Luke
”Hitto vieköön kanssasi”, ärähdin hampaat välähtäen. Steven nojasi
rennosti taaksepäin huulillaan hymyn kare.
”Älähän nyt liioittele”, Steven virnisti. Hän
pyöritteli puukkoa sormiensa välissä.
En voinut olla kiristelemättä hampaitani. Harpoin
muutaman askeleen lähemmäs.
”Steven, vittu pidä huolta, ettet koskaan, koskaan, vilkaisekaan häneen”, ärähdin
ja revin miehen tuolista. Steven ei tuntunut hetkahtavan lainkaan. Repäisin
puukon hänen kädestään ja pudotin sen aivan hänen jalkansa viereen.
”Entä jos hän sattuu tulemaan minun luokseni?”
Steven kysyi ärsyttävästi virnistäen.
”Usko pois, niin ei käy, mutta sinä, helvetti
soikoon, sinä et katso häneen enää koskaan, tai minä tapan sinut”, uhosin silmät leimuten.
Steven tuijotti hetken yhtä vihaisena minua kuin
minä häntä.
”Ala painua”, sanoin lopulta ja päästin irti
tämän paidan kauluksesta.
Steven ei vaivautunut sanomaan enää mitään, vaan nappasi
takkinsa ja vetäisi puukkonsa irti lattiasta ja katosi.
Minä läimäytin puukon iskuja täynnä olevan oven
auki ja marssin yläkertaan.
Ethan, Rick ja Anthony istuivat keittiön ääressä
kun astelin sinne pitkin askelin. Ethan vilkaisi ilmettäni, muttei sanonut
mitään.
”Steven on poissa pelistä”, totesin yksinkertaisesti.
Anthony vilkaisi Rickiä.
”Kuule, Luke. Oletko varma ettet ylireagoinut?”
Rick kysyi ja kohotti kulmaansa. Ethan loi Rickiin varoittavan katseen, mutta
minä olin jo astellut Rickin eteen.
”En estä sinua häipymästä Stevenin perään, mutta
teen jälleen selväksi sen, että kun on kyse Kathystä, minä en kaihda keinoja
pitääkseni hänet turvassa”, ärisin. Rick katsoi minua arvioivasti. Tunsin
kuinka kehostani huokui viha eikä kukaan voinut olla huomaamatta sitä.
”Oli sitten kyse vampyyreistä, Stevenistä tai
teistä”, sanoin hitaasti ja vetäisin tuolin alleni. Anthony vilkaisi Rickiä.
”Mutta miksi halusin jutella”, aloitin uudelleen
aivan toisenlaisella äänellä. ”Meidän täytyy tehdä suunnitelma.”
Ethan kurtisti kulmiaan. ”Vihdoin jotain
toimintaa?” hän kysyi virnistäen.
”En luota Steveniin, hän tietää mitä aiomme,
joten haluan toimia nopeasti”, mutisin. Käänsin katseeni toisella puolella
istuvaan kaksikkoon.
”Jos haluatte lähteä, nyt on viimeinen
mahdollisuus”, sanoin hitaasti. Anthony pudisti päätään.
”Ehei, tiedät että haluan niistä verenimijöistä
eroon”, Anthony naurahti ja nojautui hiukan eteenpäin. Rick näytti hetken
epäröivältä.
”Tiedät, että Steven on meille kun veli. En
väitä, että hän olisi mitenkään helppo olento, mutta hän on kaltaisemme”, Rick
sanoi ja nosti leukaansa hiukan.
Minä huokaisin turhautuneena. ”Niin kuin sanoin,
voit minun puolestani lähteä jos haluat.”
Rick ei noussut joten huokaisin ja jatkoin. ”Joten,
tiedämme missä he majailevat. Meidän tulisi käyttää heikkoa hetkeä, jolloin
hyökätä…”
Nina
”Tuo on lapsellista”, sanoin Kathylle joka oli
painanut lasin kiinni lattiaan, ja yritti kuunnella keittiössä käynnissä olevaa
keskustelua.
Kathy huitaisi kättään hiljentääkseen minut. Minä
huokaisin ja istuin lattialle.
”Oikeasti? Etkö luota siihen, että Luke kertoo
sinulle?” kysyin kulmat koholla.
”Ole hiljaa”, Kathy sihahti ja laski korvansa
jälleen lasin pohjaan kiinni.
”Ei tuosta ole apua”, tuhahdin.
”He hyökkäävät huomenna”, Kathy sanoi. Minä
katsoin häntä epäuskoisesti.
”Hei Kathy, anna olla. Minä haluan kuulla
mieluummin Ethanilta kuin sinulta. Sitä paitsi, etkö muista että eilen
riideltiin salakuuntelusta, ja nyt sinä…” paasasin. En kuitenkaan ehtinyt puhua
loppuun, kun Kathy viskaisi minua tyynyllä.
”Mutta tilanteet ovat aivan erilaiset”, Kathy
sihahti. ”He kuuntelivat yksityistä keskustelua.”
Minä huokaisin. ”Kathy, uskon että he voivat
kuulla tämän keskustelun, ja teet itsesi vain naurunalaiseksi”, totesin
lyhyesti. Kuin taikaiskusta Kathy potkaisi lasin nurin.
”Hitto, totta”, hän mutisi. Minä vilkaisin häntä
huvittuneena.
”Ärsyttävää”, Kathy tuhahti. Hän istui hetken
lattialla kuin murjottava lapsi ennen kuin nousi ylös. Hän istui sängyn
laidalle. ”Kertoiko Ethan jo sinulle viime yöstä?” Kathy kysyi hiljaisemmalla
äänellä. Hän oli nojautunut minua kohti.
”Ei”, vastasin hiukan kummastuneena. ”Tapahtuiko
jotain?”
”Steven säikäytti minut, kun olin tekemässä
yöpalaa. Luke ei ilahtunut kauheasti. Hän oli aamullakin kamalan äreä”, Kathy
sanoi matalalla äänellä.
Kathy hypisteli paitansa helmaa.
”Minä en pidä tästä”, sanoin äkkiä. ”Tiedätkö ollenkaan
mitä on tapahtumassa?” kysyin katsoen Kathyä tiedonjanoisena. Kathy pyöritteli
hetken päätään.
”He aikovat tappaa vampyyrit…” Kathy sanoi
hitaasti.
”Tarkoitin”, aloitin, mutten ehtinyt jatkaa, kun
ovelta kuului koputus. Meidän molempien katseet kääntyivät ovelle.
”Sisään”, Kathy kutsui.
Ethan läväytti oven sepposen selälleen.
”Kokous on päättynyt”, hän sanoi ja heilautti
kättään kunnioittavasti. Minä vilkaisin Kathyä huvittuneena.
”Ja?” Kathy kysyi katsoen Ethania odottavasti.
”Luulin että tiedät jo”, Ethan sanoi
ilkikurisesti ja asteli huoneeseen. Hän nappasi minua vyötäröltä ja veti
itseään vasten. Pyristelin hiukan vastaan, mutta eihän siitä mitään apua ollut.
”Okei, selvä. Minä lähdenkin”, Kathy totesi
pisteliäästi.
Ethan äännähti hyväksyvästi. ”Teepä se”, hän
sanoi hiukan liian vihjailevalla äänellä. Pukkasin miestä kyynärpäällä vatsaan,
saamatta häntä edes hätkähtämään. Hänen kätensä kutitteli ihoa lantioni
kohdalta. Älähdin yllättyneenä, sillä en ollut huomannut hänen kätensä
siirtyneen paitani alle.
Kathy
Koin parhaaksi häipyä, sillä en palanut halusta
nähdä Ethania ja Ninaa vehtaamassa yhdessä. Kävelin ripeästi pois oven edestä
Luke nojaili meidän makuuhuoneen oveen. Hänen
ilmeensä oli hiukan kireä, mutta silmät katsovat minua lämpimästi jopa
ilkikurisesti.
”Älä sano mitään”, mutisin työntäessäni hänet
sivuun. Saatoin arvata mitä hän ajatteli. En halunnut kuulla kuittailuja
salakuuntelustani. Luke naurahti hiukan.
”Ei sitten.” Luken ääni oli vitsaileva. Minä
käännyin ympäri ja katsoin häntä herkeämättä. Luke kohotti kulmaansa kysyvästi.
”No aiotko kertoa mistä te puhuitte?” kysyin
hiukan ärtyneenä.
Luke katsoi minua huvittuneena. ”Sinä taisit
käskeä minua olemaan hiljaa”, Luke totesi muistuttaen. Hän virnisti niin että
toinen suunpieli nousi hiukan ylemmäs. ”Ja luulin että tiedät jo”, hän lisäsi.
Minä mulkaisin Lukea pahasti. ”Ei sitten”,
murahdin. Purin huultani kun käännyin ympäri. Kuulin Luken huokaisevan.
Vilkaisin sivusilmällä kun Luke istahti sängyn laidalle.
”Kat”, hän huokaisi. Minä vilkaisin häntä. Hän
koukisti sormeaan kutsuvasti.
”Tule tänne”, hän sanoi maanitellen. Käännyin puolittain
häntä kohti. Hän katsoi minua vetoavasti. ”Tule nyt, niin kerron mitä me
sovimme huomisesta”, Luke sanoi. Lauseen loppu rikkoi jonkin lumoutumisen.
Pudistin päätäni hiukan mutta astelin kuitenkin hänen luokseen. Seisoin hänen
edessään melko uhmakkaasti. Luke siirtyi hiukan ja taputti sänkyä jalkojensa
välissä.
”Istu”, hän käski. Ei mennyt kuin sekunti kun
istuin sängyn reunalla. En edes kunnolla tajunnut sitä. Luke kietoi kätensä
ympärilleni ja veti minut lähemmäs.
”Kuinka paljon sinä kuuntelit?” Luke kysyi
naurahtaen. Minä mutristin suutani ja yritin vetäytyä irti hänen otteestaan.
Luken ote kuitenkin tiukentui ja minä älähdin vihaisena.
”Varo sanojasi”, murahdin hapaiden välistä.
Tunsin kuinka Luke naurahti. Tunsin lämpimän ilmavirran niskassani.
”Älä suutu”, Luke mutisi ja painoi kuumat
huuleensa niskaani. Henkäisin kun kylmät väreet sävähtivät lävitseni.
Mikä ihme hänessä sai mielialani muuttumaan
lennosta? Vilkaisin häntä olkani yli.
”No aiotko kertoa vai aiotko puhallella korvaani
vielä pitkäänkin?” kysyin ja katsoin häntä odottavasti.
Luke hymähti ja näykkäsi korvalehteäni. ”Enpä
tiedä”, hän vastasi kuiskaten käheästi korvaani. En voinut olla tuhahtamatta.
Hänen kätensä liukui reittäni ylemmäs. Läppäisin käden pois ja käännyin kasvot
häneen päin.
”Kerro”, komensin ja katsoin häntä tiukasti
silmiin. Luken ilme tummeni hiukan. ”Te hyökkäätte huomenna, eikö niin?”
Luke sipaisi sormellaan hiussuortuvan kasvoiltani
korvan taakse. Purin huultani.
”Ei sinun tarvitse huolehtia siitä”, Luke sanoi.
Hänen äänensä ei kuitenkaan kuulostanut normaalilta.
Katsoin häntä huolestuneena. ”Luke”, aloitin,
mutta en ehtinyt jatkaa kun Luke painoi sormensa huulilleni.
”Kun minä sanon, ettei sinun tarvitse huolehtia”,
Luke sanoi ja hengähti hiukan. ”Minä todella tarkoitan sitä. Vaikka me
hyökkäämme huomenna, minulle ei tapahdu mitään”, hän jatkoi ja katsoi minua
tiukasti.
Minä tiesin näyttäväni surulliselta. ”Mutta”,
aloitin, mutta tällä kertaa Luke sulki suuni huulillaan.
Minä tuhahdin hiukan ja vetäydyin kauemmas. Luke
näytti pettyneeltä ja muotoili kasvoilleen koiranpentuilmeen. Tosin
epäonnistuneen sellaisen.
”Mitä jos sinulle käy jotain?” kysyin
välittämättä Lukesta joka pyöräytti silmiään. Hän pullisteli hiukan lihaksiaan.
”Ai minulle vai?” hän kysyi kohottaen toista
kulmaansa.
Minä mulkaisin häntä. ”Etkö oikeasti tiedä miltä
minusta tuntuu vain odottaa täällä?” tivasin jo ärsyyntyneenä. ”Oletko sinä
muka kuolematon? Et, ne voivat tappaa sinut.”
”Mieluummin minut kuin sinut”, hän totesi
vakavana. Minä henkäisin nopeasti.
Luke huokaisi. ”Oikeasti. Rauhoitu nyt, en
todellakaan halua riidellä tänä yönä”, hän sanoi ja veti minut taas lähelleen.
Minä huokaisin ja annoin periksi. Ehkä minun piti
vain luottaa siihen, että Luke huolehtisi itsestään. ”Tulet sitten takaisin”,
murahdin. Luken keho hytkyi hiukan naurusta.
jatkuu...
A/N: Mulla on tänään hyvä päivä. Se oli aika hyvä lausahdus. Mutta tämä mun lemppari tarina sai nyt jatkoa. Hihii. Ja sen kummempia kirjoituksia, koska en nyt ole näköjään kovinkaan tuotteliaalla tuulella, vetäydyn kouluhommien pariin ja pilaan hyvän päiväni... Noh, pakko ikävätkin asiat on hoitaa. Kivaa tiistai-iltaa kaikille! :)
Todella hyvä! :D Odotan innolla uutta lukua :)
VastaaPoistaKiitos tästä! Piristi päivääni paljon! Seuraavaa osaa odotellessa...
VastaaPoistaIhanaa tekstiä taas kerran. En voi koskaan tulla sun veroiseks(Tarinpoiden kirjoittamisessa). Yritän ainakin.
VastaaPoistaOnko jatkoa tulossa piakkoin?
VastaaPoistaOlen kärsimätön.. ; )
Jatkoa kohta? :(
VastaaPoista