitä todella oli tapahtunut.
”Nina, en tiedä tekeekö se sinulle hyvää tuossa kunnossa”, Ethan murahti. Minä mulkaisin molempia.
”Mitä ne tahtovat minusta?” kysyin. En minä ollut tehnyt kenellekään mitään. Miksi kukaan edes halusi hyökätä kimppuuni?
Kathy näytti miettivän ankarasti jotakin. Ethan pysyi vaiti ja näytti siltä, ettei todellakaan aikoisi sanoa mitään. Tämän täytyi olla joku helkutin juoni minua vastaan. Nostin käteni siirtääkseni hiukset pois silmiltäni, kun kämmensyrjäni hipaisi kaulaani. Tunsin vihlovan ja polttavan kivun saman tien ja tunsin kaulassa olevan haavan. Hipaisin sormellani haavaa, ja tunsin kaksi pientä kuoppaa. Kathy huomasi selvästi saman sillä vetäisi henkeä järkyttyneenä.
”Ei hätää, ei hän ole muuttunut”, Ethan sanoi matalasti Kahtylle, jonka olemus helpottui hieman.
”En ole muuttunut?” kysyin. Ethan tuijotti minua hetken kiinteästi.
”Ethan, ehkä hänelle on parasta kertoa nyt. Hän saa kuitenkin asian selville ennen pitkää, ja luulenpa että hänen on turvallisempi olla täällä jos tietää”, Kathy mutisi tuijottaen Ethania. He puhuivat kuin minua ei olisikaan. Ethanin katse siirtyi hitaasti minusta Kathyyn.
”Tiedän”, Ethan vastasi raskaasti huokaisten. ”Minä voin selittää.”
Kathy päästi ihmeellisen rääkäisyn. ”Ehkä minun kannattaa tehdä se. Sinä saatat olla ehkä hiukan… pelottava. Minä olen kuitenkin normaali ja Ninan paras ystävä. Hän uskoo ennemmin minua kuin sinua”, Kathy sanoi ja työnsi Ethania kohti ovea. ”Sinä voit odottaa oven takana.”
Minä tuijotin hämmentyneenä vierestä tietämättä lainkaan mistä oli kyse.
Ethan vilkaisi minua ennen kuin kääntyi ja katosi aivan silmieni edestä.
Minä haukoin henkeäni.
”Idiootti”, kuulin Kathyn mutisevan. Hän istahti sängyn reunalle.
”Mihin Ethan… tuosta vain… kuin… ilmaan?” änkytin ja osoitin kohtaa jossa Ethan oli ollut ennen katoamista.
”Nina, kuule en viitsi höpistä mitään turhaa, joten älä keskeytä minua. Kysy sitten kun olen lopettanut”, Kathy sanoi. Minä nyökkäsin jännittyneenä.
”Silloin kun minä katosin, vampyyri hyökkäsi minun kimppuni. Eräs Luke, jonka koti tämä on, pelasti minut ja toi tänne. Älä keskeytä. En saanut lähteä, koska vampyyrit olisivat luultavasti hyökänneet uudelleen. Sitten sinä jouduit pulaan. Luke ja Ethan lähtivät pelastamaan sinua ja Ethan toi sinut tänne. Eilen tänne saapui kolme muuta, ja nyt he kaikki aikovat päästä vampyyreistä eroon.” Kathy puhui vakavana, mutten silti voinut ottaa häntä tosissaan. Vampyyrejä? Kathyn oli täytynyt tulla hulluksi täällä ollessaan. Ehkä he olivatkin kaikki psykopaatteja. Tunsin samantien huonoa omatuntoa, kun ajattelin parhaasta ystävästäni niin.
”Kai tajuat kuinka sekopäiseltä kuulostat? Vampyyreita? Et kai sinä väitä nyt että ne ovat muka myös purret minua?” kysyin uskomatta sanaakaan. Käteni palasi kaulalleni. Olihan se melko omituinen haava, mutta että vampyyreja. Ei tuota voinut uskoa.
Kathy huokaisi raskaasti. ”Kyllä ne näköjään purivat sinua. En ehtinyt kertoa edes suurinta pommia”, hän sanoi pienesti virnistäen.
”No mikä se mahtaa olla?” kysyin hiukan huvittuneena. Tiesin, että olin heittämässä koko jutun vitsiksi.
”Ethan, Luke ja ne kolme muuta ovat demoneita”, Kathy sanoi hitaasti. Hänen ilmeensä oli taas muuttunut pelottavan vakavaksi.
”Demoneita?” kysyin huvittuneena. ”Kathy, oikeasti älä viitsi pelleillä”, huokaisin hiukan ärsyyntyneenä. Ei kai hän tosissaan selittänyt jostain taruolennoista?
”Näytänkö siltä että pelleilen?” hän kysyi ilme värähtämättä.
”Kathy, ei ole olemassa vampyyrejä tai demoneita”, huokaisin. Tämä typerä leikki saisi loppua ennen kuin se menisi yli. Kathy näytti kuitenkin pelottavan vakavalta.
Ethan ilmestyi jälleen kuin tyhjästä keskelle huonetta.
Pudistin päätäni. Joku silmänkääntötemppu, hoin itselleni yrittäen tukahduttaa pientä ääntä päässäni joka sanoi Kathyn olevan oikeassa. Ei tuommoinen ollut mahdollista.
He olivat molemmat hiljaa. Odottivat vain että reagoisin jollain tavalla. Odottivat että pyörtyisin tai alkaisin kiljua hysteerisesti. Pääni sisällä myrskysi. Pieni ääni voimistui ja voimistui. Lopulta minä naurahdin, melko rennosti itse asiassa. Ethan katsoi minua hämmästyneenä kohottaen toista kulmaansa.
”Etkö sinä sekoakaan?” hän kysyi yllättyneenä. Minä vilkaisin häntä melko vihaisena.
”En”, totesin ja nautin saadessani heidät hämmentyneiksi. ”Onhan tuo kaikki hullua, mutta minulla ei juurikaan ole voimia sekoamiseen. Sekoan sitten myöhemmin”, totesin tyynenä.
Kathy purskahti nauruun. Ethan pudisteli päätään.
”Tuo ei ole tervettä. Olet saman katon alla viiden demonin kanssa. Sinun kuuluisi kuolla pelosta”, Ethan murahti hiukan pettyneenä.

jatkuu

A/N: Mitäs nyt sanois... Hyvää uutta vuotta kaikille! Päätinpä aloittaa jatkamalla tätä, vaikka olisihan noita muitakin novelleja jatkettavana, mutta tää tuntui vain vetävän puoleensa... Pää on vaan täynnä ideoita tän novellin jatkon suhteen, mutta kaikkia ideoita ei voi toteuttaa.... Toivottavasti kuitenki tykkäätte!

3 kommenttia:

  1. asdfghjklöä rakastan tätä!! ♥ kirjotat niin selvästi ja tän tarinan juoni on nii ihana ja aaah ♥
    voisit piakoin jatkaa muute tota Simple the best tarinaa. Tää Fuksianpunainen pioni ja se on mun lemppareita :)

    Jatkoaa!♥

    VastaaPoista
  2. Odotan tosi paljon jatkoa. Siis en tarkoita vaan tätä vaan näitä kaikkia. Nää kaikki on niin hyviä. :)

    VastaaPoista
  3. tää on tosi hyvä ja ihanaaaa!! <33

    jatkoo :))

    VastaaPoista