Maisemat vilistivät ohi, aina välillä tienkyltti kertoi
meidän olevan yhä lähempänä kotia.
Sitä mukaan kun etäisyys Helsinkiin ja Emiliin piteni, tunsin
oman oloni helpottuvan. Kuin olisin pidätellyt pitkään henkeä ja sitten
tuntenut sen helpotuksen tunteen, kun saan taas happea. Tunsin kuitenkin kuinka
uusi puristus alkoi saada otetta mitä lähemmäs kotia pääsimme.
Miika.
”Oletko jutellut Miikan kanssa?” äiti kysyi kuin lukien
ajatukseni.
”En”, mutisin kääntämättä katsettani maisemista.
”Mitä teille tapahtui? Ennen olitte niin hyvät ystävät”,
äiti kysyi. Tiesin hänen vilkaisevan minua.
”En tiedä. Kai me vain kasvettiin erilleen lopulta”,
mutisin.
”Johtuuko tämä tästä levyjutusta?”
Kohautin olkiani. ”Se taitaa olla monimutkaista”, totesin
hiljaa. Nojasin päätäni viileään lasiin. Todella monimutkaista.
Laukkuni valahti olaltani lattialle. Kirjoituspöydällä oli
edelleen pieni paketti. Nappasin sen käteeni hämmentyneenä.
Se kuitenkin putosi sormieni välistää tajutessani mikä se
oli. Lahja Miikalta.
Kännykkäni piippasi.
Pääsitkö turvallisesti
kotiin?
Poistin viestin vastaamatta siihen. Sen sijaan etsin toisen
numeron.
”Jätä viesti äänimerkin jälkeen…”
”Hei Miika. Ole kiltti ja soita. Haluaisin puhua. Ja… minulla
on… ikävä sua. Soita.” Suljin puhelun ja nojasin taaksepäin.
”Auh”, ulvahdin, kun pääni kolahti seinään. Suljin silmät
raskaasti huokaisten.
Nostin lahjan lattialta. Mieleni teki avata se, mutta se
myös pelotti.
Auran ääni kuulosti oudolta. Kuin hän meinaisi itkeä.
Mieleni olisi tehnyt tarttua puhelimeen ja soittaa hänelle, aivan kuten hän oli
pyytänyt.
Silti mieltäni vaivasi. Aura oli aina ajatellut minua vain
ystävänä. Olin hänelle vain ystävä. En pystynyt antamaan hänelle kaikkea sitä
julkisuutta, minkä Emil oli antanut. Levytyssopimukset ja muut. Minä olin aina
vain ihaillut häntä. Kuinka kaunis hän oli ja miten hän hymyili. En ollut
nähnyt sitä hymyä pitkään aikaan.
Miksi hän edes halusi puhua kanssani? Nyt kun Emil oli
jäänyt taas Helsinkiin, palasiko Aura minun luokseni.
Ei kai auttanut kuin vain tarttua härkää sarvista, totesin.
Olisin voinut itkeä onnesta, kun huomasin Miikan nimen
ruudulla.
”Hei”, kuiskasin ääni käheänä puhelimeen. Rykäisin nolostuneena.
”Hei, halusit puhua?” kuulin Miikan kysyvän.
Nielaisin. ”Mitä kuuluu?”
Miika oli pitkän aikaa hiljaa. ”Aura, mitä tämä tarkoittaa?”
Sydämeni jätti lyönnin välistä.
”Miten niin?” kysyin kuiskaten. Jostain kummansyystä kynteni
olivat ajautuneet hampaideni tuhottaviksi. Järsin niitä melkein hädissäni.
”Soitat minulle. Emme ole puhuneet pitkään aikaan”, Miika
totesi.
”Minulla on ikävä sinua”, kuiskasin.
Miika oli jälleen pitkän aikaa hiljaa.
”Aura, ei tämä mene näin. Sen… Emilin… astuttua kuvioihin et
ole juuri puhunut minulle. Olet aivan kuin toinen ihminen”, Miika sanoi.
”En ole!” kiistin ja repäisin etusormen kynsinauhan verille.
”Sinä olet tainnut korvata minut sillä Annilla”, totesin hiljaa lähes
itsekseni, kuitenkin tietäen että Miika kuuli kyllä.
”Miten niin?” Miika kysyi haastavasti.
”Miksi hän kiinnostui sinusta heti, kun tarjosi minulle
apuaan? Miksi hän edes auttoi minua?” tivasin. ”Oletko kysynyt häneltä koskaan
sitä?”
”Hän halusi olla kiltti”, Miika mutisi.
”Joo, ja aiheutti siten minulle helvetin. Tahallisesti tai
vahingossa, mutta aiheutti kumminkin”, melkein karjaisin.
Painostava hiljaisuus laskeutui jälleen.
”Miten niin helvetin?” Miika kysyi lopulta.
”Sinähän siitä julkisesta tunteiden näyttämisestä puhuit.”,
totesin. ”Minä en valinnut niistä kuvista mitään, ja helvetti vieköön, en olisi
ikinä halunnut nähdä niitä!”
”Mutta kuitenkin aina olet sen Emilin kanssa!” Miika intti.
”Oletko sinä mustasukkainen?” Hyvä hänen oli sanoa, kun
vietti aivan yhtä paljon, kenties enemmänkin, aikaa Annin kanssa.
”EN!”
”Jos olisin tiennyt, että tästä kaikesta olisi tullut
tällainen sotku, en ikinä olisi tarttunut Annin tarjoukseen.”
Miika hiljeni taas. Minusta tuntui, että suurin osa puhelun
ajasta, oli mennyt tällaiseen hiljaisuuteen.
”En sitten tiedä. Ehkä sinulla kävi hyvä tuuri, saitpahan
Annin.” Sen jälkeen mielenosoituksellisesti katkaisin puhelun.
jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti