perjantai 9. marraskuuta 2012

Julkkis osa 25



Manasin koko kirjottua levyä ja Emiliä syvimpään maan rakoon, kun ovikello soi. Itsekseni edelleen mutisten nykäisin oven auki, valmiina lähettämään matkoihinsa sen kuka siellä ikinä olikaan. Veikkasin ovelta ovelle kiertävää korukauppiasta tai jotain yliuskonnollista sekopäätä.
Olin juuri sanomassa kuolemattomia sanoja ”ei osteta mitään”, kun tajusin kuka ovella oli, ja sanat juuttuivat kurkkuuni. Hetken toivoin, että ovella olisi todella ollut joku uudentestamentin jakaja. Se olisi ollut nyt toivotumpi vieras, mutta kasasin äkkiä lauseen jonka sain vaivoin sanottua.
”Mitä sinä teet täällä? Sinullahan pitäisi olla ruotsia”, totesin ja suljin ovea hiukan niin että nojasin sekä siihen että oven karmiin. Pakko myöntää, että vaikka meidän välimme eivät olleet samanlaiset kuin ennen, muistin silti Miikan lukujärjestyksen ulkoa.
Miika ojensi tutunnäköisen avainnipun minua kohti.
”Ja sinulla pitäisi olla ranskaa.”
Katseeni sahasi hetken avaimien ja Miikan välillä.
”Olit pudottanut ne”, Miika totesi yksinkertaisesti.
Ojensin käteni ja Miika pudotti avaimet kämmenelleni ja kirkkaan vihreän sammakkoavaimenperän silmät pyörähtivät hassusti muljahtaen melkein ympäri.
”Sinä juoksit pois”, Miika sanoi. Se oli toteamus mutta huomasin hänen katseestaan että hän halusi vastauksen.
”Niinpä taisin tehdä…” mutisin. Miika katsoi minua odottavasti kuin minä muka jatkaisin selitystäni vielä jotenkin.
”Miksi?” hän kysyi lopulta.
Mietin hetken huulta purren. ”Koska… No jos totta puhutaan niin minulle tuli paha olo. Minua vaivasi ja kadutti kaikki mitä on tullut tehtyä ja sanottua ja sinä et vastannut minulle ja minun oli vain pakko päästä pois sieltä hemmetin koululta”, vastasin lopulta, ladaten kaiken sellaista vauhtia että huomasin Miikan hämmentyvän. Ja kaiken lisäksi hän näytti siltä kuin haluaisi olla missä tahansa muualla kuin siinä meidän ovella.
En kyennyt katsomaan Miikaa. Hitto, miksi tämä oli mennyt näin vaikeaksi?
”Anni oli kuulemma nähnyt sinut kaupungilla jonkun ”uuden hoitosi” kanssa”, Miika sanoi kuin ohimennen muodostaen ilmaan lainausmerkit. Hän työnsi kätensä taskuun ja nojasi porraskaiteeseen.
Minä siirsin katseeni avaimistani Miikaan ja katsoin häntä ihmeissäni. Uuden hoidon? ”Mitä? Mistä sinä puhut?”
”Joku ruskeahiuksinen kuulemma…” Miika sanoi.
Samassa tajusin kenestä hän puhui ja purskahdin nauruun. ”Anton vai?”
Miika näytti hiukan hämmentyneeltä kunnes nauroi itsekin epäilevästi.
”Olin menossa Antonin kanssa leffaan”, nauroin. ”Opettavainen kokemus oli sekin”, jatkoin huokaisten lähes itsekseni.
”Opettavainen?” Miika kysyi hiukan hämmästyneenä.
Minä naurahdin huikan vaikeasti. ”Kunhan tajusin jotain.”
Miika kohotti kulmaansa kysyvästi mutta pudistin päätäni.
”Kutsutko sisään?” Miika kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja nyökkäsi eteistä päin.
Minä olin hetken hiljaa ja tuijotin Miikaa. Miksi hän halusi meille?
Väistyin hitaasti oven luota ja Miika ohitti minut astuessaan sisään. Hän jätti kenkänsä samaan kohtaan, kuin aina. Siististi vierekkäin aivan oven viereen.
Jäimme eteiseen vaivautuneina. Mietin kuumeisesti mitä minun olisi pitänyt sanoa. Miikan suu sulkeutui. Heitin avaimet eteisen tasolla olevaan läpinäkyvään lasiastiaan. Tiesin että kotiin tullessaan äiti motkottaisi asiasta.
”Tein välimme selviksi”, Miika sanoi äkkiä. Hän ravisteli takin päältään ja jätti sen lasiastian viereen. Musta tekonahka takki tuntui tömähtävän puuta vasten. Miika ei selvästikään siis aikonut viipyä kauaa. Minä tuijotin hänen takkiaan ymmärtämättä mistä Miika puhui.
”Välit selväksi kenen kanssa?” kysyin.
”Annin.”
Avasin suuni, mutten saanut mitään järkevää ulos. ”Aha”, totesin lopulta diplomaattisesti.
Seisoimme hämmentyneinä eteisessä vältellen toistemme katseita.
Loistavaa, ajattelin. Vaivautunut tunnelma oli pahinta mitä tiesin.
”Tuota…” Miika aloitti vaikeasti ja minun olisi tehnyt mieli potkista jotain hajalle meidän molempien lapsellisuuden takia.
”Mistä te sitten puhuitte?” kysyin hätäpäissäni. En halunnut Miikan kysyvän minulta mitään vaikeita kysymyksiä, kuten miksi otin koulun edessä puheeksi sen minkä otin. Tai millaiset minun ja Emilin välit olivat.
”Öh”, Miika sanoi ja saatoin vannoa että hän punastui hiukan. ”Sinusta… ja siitä Emilistä ja Annista”, hän vastasi hiukan hämmentyneenä. Hän siirsi katseensa suoraan silmiini.
Olimme taas hiljaa. Miika selvästikin odotti minun sanovan jotain. Taas.
”Aura”, Miika sanoi äkkiä. Hän astui askeleen lähemmäs ja minä jouduin lievästi sanottuna paniikkiin. ”Mitä sinun ja sen Emilin välillä on? Tarkalleen ottaen”, Miika sanoi ja näytti hiukan kärsivältä.
Voi vittu, ajattelin ja suljin silmäni hetkeksi. ”Ei mitään.”
Miika oli hiljaa ja minun pakokauhuni kasvoi. Hän ei uskonut minua.
”En tiedä mitä Anni on sinulle sanonut, mutta minun ja Emilin välillä ei ole mitään. Olen yrittänyt päästä hänestä eroon jo melko pitkään. En vain osannut tehdä sitä oikein koska en tiennyt mitä haluan”, selitin äkkiä melko kiivaasti.
”Ja nyt sinä tiedät vai?” Miika kysyi ja kohotti kulmiaan.
Voi saakeli, ei näitä vaikeita kysymyksiä. Liikahdin hermostuneena. ”No ehkä…”
”Aura helvetti, tuo ei ole vastaus”, Miika sanoi ja katsoi minua tiukasti. Minä tuijotin hänen silmiinsä lähes anteeksipyytävänä.
”Minä… en levytä enää”, sanoin lopulta ja käänsin katseeni pois Miikasta. Miika astui askeleen taaemmas ja katsoi minua hämmentyneenä.
”Mitä?” hän kysyi ja siristi silmiään.
Pudistin päätäni hiukan. ”Se vaatii liikaa.”
”Mutta se on sinun unelmasi”, Miika totesi uskomatta korviaan.
”On tai oli. En tiedä”, totesin naurahtaen. ”Mutta jos joudun tekemään töitä Emilin kaltaisten idioottien kanssa… en halua sitä”, sanoin kohauttaen harteitani. Tai jos koko touhun hinta on se että menetän parhaan ystäväni, lisäsin mielessäni.
Miika tuijotti minua hetken ja aloin tuntea itseni vielä hermostuneemmaksi jos mahdollista.
”Entä sinä ja Anni?” kysyin ja siirsin käteni selkäni taakse hermostuneena.
Miika kohotti kulmiaan hiukan. ”Ei meillä ole mitään. Jos totta puhutaan hän on helvetin ärsyttävä”, Miika totesi painottaen viimeisiä sanoja.
”Miksi sitten olit hänen kanssaan?” kysyin. Oikeastaan kaduin sitä melkein samantien, sillä en ollut varma halusinko tietää.
”Minä… luulin että olit Emilin kanssa… ja…” Miika sanoi miettien selvästi sanojaan.
Okei, tiesin mihin tämä oli menossa. ”Ja olit… mustasukkainen?” kysyin ja punastuin hiukan.
Miika jähmettyi hetkeksi. ”Niin kai… En ollut tottunut että olitkin jonkun toisen pojan kanssa”, Miika totesin naurahtaen hermostuneesti.
Minä nyökkäsin lattialle ja pelkäsin että naamani oli punainen kuin tomaatti.
”Meinaatko lintsata koko päivän vai?” kysyin lopulta ja jäin odottamaan vastausta jännittyneenä.
”En oikeastaan”, Miika naurahti. Lävitseni valahti hassu tunne. En tiennyt oliko se pettymys vai helpotus.
Hän nojautui ottamaan takin tasolta ja pujotti sen päällensä ja jäimme taas hiljaisina seisomaan vastakkain.
”Haluatko että tuon vielä iltapäivällä läksyt?” Miika kysyi varovasti.
Minä nyökkäsin muutamaan kertaan. Miika astui ovelle päin, mutta kääntyi takaisin kuin olisi ollut aikeissa sanoa vielä jotain, mutta muutti mieltään ja heilautti kättään ennen kuin sulki oven perässään.

jatkuu...

A/N: Legendaarinen 10.11.12 päivä! No niin, lisäsin jatkoa tähänkin  viimein, toivottavasti tykkäätte.
SEURAA TIEDOITUS! Tämä marraskuu on hyvn, hyvin tärkeä, sillä tadaa, tämä blogi viettää 1-vuotis syntymäpäiväänsä!  Joten luvassa on jatkoa novelleihin, runoja ja kenties muuta sielun tuotetta.
Muistakaa lukea!

2 kommenttia:

  1. tottakai muistan lukea, jatkoa äkkiä! :D en malta oottaa :--))

    VastaaPoista
  2. Haluaa jatkoa tähän! ^^ jajaja kirjottelen itekki novellei, tosin tosi tosi lyhyitä, mutta saa käyä lukemas :)
    WWW.kunpandaputosiihmemaahan.blogspot.com

    VastaaPoista