tiistai 12. maaliskuuta 2013

Fuksianpunainen pioni

Osa 21



Luke
”Hitto vieköön kanssasi”, ärähdin hampaat välähtäen. Steven nojasi rennosti taaksepäin huulillaan hymyn kare.
”Älähän nyt liioittele”, Steven virnisti. Hän pyöritteli puukkoa sormiensa välissä.
En voinut olla kiristelemättä hampaitani. Harpoin muutaman askeleen lähemmäs.
”Steven, vittu pidä huolta, ettet koskaan, koskaan, vilkaisekaan häneen”, ärähdin ja revin miehen tuolista. Steven ei tuntunut hetkahtavan lainkaan. Repäisin puukon hänen kädestään ja pudotin sen aivan hänen jalkansa viereen.
”Entä jos hän sattuu tulemaan minun luokseni?” Steven kysyi ärsyttävästi virnistäen.
”Usko pois, niin ei käy, mutta sinä, helvetti soikoon, sinä et katso häneen enää koskaan, tai minä tapan sinut”, uhosin silmät leimuten.
Steven tuijotti hetken yhtä vihaisena minua kuin minä häntä.
”Ala painua”, sanoin lopulta ja päästin irti tämän paidan kauluksesta.
Steven ei vaivautunut sanomaan enää mitään, vaan nappasi takkinsa ja vetäisi puukkonsa irti lattiasta ja katosi.
Minä läimäytin puukon iskuja täynnä olevan oven auki ja marssin yläkertaan.

Ethan, Rick ja Anthony istuivat keittiön ääressä kun astelin sinne pitkin askelin. Ethan vilkaisi ilmettäni, muttei sanonut mitään.
”Steven on poissa pelistä”, totesin yksinkertaisesti. Anthony vilkaisi Rickiä.
”Kuule, Luke. Oletko varma ettet ylireagoinut?” Rick kysyi ja kohotti kulmaansa. Ethan loi Rickiin varoittavan katseen, mutta minä olin jo astellut Rickin eteen.
”En estä sinua häipymästä Stevenin perään, mutta teen jälleen selväksi sen, että kun on kyse Kathystä, minä en kaihda keinoja pitääkseni hänet turvassa”, ärisin. Rick katsoi minua arvioivasti. Tunsin kuinka kehostani huokui viha eikä kukaan voinut olla huomaamatta sitä.
”Oli sitten kyse vampyyreistä, Stevenistä tai teistä”, sanoin hitaasti ja vetäisin tuolin alleni. Anthony vilkaisi Rickiä.
”Mutta miksi halusin jutella”, aloitin uudelleen aivan toisenlaisella äänellä. ”Meidän täytyy tehdä suunnitelma.”
Ethan kurtisti kulmiaan. ”Vihdoin jotain toimintaa?” hän kysyi virnistäen.
”En luota Steveniin, hän tietää mitä aiomme, joten haluan toimia nopeasti”, mutisin. Käänsin katseeni toisella puolella istuvaan kaksikkoon.
”Jos haluatte lähteä, nyt on viimeinen mahdollisuus”, sanoin hitaasti. Anthony pudisti päätään.
”Ehei, tiedät että haluan niistä verenimijöistä eroon”, Anthony naurahti ja nojautui hiukan eteenpäin. Rick näytti hetken epäröivältä.
”Tiedät, että Steven on meille kun veli. En väitä, että hän olisi mitenkään helppo olento, mutta hän on kaltaisemme”, Rick sanoi ja nosti leukaansa hiukan.
Minä huokaisin turhautuneena. ”Niin kuin sanoin, voit minun puolestani lähteä jos haluat.”
Rick ei noussut joten huokaisin ja jatkoin. ”Joten, tiedämme missä he majailevat. Meidän tulisi käyttää heikkoa hetkeä, jolloin hyökätä…”

Nina
”Tuo on lapsellista”, sanoin Kathylle joka oli painanut lasin kiinni lattiaan, ja yritti kuunnella keittiössä käynnissä olevaa keskustelua.
Kathy huitaisi kättään hiljentääkseen minut. Minä huokaisin ja istuin lattialle.
”Oikeasti? Etkö luota siihen, että Luke kertoo sinulle?” kysyin kulmat koholla.
”Ole hiljaa”, Kathy sihahti ja laski korvansa jälleen lasin pohjaan kiinni.
”Ei tuosta ole apua”, tuhahdin.
”He hyökkäävät huomenna”, Kathy sanoi. Minä katsoin häntä epäuskoisesti.
”Hei Kathy, anna olla. Minä haluan kuulla mieluummin Ethanilta kuin sinulta. Sitä paitsi, etkö muista että eilen riideltiin salakuuntelusta, ja nyt sinä…” paasasin. En kuitenkaan ehtinyt puhua loppuun, kun Kathy viskaisi minua tyynyllä.
”Mutta tilanteet ovat aivan erilaiset”, Kathy sihahti. ”He kuuntelivat yksityistä keskustelua.”
Minä huokaisin. ”Kathy, uskon että he voivat kuulla tämän keskustelun, ja teet itsesi vain naurunalaiseksi”, totesin lyhyesti. Kuin taikaiskusta Kathy potkaisi lasin nurin.
”Hitto, totta”, hän mutisi. Minä vilkaisin häntä huvittuneena.
”Ärsyttävää”, Kathy tuhahti. Hän istui hetken lattialla kuin murjottava lapsi ennen kuin nousi ylös. Hän istui sängyn laidalle. ”Kertoiko Ethan jo sinulle viime yöstä?” Kathy kysyi hiljaisemmalla äänellä. Hän oli nojautunut minua kohti.
”Ei”, vastasin hiukan kummastuneena. ”Tapahtuiko jotain?”
”Steven säikäytti minut, kun olin tekemässä yöpalaa. Luke ei ilahtunut kauheasti. Hän oli aamullakin kamalan äreä”, Kathy sanoi matalalla äänellä.
Kathy hypisteli paitansa helmaa.
”Minä en pidä tästä”, sanoin äkkiä. ”Tiedätkö ollenkaan mitä on tapahtumassa?” kysyin katsoen Kathyä tiedonjanoisena. Kathy pyöritteli hetken päätään.
”He aikovat tappaa vampyyrit…” Kathy sanoi hitaasti.
”Tarkoitin”, aloitin, mutten ehtinyt jatkaa, kun ovelta kuului koputus. Meidän molempien katseet kääntyivät ovelle.
”Sisään”, Kathy kutsui.
Ethan läväytti oven sepposen selälleen.
”Kokous on päättynyt”, hän sanoi ja heilautti kättään kunnioittavasti. Minä vilkaisin Kathyä huvittuneena.
”Ja?” Kathy kysyi katsoen Ethania odottavasti.
”Luulin että tiedät jo”, Ethan sanoi ilkikurisesti ja asteli huoneeseen. Hän nappasi minua vyötäröltä ja veti itseään vasten. Pyristelin hiukan vastaan, mutta eihän siitä mitään apua ollut.
”Okei, selvä. Minä lähdenkin”, Kathy totesi pisteliäästi.
Ethan äännähti hyväksyvästi. ”Teepä se”, hän sanoi hiukan liian vihjailevalla äänellä. Pukkasin miestä kyynärpäällä vatsaan, saamatta häntä edes hätkähtämään. Hänen kätensä kutitteli ihoa lantioni kohdalta. Älähdin yllättyneenä, sillä en ollut huomannut hänen kätensä siirtyneen paitani alle.

 Kathy
Koin parhaaksi häipyä, sillä en palanut halusta nähdä Ethania ja Ninaa vehtaamassa yhdessä. Kävelin ripeästi pois oven edestä
Luke nojaili meidän makuuhuoneen oveen. Hänen ilmeensä oli hiukan kireä, mutta silmät katsovat minua lämpimästi jopa ilkikurisesti.
”Älä sano mitään”, mutisin työntäessäni hänet sivuun. Saatoin arvata mitä hän ajatteli. En halunnut kuulla kuittailuja salakuuntelustani. Luke naurahti hiukan.
”Ei sitten.” Luken ääni oli vitsaileva. Minä käännyin ympäri ja katsoin häntä herkeämättä. Luke kohotti kulmaansa kysyvästi.
”No aiotko kertoa mistä te puhuitte?” kysyin hiukan ärtyneenä.
Luke katsoi minua huvittuneena. ”Sinä taisit käskeä minua olemaan hiljaa”, Luke totesi muistuttaen. Hän virnisti niin että toinen suunpieli nousi hiukan ylemmäs. ”Ja luulin että tiedät jo”, hän lisäsi.
Minä mulkaisin Lukea pahasti. ”Ei sitten”, murahdin. Purin huultani kun käännyin ympäri. Kuulin Luken huokaisevan. Vilkaisin sivusilmällä kun Luke istahti sängyn laidalle.
”Kat”, hän huokaisi. Minä vilkaisin häntä. Hän koukisti sormeaan kutsuvasti.
”Tule tänne”, hän sanoi maanitellen. Käännyin puolittain häntä kohti. Hän katsoi minua vetoavasti. ”Tule nyt, niin kerron mitä me sovimme huomisesta”, Luke sanoi. Lauseen loppu rikkoi jonkin lumoutumisen. Pudistin päätäni hiukan mutta astelin kuitenkin hänen luokseen. Seisoin hänen edessään melko uhmakkaasti. Luke siirtyi hiukan ja taputti sänkyä jalkojensa välissä.
”Istu”, hän käski. Ei mennyt kuin sekunti kun istuin sängyn reunalla. En edes kunnolla tajunnut sitä. Luke kietoi kätensä ympärilleni ja veti minut lähemmäs.
”Kuinka paljon sinä kuuntelit?” Luke kysyi naurahtaen. Minä mutristin suutani ja yritin vetäytyä irti hänen otteestaan. Luken ote kuitenkin tiukentui ja minä älähdin vihaisena.
”Varo sanojasi”, murahdin hapaiden välistä. Tunsin kuinka Luke naurahti. Tunsin lämpimän ilmavirran niskassani.
”Älä suutu”, Luke mutisi ja painoi kuumat huuleensa niskaani. Henkäisin kun kylmät väreet sävähtivät lävitseni.
Mikä ihme hänessä sai mielialani muuttumaan lennosta? Vilkaisin häntä olkani yli.
”No aiotko kertoa vai aiotko puhallella korvaani vielä pitkäänkin?” kysyin ja katsoin häntä odottavasti.
Luke hymähti ja näykkäsi korvalehteäni. ”Enpä tiedä”, hän vastasi kuiskaten käheästi korvaani. En voinut olla tuhahtamatta. Hänen kätensä liukui reittäni ylemmäs. Läppäisin käden pois ja käännyin kasvot häneen päin.
”Kerro”, komensin ja katsoin häntä tiukasti silmiin. Luken ilme tummeni hiukan. ”Te hyökkäätte huomenna, eikö niin?”
Luke sipaisi sormellaan hiussuortuvan kasvoiltani korvan taakse. Purin huultani.
”Ei sinun tarvitse huolehtia siitä”, Luke sanoi. Hänen äänensä ei kuitenkaan kuulostanut normaalilta.
Katsoin häntä huolestuneena. ”Luke”, aloitin, mutta en ehtinyt jatkaa kun Luke painoi sormensa huulilleni.
”Kun minä sanon, ettei sinun tarvitse huolehtia”, Luke sanoi ja hengähti hiukan. ”Minä todella tarkoitan sitä. Vaikka me hyökkäämme huomenna, minulle ei tapahdu mitään”, hän jatkoi ja katsoi minua tiukasti.
Minä tiesin näyttäväni surulliselta. ”Mutta”, aloitin, mutta tällä kertaa Luke sulki suuni huulillaan.
Minä tuhahdin hiukan ja vetäydyin kauemmas. Luke näytti pettyneeltä ja muotoili kasvoilleen koiranpentuilmeen. Tosin epäonnistuneen sellaisen.
”Mitä jos sinulle käy jotain?” kysyin välittämättä Lukesta joka pyöräytti silmiään. Hän pullisteli hiukan lihaksiaan.
”Ai minulle vai?” hän kysyi kohottaen toista kulmaansa.
Minä mulkaisin häntä. ”Etkö oikeasti tiedä miltä minusta tuntuu vain odottaa täällä?” tivasin jo ärsyyntyneenä. ”Oletko sinä muka kuolematon? Et, ne voivat tappaa sinut.”
”Mieluummin minut kuin sinut”, hän totesi vakavana. Minä henkäisin nopeasti.
Luke huokaisi. ”Oikeasti. Rauhoitu nyt, en todellakaan halua riidellä tänä yönä”, hän sanoi ja veti minut taas lähelleen.
Minä huokaisin ja annoin periksi. Ehkä minun piti vain luottaa siihen, että Luke huolehtisi itsestään. ”Tulet sitten takaisin”, murahdin. Luken keho hytkyi hiukan naurusta.

jatkuu...

A/N: Mulla on tänään hyvä päivä. Se oli aika hyvä lausahdus. Mutta tämä mun lemppari tarina sai nyt jatkoa. Hihii. Ja sen kummempia kirjoituksia, koska en nyt ole näköjään kovinkaan tuotteliaalla tuulella, vetäydyn kouluhommien pariin ja pilaan hyvän päiväni... Noh, pakko ikävätkin asiat on hoitaa. Kivaa tiistai-iltaa kaikille! :)

5 kommenttia:

  1. Todella hyvä! :D Odotan innolla uutta lukua :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos tästä! Piristi päivääni paljon! Seuraavaa osaa odotellessa...

    VastaaPoista
  3. Ihanaa tekstiä taas kerran. En voi koskaan tulla sun veroiseks(Tarinpoiden kirjoittamisessa). Yritän ainakin.

    VastaaPoista
  4. Onko jatkoa tulossa piakkoin?
    Olen kärsimätön.. ; )

    VastaaPoista