Julkkis osa 20

Osa 20

Painoin kasvot käsiini ja annoin kyynelten valua.

Puhelin putosi kädestäni lattialle ja hajosi kolahtaen kolmeksi palaksi. En jaksanut koota sitä uudelleen vaan jätin sen siihen.

Istuttuani loputtoman pitkältä tuntuneen ajan paikoillani ahdistuin. Seinät tuntuivat kaatuvan päälle. Ryntäsin ulos kamalalla kolinalla repien takin naulakosta mukaani. Vedin takkia päälleni välittämättä perääni kuuluneista äidin huudoista.
Kylmyys iski vasten kasvoja heti kun pääsin ulos. Siitä välittämättä juoksin huonosti hiekoitettua tietä eteenpäin pysähtymättä. En edes tajunnut minne jalkani minua veivät, juoksin vain liukastellen eteenpäin jäätynyttä tietä. Lunta leijaili hiljalleen lisää. Juoksin minun ja Miikan tapaamispaikan ohi. Hengitys alkoi tuntua vaikealta. Kylmä ilma kuivatti kurkkua. En ollut mikään maailman hyväkuntoisin juoksija. Suuta ja kurkkua kuivasi mutta kiristin tahtia. Pakkanen pisteli poskia ja hengitys höyrysi

Ilta oli jo hämärtynyt. Kaikki pihat, joiden ohi ryntäsin, olivat täysin pimetä.

Yhtäkkiä jalkani pettivät altani liukastuttuani ja mätkähdin maahan. Haukoin hetken henkeä maaten selälläni ja tunsin kipua päässäni. Tie hohkasi kylmyyttään vaatteitteni läpi. Oikeaa kättäni poltteli ja huomasin siihen tulleet naarmut. Laskin huokaisten pään takaisin kylmälle tielle ja voihakaisin.

Suljin silmäni hetkeksi ja irvistin. Sormeni olivat aivan jäässä.

”Sattuiko?”

Raotin luomiani hiukan ja näin tutun hahmon vieressäni. Hän oli kumartunut puoleeni. Mistä hän oli noin äkkiä putkahtanut? En ollut nähnyt häntä juostessani.
Suljin silmäni taas hetkeksi ja kirosin mielessäni raskaasti. Miksi hän oli tullut?

”Ei”, vastasin sarkastisesti yrittäen samalla vääntäytyä ylös maasta tuloksetta.

Miika naurahti ilottomasti ja ojensi kätensä minulle. Tartuin siihen ja poika vetäisi minut ylös kylmästä maasta ja minä kasvoni vääntyivät hiukan kivusta. Olin mätkähtänyt maahan aika voimalla. Mustelmia tulisi varmasti. 

Pudistelin housuja ja takin selkämystä jääkokkareista ja hiekasta.

”Mitä sinä teet täällä?” kysyin katsomatta Miikaan.

”Kävelyllä”, poika vastasi. ”Sattuiko pahasti? Näin kun liukastuit.”

Vilkaisin Miikaa. Hän näytti hiukan surulliselta. Tai sitten vain kuvittelin.

”Ei pahasti”, sanoin ja käännyin ympäri lähteäkseni kotiin. Takamusta kolotti kurjasti. En enää ikinä juoksisi jäisillä teillä.

”Saitko äänitykset tehtyä?” kuulin Miikan kysyvän takaatani. Pysähdyin ja käännyin hitaasti ympäri.

”Joo saatiinhan ne.”

”Olet siis loppuloman täällä?” Miika kysyi. Hän katsoi kohtaa jossa olin vielä hetki sitten maannut. Hänen katseensa käväisi nopeasti kasvoissani ja kääntyi sitten heti muualle.

Välillämme oli muutama metri. Kylmät väreet ravisutteli minua. Johtuiko se ilmasta vai viileydestä meidän välillämme, en tiennyt. Joka tapauksessa välimme tuntui jäätävältä.

”Näillä näkymin”, vastasin lyhyesti. Miika astui askeleen lähemmäs. Hän tunki kätensä farkkujensa taskuihin.

”Tuota… Minä ja Anni…” hän aloitti ja näytti selvästi miettivän mitä sanoisi.

Minä nostin naarmuttuneen käteni pystyyn estääkseni häntä jatkamasta.

”Ei sinun tarvitse selittää mitään”, sanoin viileästi. En halunnut kuulla. Sydäntäni kirjaimellisesti raastoi. Olin kylmissäni ja halusin kotiin.

”Ei kun kuuntele. Meidän välillä ei ole mitään”, hän sanoi astuessaan taas askeleen lähemmäs. ”Siis minun ja Annin. Hän ei todellakaan ole minun tyyppiäni.”

”Ai”, minä sanoin. Käännyin ympäri ja lähdin kävelemään tulosuuntaani.

”Siinäkö se?” kuulin Miikan huutavan perääni. Hänen äänestään kuuli pettymys ja… suru?

Pudistin päätäni ja jatkoi matkaani. Samassa lumipallo läsähti aivan jalkani viereen. Pysähdyin ja suljin silmäni hetkeksi ennen kuin käännyin ympäri.

Miika levitti käsiään ja huomasin hänen virnistävän kokeilevasti.

”Tähtäyksesi on huonontunut”, sanoin ja hymyilin varovaisesti Miikalle. Sen sanottuani käännyin ja lähdin kotia kohti.

”Miten sinä sillä lailla ulos ryntäsit?” äiti kysyi hiukan ihmeissään kun tulin takaisin.

”Ääh…” vastasin viisaasti pestessäni naarmuttunutta kättäni keittiössä kylmän veden alla. ”Hermostuin.”

Äiti katsoi minua kurtistaen kulmiaan hiukan.

”Onko kaikki kunnossa? Kaaduitko sinä?” hän kysyi ja pudisti päätään huokaisten.

”Liukastuin”, mutisin ja pakenin omaan huoneeseeni ennen muita kysymyksiä.

jatkuu...