Manasin koko kirjottua levyä ja Emiliä syvimpään maan
rakoon, kun ovikello soi. Itsekseni edelleen mutisten nykäisin oven auki,
valmiina lähettämään matkoihinsa sen kuka siellä ikinä olikaan. Veikkasin
ovelta ovelle kiertävää korukauppiasta tai jotain yliuskonnollista sekopäätä.
Olin juuri sanomassa kuolemattomia sanoja ”ei osteta
mitään”, kun tajusin kuka ovella oli, ja sanat juuttuivat kurkkuuni. Hetken
toivoin, että ovella olisi todella ollut joku uudentestamentin jakaja. Se olisi
ollut nyt toivotumpi vieras, mutta kasasin äkkiä lauseen jonka sain vaivoin
sanottua.
”Mitä sinä teet täällä? Sinullahan pitäisi olla ruotsia”,
totesin ja suljin ovea hiukan niin että nojasin sekä siihen että oven karmiin. Pakko
myöntää, että vaikka meidän välimme eivät olleet samanlaiset kuin ennen,
muistin silti Miikan lukujärjestyksen ulkoa.
Miika ojensi tutunnäköisen avainnipun minua kohti.
”Ja sinulla pitäisi olla ranskaa.”
Katseeni sahasi hetken avaimien ja Miikan välillä.
”Olit pudottanut ne”, Miika totesi yksinkertaisesti.
Ojensin käteni ja Miika pudotti avaimet kämmenelleni ja
kirkkaan vihreän sammakkoavaimenperän silmät pyörähtivät hassusti muljahtaen
melkein ympäri.
”Sinä juoksit pois”, Miika sanoi. Se oli toteamus mutta
huomasin hänen katseestaan että hän halusi vastauksen.
”Niinpä taisin tehdä…” mutisin. Miika katsoi minua
odottavasti kuin minä muka jatkaisin selitystäni vielä jotenkin.
”Miksi?” hän kysyi lopulta.
Mietin hetken huulta purren. ”Koska… No jos totta puhutaan
niin minulle tuli paha olo. Minua vaivasi ja kadutti kaikki mitä on tullut
tehtyä ja sanottua ja sinä et vastannut minulle ja minun oli vain pakko päästä
pois sieltä hemmetin koululta”, vastasin lopulta, ladaten kaiken sellaista
vauhtia että huomasin Miikan hämmentyvän. Ja kaiken lisäksi hän näytti siltä
kuin haluaisi olla missä tahansa muualla kuin siinä meidän ovella.
En kyennyt katsomaan Miikaa. Hitto, miksi tämä oli mennyt
näin vaikeaksi?
”Anni oli kuulemma nähnyt sinut kaupungilla jonkun ”uuden
hoitosi” kanssa”, Miika sanoi kuin ohimennen muodostaen ilmaan lainausmerkit.
Hän työnsi kätensä taskuun ja nojasi porraskaiteeseen.
Minä siirsin katseeni avaimistani Miikaan ja katsoin häntä
ihmeissäni. Uuden hoidon? ”Mitä? Mistä sinä puhut?”
”Joku ruskeahiuksinen kuulemma…” Miika sanoi.
Samassa tajusin kenestä hän puhui ja purskahdin nauruun.
”Anton vai?”
Miika näytti hiukan hämmentyneeltä kunnes nauroi itsekin
epäilevästi.
”Olin menossa Antonin kanssa leffaan”, nauroin. ”Opettavainen
kokemus oli sekin”, jatkoin huokaisten lähes itsekseni.
”Opettavainen?” Miika kysyi hiukan hämmästyneenä.
Minä naurahdin huikan vaikeasti. ”Kunhan tajusin jotain.”
Miika kohotti kulmaansa kysyvästi mutta pudistin päätäni.
”Kutsutko sisään?” Miika kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen
ja nyökkäsi eteistä päin.
Minä olin hetken hiljaa ja tuijotin Miikaa. Miksi hän halusi
meille?
Väistyin hitaasti oven luota ja Miika ohitti minut
astuessaan sisään. Hän jätti kenkänsä samaan kohtaan, kuin aina. Siististi
vierekkäin aivan oven viereen.
Jäimme eteiseen vaivautuneina. Mietin kuumeisesti mitä minun
olisi pitänyt sanoa. Miikan suu sulkeutui. Heitin avaimet eteisen tasolla
olevaan läpinäkyvään lasiastiaan. Tiesin että kotiin tullessaan äiti
motkottaisi asiasta.
”Tein välimme selviksi”, Miika sanoi äkkiä. Hän ravisteli
takin päältään ja jätti sen lasiastian viereen. Musta tekonahka takki tuntui
tömähtävän puuta vasten. Miika ei selvästikään siis aikonut viipyä kauaa. Minä
tuijotin hänen takkiaan ymmärtämättä mistä Miika puhui.
”Välit selväksi kenen kanssa?” kysyin.
”Annin.”
Avasin suuni, mutten saanut mitään järkevää ulos. ”Aha”,
totesin lopulta diplomaattisesti.
Seisoimme hämmentyneinä eteisessä vältellen toistemme
katseita.
Loistavaa, ajattelin. Vaivautunut tunnelma oli pahinta mitä
tiesin.
”Tuota…” Miika aloitti vaikeasti ja minun olisi tehnyt mieli
potkista jotain hajalle meidän molempien lapsellisuuden takia.
”Mistä te sitten puhuitte?” kysyin hätäpäissäni. En halunnut
Miikan kysyvän minulta mitään vaikeita kysymyksiä, kuten miksi otin koulun
edessä puheeksi sen minkä otin. Tai millaiset minun ja Emilin välit olivat.
”Öh”, Miika sanoi ja saatoin vannoa että hän punastui
hiukan. ”Sinusta… ja siitä Emilistä ja Annista”, hän vastasi hiukan
hämmentyneenä. Hän siirsi katseensa suoraan silmiini.
Olimme taas hiljaa. Miika selvästikin odotti minun sanovan
jotain. Taas.
”Aura”, Miika sanoi äkkiä. Hän astui askeleen lähemmäs ja
minä jouduin lievästi sanottuna paniikkiin. ”Mitä sinun ja sen Emilin välillä
on? Tarkalleen ottaen”, Miika sanoi ja näytti hiukan kärsivältä.
Voi vittu, ajattelin ja suljin silmäni hetkeksi. ”Ei mitään.”
Miika oli hiljaa ja minun pakokauhuni kasvoi. Hän ei uskonut
minua.
”En tiedä mitä Anni on sinulle sanonut, mutta minun ja
Emilin välillä ei ole mitään. Olen yrittänyt päästä hänestä eroon jo melko
pitkään. En vain osannut tehdä sitä oikein koska en tiennyt mitä haluan”,
selitin äkkiä melko kiivaasti.
”Ja nyt sinä tiedät vai?” Miika kysyi ja kohotti kulmiaan.
Voi saakeli, ei näitä vaikeita kysymyksiä. Liikahdin
hermostuneena. ”No ehkä…”
”Aura helvetti, tuo ei ole vastaus”, Miika sanoi ja katsoi
minua tiukasti. Minä tuijotin hänen silmiinsä lähes anteeksipyytävänä.
”Minä… en levytä enää”, sanoin lopulta ja käänsin katseeni
pois Miikasta. Miika astui askeleen taaemmas ja katsoi minua hämmentyneenä.
”Mitä?” hän kysyi ja siristi silmiään.
Pudistin päätäni hiukan. ”Se vaatii liikaa.”
”Mutta se on sinun unelmasi”, Miika totesi uskomatta
korviaan.
”On tai oli. En tiedä”, totesin naurahtaen. ”Mutta jos
joudun tekemään töitä Emilin kaltaisten idioottien kanssa… en halua sitä”,
sanoin kohauttaen harteitani. Tai jos koko touhun hinta on se että menetän
parhaan ystäväni, lisäsin mielessäni.
Miika tuijotti minua hetken ja aloin tuntea itseni vielä
hermostuneemmaksi jos mahdollista.
”Entä sinä ja Anni?” kysyin ja siirsin käteni selkäni taakse
hermostuneena.
Miika kohotti kulmiaan hiukan. ”Ei meillä ole mitään. Jos
totta puhutaan hän on helvetin ärsyttävä”, Miika totesi painottaen viimeisiä
sanoja.
”Miksi sitten olit hänen kanssaan?” kysyin. Oikeastaan
kaduin sitä melkein samantien, sillä en ollut varma halusinko tietää.
”Minä… luulin että olit Emilin kanssa… ja…” Miika sanoi
miettien selvästi sanojaan.
Okei, tiesin mihin tämä oli menossa. ”Ja olit…
mustasukkainen?” kysyin ja punastuin hiukan.
Miika jähmettyi hetkeksi. ”Niin kai… En ollut tottunut että
olitkin jonkun toisen pojan kanssa”, Miika totesin naurahtaen hermostuneesti.
Minä nyökkäsin lattialle ja pelkäsin että naamani oli
punainen kuin tomaatti.
”Meinaatko lintsata koko päivän vai?” kysyin lopulta ja jäin
odottamaan vastausta jännittyneenä.
”En oikeastaan”, Miika naurahti. Lävitseni valahti hassu
tunne. En tiennyt oliko se pettymys vai helpotus.
Hän nojautui ottamaan takin tasolta ja pujotti sen päällensä
ja jäimme taas hiljaisina seisomaan vastakkain.
”Haluatko että tuon vielä iltapäivällä läksyt?” Miika kysyi
varovasti.
Minä nyökkäsin muutamaan kertaan. Miika astui ovelle päin,
mutta kääntyi takaisin kuin olisi ollut aikeissa sanoa vielä jotain, mutta
muutti mieltään ja heilautti kättään ennen kuin sulki oven perässään.
A/N: Legendaarinen 10.11.12 päivä! No niin, lisäsin jatkoa tähänkin viimein, toivottavasti tykkäätte.
SEURAA TIEDOITUS! Tämä marraskuu on hyvn, hyvin tärkeä, sillä tadaa, tämä blogi viettää 1-vuotis syntymäpäiväänsä! Joten luvassa on jatkoa novelleihin, runoja ja kenties muuta sielun tuotetta.
Muistakaa lukea!
tottakai muistan lukea, jatkoa äkkiä! :D en malta oottaa :--))
VastaaPoistaHaluaa jatkoa tähän! ^^ jajaja kirjottelen itekki novellei, tosin tosi tosi lyhyitä, mutta saa käyä lukemas :)
VastaaPoistaWWW.kunpandaputosiihmemaahan.blogspot.com