sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Fuksianpunainen pioni

Osa 6



Luke
Voi saamarin saamari.
Kathy näytti siltä kuin pyörtyisi taas.
No, hänhän oli vain ihminen.
”Kuinka?” hän kysyi.
En minä voisi kertoa. Minun ei olisi pitänyt kertoa mitään. Ei olisi pitänyt sanoa sanaakaan helvetin vampyyreistä.
”Kathy ihan tosi. Olet ihminen. En saisi kertoa sinulle.”
Kathy oli hetken hiljaa.
”Jään tänne”, hän aloitti hitaasti selvästi miettien vaihtoehtoja.
Voi kuule, ajattelin. Sinä jäisit tänne, vaikka et sille mitään ehtoja asettaisikaan.
”jos vain kerrot, miksi en voi lähteä”, Kathy jatkoi.
Huokaisin syvään. Punnitsin sekunnin erivaihtoehtoja.
”Hyvä on. Sinä luultavasti kuolisit, heti”, sanoin hitaasti. Nainen olisi luultavasti helpompi pitää turvassa, kun hän tietäisi totuuden.
”Miksi? En ole kuollut ennenkään”, Kathy intti.
Voi hyvä luoja, hän oli varmaan itsepintaisin ja ailahtelevaisin nainen ikinä
”Et. Mutta Kathy hyvä, tuo ei ollut ainoa vampyyri. Usko pois, niitä tulee pian lisää kokonainen kourallinen sinun ovellesi. Minä yritän suojella sinua ja sinä aivan välttämättä haluat juosta suoraan niiden syliin.”
”Miksi ne muka tulisivat?” Kathy kysyi.
”Koska minä tiedän sen”, vastasin. ”Koska minä tapoin yhden semmoisen. Koska se yritti tappaa sinut. Koska sinä tiedät nyt niiden olemassa olosta. Ne eivät halua kenenkään ihmisen tietävän olemassaolostaan.” Voi hyvä luoja, kuinka tyhmä tuo nainen saattoi olla? En minä voisi jättää häntä vampyyrien armoille. Sävähdin ajatustani, minusta oli kovaa kyytiä tulemassa pehmo. Ja siitä syytin vain ja ainoastaan tuota naista.
Kathy katsoi minua silmät selällään.
”Ne ovat todella pitkä vihaisia”, jatkoin naurahtaen kuivasti.
”Eäh…” Kathy älähti ihmeissään. ”Jätit muuten vastaamatta… kuinka sinä tapoit sen?”
”Kathy, tule nyt vain. Näytän sinulle huoneesi. Sinun pitäisi mennä nukkumaan.”
”Ei.”
Huokaisin syvään. ”Onko sinulla uhmaikä?”
”Hahah, herra salaperäinen. Olet selityksen velkaa. Ilman muttia.”
Astuin askeleen lähemmäs naista.
”Kuunteles nyt tarkkaan. Minä pelastin henkesi. En ole mitään velkaa.”
Kathy haukkoi hetken henkeään, kuin olisin lyönyt häneltä ilmat pihalle. Hän nosti leukaansa uhmakkaasti ylöspäin.
”Löydän huoneen itselleni itsekin”, hän sanoi tympeästi ja lähti marssimaan portaita kohti.
Minun oli pakko naurahtaa itsekseni katsoessani naisen perään.

Kathy
Ärsyttävä mies, mutisin itsekseni vetäessäni paidan ja farkut päältäni ja kaivauduin peiton alle. En ollut varma, olinko tullut oikeaan huoneeseen, mutta apuahan en siltä mieheltä pyytäisi.
Samassa ovi rämähti auki.
Luke jähmettyi ovelle.
”Mitä helvettiä sinä täällä teet?” hän kysyi selvästi yllättyneenä.
”No mitäs luulet, kun en kotiinkaan pääse”, kivahdin.
”Minun huoneessako ajattelit nukkua?” Luke kysyi ja kohotti kulmaansa. Hän oli selvinnyt nopeasti yllättyneisyydestä.
Minä punastuin rajusti. Voi hyvä luoja. Ei tämä voinut olla mahdollista.
Luken katse laskeutui sängyn vieressä lojuvaan vaatekasaan. Hänen silmänsä välähtivät.
Minä puristin peittoa tiukemmin päälleni hänen astuessa askeleen lähemmäs.
”Voit sinä siinäkin nukkua, ei se minua haittaa”, mies mutisi heittäessään oman paitansa lattialle ja asteli sitten toiselle puolelle valtavaa sänkyä. Ärsyttävä virne oli jämähtänyt hänen kasvoilleen.
Ennen kuin ehdin miettiä kahta sekuntia kauempaa, olin jo napannut vaatekasan lattialta. Luojan kiitos olin jättänyt alusvaatteet päälleni.
”Ei etsin jonkun muun huoneen”, sähähdin ja juoksin ulos ovesta. Mahdollisimman nopeasti pois puoli alastoman Luken katseen alta.
Pamautin toisen oven auki ja huokaisin helpotuksesta. Se oli sama huone josta olin aikaisemmin herännyt. Luoja kiitos. Suljin oven perässäni saranoita säälimättä.

jatkuu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti