Fuksianpunainen pioni
Osa 1
Kathy
”Nina ihan tosi”, aloitin. Nina nojasi oven karmiin ja
pyöritteli silmiään.
”Kathy, sinä olet pahemmanluokan kotihiiri. Nyt mennään”,
hän nykäisi minua kädestä.
”En minä halua.”
”Joo joo, et niin. Haluat itkeä jonkin romanttisen elokuvan
aikana, kuinka sinulla ei ole ketään. Nyt mennään.”
Minä puuskahdin. ”En minä ole sellainen. En halua baariin. Ei
siellä kukaan minusta kiinnostu.”
”Älä viitsi Kathy! Katso itseäsi. Kuka tahansa kiinnostuisi
sinusta missä tahansa”, Nina kirkaisi ja vetäisi minut ulos ja raahaten minut
autolle.
”Minä kostan tämän sinulle”, murisin Ninan kaasuttaessa pois
kotini pihalta kohti keskustaa.
Istuin myrtyneenä Ninan vieressä. Puristin tiukasti lasiani,
eikä minulla ollut aikeissakaan juoda sitä.
Nina hihitteli vieressäni.
”Hän on hyvännäköinen”, Nina supatti korvaani. ”Ainakaan ei
lihaksia puutu.”
”Kuka?” kysyin ärtyneenä, vaikka huomasin kyllä mihin Ninan
katse kohdistui. Ja Nina oli todellakin oikeassa, taas. Mies oli pelkkää
lihasta.
”Hän tuijottaa sinua… on tuijottanut jo pitkän aikaa”, Nina
kuiskasi ja vinkkasi silmää minulle.
”Ei ole. Ei tuollainen… katso nyt tuokin roikkuu siinä noin…”
mutisin ja hörppäsin lasistani pienen kulauksen, vastoin kaikkia
suunnitelmiani. Nina mulkaisi naista, joka uhkasi ripustautua miehen kaulaan.
”Jos vain joisit tuon juomasi, niin hän varmasti tarjoaisi
sinulle toisen”, Nina huokaisi ja levitteli käsiään.
”Joo varmaan. Ja arvaa mikä hänellä olisi taka-ajatuksena
juottaessaan minulle alkoholia”, vastasin kärttyisenä.
”Kathy, jos meinaat aina syyttää itseäsi siitä mitä tapahtui…”
Nina aloitti.
”Okei. Ihan sama. Minä käyn ulkona haukkaamassa happea.
Tulen kohta takaisin”, sanoin keskeyttäen Ninan. En halunnut muistella
menneitä.
Nina vain nyökkäsi vastaukseksi. Minä aloin luovia tietäni
ulos ahtaasta baarista.
Nojasin baarin seinään sivukadulla. Ovien edestä kaikui
ääniä. Sivukatu oli kuitenkin aivan pimeänä. Se tuntui helpottavalta.
Mies iski minulle
silmää. Nina huomasi minun hymyilevän miehelle. Hän tuuppi minua koko ajan
lähemmäs.
”Hei”, mies sanoi
virnistäen, kun melkein törmäsin tähän.
Minä vastasin ujosti
punastuen.
”Suunnitelmia täksi
illaksi?” mies kysyi. Hän pyöritteli kädessään melkein tyhjää lasia.
”Öh… eipä kai…” vastasin
ääni käheänä. Etsin katseellani Ninaa, joka nosti peukalon pystyyn huomaamatta.
Mies tarttui käteeni…
Äkkiä havahduin hätkähtäen tunteeseen, että en ollut
sivukujalla yksin. Vilkuilin ympärilleni, eikä edessä näkyvä pimeys tuntunut enää
helpottavalta. Käänsin katseeni taas edessä olevan rakennuksen seinään.
Huokaisin ja painoin sormet ohimolleni. Kuvittelin vain.
Suljin silmät hetkeksi. Pitäisi palata Ninan luokse.
Hengitys levähti kasvoilleni. Se haisi raudalle. Ällöttävä
haju, joka melkein sai minut oksentamaan. Joku oli vieressäni. Tunsin
lamaantuvani täysin.
Hän oli aivan edessäni kun avasin silmät. Säikähdin hänen
uhkaavaa olemustaan.
Karheat kylmät kädet pyyhkäisivät hiuksen pois kasvoiltani.
Mahassani myllersi. En kuitenkaan osannut sanoa tai tehdä mitään vastaan.
”Tuoksut herkulliselta.” Ääni oli karhea ja matala. Se huokui
uhkaavuutta ja tuntui vastustamattomalta.
Jos en nyt tekisi mitään estääkseni tätä, katuisin sitä
huomenna. Taatusti katuisin, mutta niin kuin Nina oli sanonut, en voisi olla
ikuisesti sinkkuna. Minua ei ollut luotu niin. Tiesin sen kyllä.
”Mhm, Escadan uusin…” yritin muodostaa kokonaista lausetta.
”En tarkoittanut hajuvettä. En kamalasti perusta niistä.”
”Aivan…” mutisin. En edes tajunnut kysyä mitä hän oli
tarkoittanut. Olin kuitenkin hiukan pettynyt hänen vastauksestaan. Hajuvesi oli
maksanut pienen omaisuuden, ainakin minun palkallani ja itse pidin siitä.
Miehen huulet hipoivat kaulaani valuen siitä solisluulle.
Suljin silmät ja huokaisin.
Yhtäkkiä kuului murinaa. Sen jälkeen terävä sähähdys ja sitten kosketus oli poissa. Silmäni rävähtivät auki, kun kuului epämääräistä sähinää
ja murinaa.
Mies, joka oli aiemmin katsonut minua baarissa, oli
paiskannut nyt seurassani olleen miehen vasten tiiliseinää.
Tatuoitu hauis oli jännittynyt ja en voinut kuin tuijottaa,
kun mies salaman nopeasti väänsi toiselta niskan poikki. Toisen keho valahti
veltoksi ja mies antoi sen pudota maahan.
Tuijotin täristen ruumista.
Mies kääntyi hitaasti minua kohti. Hän oli muutaman metrin
päässä minusta. Tappaja oli muutaman metrin päässä minusta.
Tiesin, että minun pitäisi huutaa. Auoin vain kuitenkin
suutani kuin kala kuivalla maalla.
”Si- si- sinä…”
Mies katsoi minua selvästi huvittuneena. Vaikka hän oli
juuri tappanut ihmisen.
”Sinun ei pitäisi olla täällä.”
Hänen äänensä oli matala ja tasainen. Kuin musiikkia.
”Minä…” puristin silmät hetkeksi kiinni. En minä ollut
tällainen. Olin aina sanavalmis, miksi en yhtäkkiä onnistunut tuottamaan
sanaakaan?
”Olen juuri siellä missä huvittaa.”
Noin. Olin tyytyväinen itseeni. En ollut menettänyt
puhekykyä täysin.
Mies astui muutaman askeleen lähemmäs.
”Eikä sinun varsinkaan pitäisi olla tuollaisessa seurassa.”
En voinut kuin tuijottaa miestä. Hän oli paljon pidempi kuin
minä. Näytin varmaan naurettavalta hänen edessään. Pienenä ja epävarmana.
”Enköhän osaa valita seurani hyvin.” Miksi edes keskustelin
miehen kanssa? Muistutin itseäni, että hän oli juuri tappanut toisen, aivan
silmieni edessä. Olin murhan todistaja. Minun pitäisi ilmoittaa poliisille. Tai
ainakin häipyä nyt heti miehen seurasta.
”Mene autoon”, mies sanoi tiukasti, ja osoitti sivukadun
vieressä olevaa mustaa autoa. Olisin voinut vannoa, että se ei ollut siinä kun
olin tullut ulos.
En voinut uskoa korviani.
”Miksi minä tulisin sinun mukaasi?”
”Mene autoon, kiltisti nyt vaan. En minä sinua satuta.” Mies
melkein kehräsi. Hänen äänellään oli uskomaton voima.
Melkein tajuamattani käännyin kannoillani, ja lähdin
kävelemään kohti autoa. Tunsin ohjaavan käden alaselälläni kevyenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti