”Mitä sinä haluat minusta?” kysyin vinkaisten. En olisi
halunnut näyttää pelkoani, mutten mahtanut itselleni mitään. Pelkäsin
kuollakseni. Koko automatkan olin vain tuijottanut oven lukkoa ja miettinyt
miten tämä näin oli mennyt.
”Pitää sinut turvassa.” Mies kuulosti melkein
tympääntyneeltä. Hän näppäili koodin oven vieressä olevaan laitteeseen joka päästi kimeän piippauksen, ennen
kuin kääntyi katsomaan minua.
Peräännyin automaattisesti nähdessäni hänen tummat uhkaavat
silmänsä.
”En tarvitse huolenpitoa”, mutisin ja käänsin katseeni pois
miehestä. En minä voinut jäädä miehen luokse. En tuntenut tätä ja herran jumala
en luottanut häneen. Olihan hän tappanut miehen aivan silmieni edessä.
”Kyllä sinä tarvitset”, mies sanoi ja virnisti kevyesti. Hän
asteli ohitseni ja heitti takkinsa eteisessä olleen tason päälle.
Minä puristin pitkähihaisen paitani rintaani vasten. Toivoin
todella, etten repisi sen nappeja irti.
”Minun pitää mennä”, sanoin ja otin perääntyvän askeleen
miehestä päin kohti ovea.
Tummat silmät kohtasivat taas omani lähes vihaisina.
”Enpä usko.”
Sydämeni jätti lyönnin välistä.
”Et sinä pääse täältä mihinkään”, mies mutisi.
Minä peräännyin yhä enemmän. Pelkäsin kuollakseni ja tunsin täriseväni
kuin horkassa.
”Mikä sinä olet?” ääneni oli pelkkä kuiskaus.
”Se ei ole kovin tärkeää”, mies mutisi ja astui askeleen
lähemmäs minua.
”Oletko hullu?! Sinä… ta… tapoit sen…” Loistavaa, en
pystynyt enää puhumaan kunnolla. Mieleni huusi. Huusi kaikkea kamalaa. Käski
minun juosta ja paeta tuota miestä. Helvetti sentään, hän oli murhaaja!
Ennen kuin olin kunnolla edes tajunnut, painauduin
voimakkaasti, ei, vaan väkivaltaisesti seinää vasten.
Hänen silmänsä leiskuivat uhkaavina ja tummina.
”Lopeta”, vinkaisin peloissani.
Hänen kurkustaan kuului murinaa.
”En pidä siitä, että joku kommentoi minun tapojani”, mies
murisi kasvot vain muutaman sentin päässä omistani.
Tunsin kuinka adrenaliini syöksähti vereeni. Nopeasti
livahdin miehen käden alta ja juoksin kohti ovea.
En kuitenkaan pääsyt muutamaa metriä kauemmas kun tunsin
tiukan otteen käsivarressani.
”Päästä irti!” rääkäisin. Mies veti minut itseään vasten ja
minä hakkasin hänen lihaksikasta rintaansa nyrkeillä.
”Päästä!”
Mies väänsi käteni selkäni taakse, pitäen niistä tiukasti
kiinni. En kyennyt liikuttamaan käsiäni, ja jalkanikin oli tiukasti miehen ja
seinän välissä.
Kyyneleet virtasivat kasvoillani valtoimenaan.
”Päästä… irti…”
Voimani hiipuivat vähitellen. Itkuni oli muuttunut
nikotteluksi, mutta silti koko vartaloni tärisi.
”Oletko kunnossa?”
EN! Miten voisin olla, jos värisin pelosta?
”Sinä täriset”, mies mutisi. En voinut uskoa korviani. Hän
tuntui olevan aivan erilainen kuin vain muutama minuutti aiemmin.
Ennen kuin ehdin vastata mitään, kehoni pelasti minut. Äkkiä
kaikki vain silmissäni sumeni ja tunsin polvieni pettävän altani.
jatkuu
jatkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti