sunnuntai 26. elokuuta 2012

Fuksianpunainen pioni

Osa 9


Kathy
Aloin jo tottua siihen, että Ethankin ilmestyi aina välillä tyhjästä paikalle. En ollut jaksanut koko päivänä sanoa mistään Lukelle vastaan. En tiedä, kaipa sitten aloin hyväksyä sen, ettei vastaan väittäminen missään auttanut häntä vastaan. Luke kuitenkin pitäisi minut täällä, vaikka sitten väkipakolla.
Olimme juuri syömässä, kun Ethan ilmestyi keskelle keittiötä. En voinut olla katsomatta häntä hiukan arvioiden sen jälkeen mitä Luke oli hänestä edellisenä päivänä kertonut.
”Ruokaa”, hän huokaisi ja veti itselleen tuolin pöydän päätyyn sanomatta edes tervehdystä. Minä tuijotin suu auki kun mies lappasi ruokaa lautaselle, jonka Luke oli tälle varannut selvästi arvaten että Ethan ilmestyisi.
Ethan katsoi minua arvioivasti.
”Oletko ruvennut käyttämään Luken vaatteita?” hän kysyi lievästi hämmästyneenä. Minä vilkaisin nolostuneena liian isoa paitaa.
”Höh. En. Oma paitani on pesussa.”
Ethan käänsi katseensa Lukeen.
”Jos olisin ollut sinä, olisin hakenut hänelle omia vaatteita.”
Luke tuhahti. Hänen silmänsä tummuivat aavistuksen.
Ojensin käteni salaattikulhoa kohti kaataen samalla oman vesilasini.
”Hitto…” mutisin kun vesi oli samantien päälläni kastellen paitani. Tai oikeastaan Luken paidan.
”Noniin Luke, annahan paitasi”, Ethan sanoi virnuillen valtava pala lihaa suussaan. Luke mulkaisi Ethania melko kylmästi.
Minä siirsin sanomatta sanaakaan tuoliani kauemmas ja olin nousemassa pöydästä.
”Odota, tulen antamaan sinulle uuden paidan”, Luke murahti nousten itsekin. Olin jo väittämässä vastaan mutta Luke vetäisi minut portaita kohti. Ja minä seurasin häntä väittämättä sen enempiä vastaan, sillä eipä minulla itsellänikään mitään vaihtopaitoja edes ollutkaan.

Luke viskasi minulle murahtaen uuden paidan.
”Hei!” kirahdin paidan läsähtäessä naamalleni. ”Ei tarvitse olla vihainen. Olen pahoillani että superkulutan paitojasi, okei?” kivahdin Lukelle joka näytti hetken yllättyneeltä ja huvittuneelta, mutta häipyi sanomatta sanaakaan.
Kun olin saanut sen päälleni ja todennut että se oli lievästi sanottuna muutamaa kokoa liian pieni, pääsin portaiden yläpäähän. Pysähdyin hetkeksi ylimmälle portaalle, kun kuulin keittiöstä miesten kiivasta väittelyä. Miehet eivät varmaan edes tajunneet sitä että heidän äänensä kuuluivat melko selkeästi ylös asti.
”Älä selitä Luke”, kuulin Ethanin vaimean äänen.
Luke murahti jotain vastaukseksi. Hän oli aivan yhtäkkiä muuttunut todella yrmeäksi.
”Olet aivan muuttunut mies”, Ethan pyrskähti melko kovaan ääneen. Luke sihahti vihaisesti.
”Myönnä pois vaan”, Ethan jatkoi Luken kiusaamista aiheesta jota en tiennyt.
Minä hiippailin hiljaa portaita alas ja kun tulin keittiön ovelle huomasin Luken hätkähtävän.
”Tulitpa hiljaa”, Luke mutisi minulle katsoen minua Ethanin ohi. Ethan vilkaisi minua olkansa yli hiukan virnistäen.
Näytin varmasti naurettavalta Luken paidassa joka oli ainakin viittä kokoa liian iso minulle.
Lukekin antoi katseensa taas valua kehollani epämiellyttävästi, sitten hän katosi kuin tuhka tuuleen.
Minä hätkähdin hieman hänen äkillistä poistumista, mutta Ethan avasi heti suunsa.
”Mitä teidän kahden välillä on?” Ethan kysyi minulta. Hän nojasi taaksepäin tuolissaan venyttäen jalkansa toiselle puolelle pöytää.
Minä katsoin häntä hivenen järkyttyneenä. ”Ei mitään”, mutisin ja peräännyin hiukan kauemmas Ethanista. En pitänyt ajatuksesta, että olin hänen kanssaan kahdestaan lukitussa talossa josta en pääsisi pois.
”Oletko varma?” Ethan kysyi nostaen toista kulmaansa.
”Olen”, totesin nielaisten.
”Minä en.”
”Mitä tarkoitat?” kysyin nieleskellen.
”Tiedät varmaan mikä hän on?” Ethan sanoi ja virnisti idioottimaisesti.
”Sitä demoni juttuako tarkoitat?” kysyin käheästi ja käänsin katseeni pois Ethanista.
”Tiedät hänen olevan suojelija?”
Nyökkäsin.
”Todistanko sinulle että hän… pitää sinua… omanaan?” Ethan kysyi raskaasti vihjaillen. Minä tuijotin häntä hetken järkyttyneenä.
Ethan virnisti jälleen.


jatkuu

5 kommenttia:

  1. :D purskahdin nauruun toss lopussa. Malttamattomana jatkoa odotellessa :)

    VastaaPoista
  2. en oo koskaan pitäny tän kaltaisisilta novelleista, mutta tää on hyvä :o jatkoo!

    VastaaPoista
  3. tykkään tosi paljon täst novellist.:) jatkoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoo jatkoo DD8 En kestä enää.

      Poista
  4. Kivaa kun tääkin on saanut näin paljon hyvää palautetta, kiitos siitä :D Kommentoikaa toki jatkossakin ;)

    VastaaPoista