sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Simply the best

Osa 20



Tiistai 28.6

Tunsin käden vyötäröni ympärillä ja hymyilin jaksamatta avata silmiä. Akseli siirtyi lähemmäs ja painautui tiukemmin, mikäli se enää oli mahdollista, selkääni vasten.
”Huomenta”, hän mutisi hiuksiini.
Minä vain ynähdin vastaukseksi.
”Mitä sanot jos tulisit tänään minun luokseni?” Akseli kysyi. ”Voisin tehdä ruokaa…”
Huokaisin. ”Kuulostaa hyvältä.” Kaivauduin hiukan syvemmälle peiton alle ja huokaisin tyytyväisenä. Päivästä tulisi ihana. Pian muistin kuitenkin karun todellisuuden ihanan satuni keskeltä.
”Minulla on kyllä töitä tänään...” mutisin hiukan ärsyyntyneenä ja tiesin pilaavani tunnelman. Akseli kuitenkin vain naurahti.
”Tiedän sen”, hän vastasi ja nousi katsomaan minua.
Hänen hiuksensa olivat ihanasti pörrössä. ”Menet töihin, ja tulet sen jälkeen minun luokseni”, hän sanoi ja kumartui suutelemaan minua otsalle.
Minä virnistin hiukan. ”Kuulostaa hyvältä.”

Leijuin pilvissä työpaikallani. Tuntui kuin auringon säteet olisivat saaneet koko paikan hohtamaan. Minä en jostain syystä voinut lopettaa hymyilemistä. Ajatukseni harhailivat jossain kaukana…
Ihana kutkuttava tunne mahanpohjassani sai minut kaipaamaan yhä enemmän Akselin luokse. Tiesin työkavereideni naureskelevan minulle.
Jossain tietoisuuteni pojilla kuitenkin häälyi se tumma ukkospilvi, joka tuntui pilaavan haaveeni. En ollut vieläkään päässyt Teemusta eroon. Vaikka en vastannut hänen viesteihinsä enkä hänen puheluihinsa hän ei tuntunut antavan periksi. Luojan kiitos, hän ei ollut tullut toista kertaa töihini tai oveni taakse.
”Noniin haaveilija”, kuulin äänen sanovan, kun pinosin lautasia.
Hätkähdin hiukan ja käännyin katsomaan taakseni. Pomoni hymyili minulle ystävällisesti. Hän oli viisissäkymmenissä oleva hiukan pyöreä nainen.
”Sinulla taitaa olla suunnitelmia illaksi”, hän totesi.
”Mistä tiesit?” kysyin hämmentyneenä.
Nainen naurahti hiukan. ”Olet vilkuillut kelloa koko ajan”, hän totesi ja otti loput lautaset kädestäni.
Minä punastuin hiukan. En edes ollut tajunnut.
”No riennähän jo.”
Minä katsoin hetken äimistyneenä.
”Teet muutenkin turhan paljon vuoroja, mene nyt viettämään mukava ilta poikaystäväsi kanssa”, pomoni naurahti minulle. Minä en voinut olla hymyilemättä.

Akseli hiukan hämmästyi kun ilmaannuin puolituntia aikaisemmin hänen luokseen.
”Ei kai haittaa? Pääsin töistä hiukan aikaisemmin”, sanoin kun nousin varpailleni painaakseni nopean suudelman miehen huulille.
”Ei tietenkään.”
Seurasin häntä keittiöön, johon hän oli jo ehtinyt kattaa pöydän kahdelle.
Vilkaisin häntä hymyillen kun hän ojensi minulle viinilasin.
”Oliko hyvä päivä?” hän kysyi istuttaessaan minut tuolille.
”Oli”, vastasin. En oikeastaan muistanut koko päivästä mitään. Se oli mennyt kuin unessa.
Tiesin, että minun olisi pitänyt arvata Akselin olevan hyvä kokki, mutta hänen taitonsa yllättivät silti. Olin varma, etten ollut eläessäni syönyt niin hyvää ruokaa.
”Olet ihan paras”, sanoin hymyillen kun hän nosti eteeni jälkiruuaksi tekemiään kaiken laisia pieniä herkkupaloja.
Hän virnisti minulle. ”Tiedän.”
Minä nappasin lautaselta pienen nyytin jonka sisällöstä en tiennyt.
Akseli seurasi minua tarkasti ja tunsin punastuvani.
”Kuule”, Akseli sanoi ja ojensi kätensä pyyhkäistäkseen pienen murusen huuliltani. ”Olen miettinyt, että haluaisitko muuttaa tänne?”
Minun sydämeni tuntui pysähtyvän hetkeksi.
Tajusin tuijottavani Akselia silmät suurina.
”Niin tai, jos se on sinusta liian aikaista niin…” Akseli mutisi äkkiä mutta keskeytti lauseensa kun minä nousin ylös.
Kiersin pöydän nopeasti ja istuin varovaisesti Akselin syliin.
”Minusta se olisi ihanaa”, vastasin kuiskaten kiertäessäni käteni hänen niskaansa.
Akseli hymyili iloisena.


Keskiviikko 6.7

”Vau, täytyy myöntää että sinä olet kyllä nopea”, Noora sanoi.
Hänen katseensa kiersi eteisessä olevissa laatikoissa. Hän oli Henrin kanssa tullut muuttoavuksi. Tosin Noora pääosin piti seuraa. Apua ei olisi edes tarvinnut, sillä laatikoita ei ollut paljoa.
”Äläs nyt”, sanoin teipatessani yhtä laatikkoa kiinni. ”Ei näitä edes ole paljoa.”
”No en minä pakkaamista tarkoittanut, vaan sait kyllä aika nopeasti huonekalut”, Noora sanoi ja istahti eteiseen nostamaani tuoliin.
”No ei Akselin asuntoon mahdu kaikkea. Karsimme molempien tavaroita”, totesin hymyillen. ”Avaatko sen oven? Täällä on kamalan kuuma. Sitä paitsi Akseli ja Henri tulevat varmaan kohta hakemaan nämä loput”, jatkoin pyyhkien hikipisarat otsaltani.
Noora nyökkäsi ja avasi oven jättäen sen hiukan raolleen. Hän katseli hetken hiljaisena kun taittelin viimeisen laatikon kiinni.
”Menettekö te naimisiin?” Noora kysyi yhtäkkiä.
Minä älähdin yllättyneenä. ”Mitä?”
”Sinä ja Akseli?” Noora kysyi ja katsoi minua uteliaana.
”Ei yhteen muuttaminen tarkoita että mennään naimisiin”, vastasin naurahtaen. En kuitenkaan tyrmännyt ajatusta mielessäni. Itseasiassa naimisiin meno tuntui yllättävän hyvältä. Ravistin hiukan päätäni. ”Et sinäkään ole naimisissa Henrin kanssa”, totesin.
Noora rykäisi hiukan. Hän paranteli hiuksiaan ja katseeni kiinnittyi hänen vasempaan käteensä.
Hengähdin yllättyneenä. ”Noora?” kiljahdin ja hyppäsin ystäväni kaulaan.
Noora kiherteli onnellisena.
”Mitä… milloin?” kysyin ihmeissäni. ”Miksi et kertonut minulle?!” tivasin siirtyessäni hiukan kauemmas.
Noora ojensi kätensä ja ihaili hetken kapeaa sormustaan. Rapusta kuului kolinaa ja puhetta.
”No se tapahtui vasta eilen”, Noora myönsi ja vilkaisi minua kasvot sädehtien onnesta.
Minä odotin että hän jatkaisi.
”Hän kosi ja minä-”
”Sanoit että jo oli aikakin”, kuului Henrin ääni ovelta. Sekä minun että Nooran katseet käännähtivät ovelle jossa Henri nojaili oveen ja Akseli nauroi tämän takana.
Minä repesin myös nauramaan. ”Niin sinun tapaistasi”, totesin ja pörrötin Nooran hiuksia. Hän virnisti minulle.
”Suuttuisin, jos en olisi näin onnellinen”, hän totesi. Akseli ja Henri astuivat eteiseen.
Halasin Nooraa ja sitten Henriä. ”Onneksi olkoon. Milloin on häät?”
Noora katsoi Henriä hetken ennen kuin käänsi katseensa taas minuun. ”Talvella”, hän totesi hymyillen.
”Vau”, totesin saamatta sanottua enempää. Olin iloinen heidän puolestaan.
Noora kääntyi suutelemaan Henriä.
”Nostan nämä jo autoon. Noista kahdesta ei taida olla apua”, kuulin Akselin naurahtavan ja nostavan laatikon syliinsä. Minä nappasin lattialta toisen ja ohitin suutelevan pariskunnan nopeasti.
Laskin laatikon autoon kun Akseli lähti hakemaan uutta.
”Hei”, kuulin ääneni takaatani pian. Hätkähdin ja käännyin ympäri ja tajusin tuijottavani Teemua. Hän piteli kädessään pientä kukkapuskaa.
”Hei vaan”, totesin yllättyneenä. ”Mitä sinä teet täällä?” kysyi.
”Et ole vastannut viesteihin etkä puheluihin… Oletko muuttamassa?” hän kysyi äkisti ja vilkaisi auton takakonttia.
”Kyllä, poikaystäväni luokse”, sanoin. Seisoimme molemmat hetken hiljaa.
”Minulla ei ole enää mahdollisuuksia”, Teemu totesi. Hän ei kuulostanut surulliselta.
”Ei”, totesin yhtä kylmästi.
Hän vain nyökkäsi ja vilkaisi kukkiaan.
”Lähde pois, jooko?” sanoin lopulta. ”Teemu, minä olen päässyt eteenpäin. En halua jumittaa taas siihen… mitä silloin tapahtui, joten ole kiltti ja lähde.”
Teemu vilkaisi minua. Hän nyökkäsi lopulta. ”No. Nähdään. Ehkä.”
Minä nyökkäsin. Tuskinpa vaan, ajattelin. En jäänyt katsomaan Teemun perään. En surisi häntä enää, sen aika oli mennyt jo, ja tiesin, ettei hänkään surisi minua.
Kun käännyin hakeakseni uutta laatikkoa, näin Akselin seisovan ulko-ovella.
”Onko kaikki hyvin?” hän kysyi ja asteli luokseni laatikko sylissään ja laski sen autoon. Huomasin hänen katseensa seuraavan olkani yli Teemua.
”On”, sanoin ja hymyilin hiukan. Kohotin käteni ja siirsin hänen katseensa itseeni.
”Haetaan nyt ne viimeiset laatikot."
Akseli vilkaisi vielä taakseni. Minä huokaisin.
”Ihan tosi Akseli”, sanoin nostaessani käteni hänen poskelleen. ”Sinä olet paras, eikä Teemu merkitse enää mitään. Tuskin näen häntä enää ikinä. Nyt ollaan vain sinä ja minä.”
Akseli kääntyi katsomaan minua ja hänen kasvonsa sulivat hymyyn.



Loppu


A/N: Juu tämä jatko on odotellut monta kuukautta tullakseen julkaistetuksi. Toi yks edellinen osa hyppäs ylemmäs, ku korjasin sieltä muutaman kirjotusvirheen, mutta toivottavasti se nyt ei ketään haittaa. Aika tyytyväinen oon, täytyy sanoa, kun sain tämänkin päätökseen.
Lukekaa, kommentoikaa ja jatkakaa seuraamista! Chokocutie kiittää jälleen :)))) *poistuu fanfaarin soidessa*

5 kommenttia:

  1. tää oli ihana :3 kiitti !

    VastaaPoista
  2. Jeee jatkoit tätä! Ihana loppu oli :) Kirjoitat nii täydellisesti! en huomaa mitään kirjoitusvirehitä ikinä (johtuen varmaan siitä että uppoudun tarinaan täysin :D). Kiitoksia tästä!

    VastaaPoista
  3. Tässä nyt äi kyllä vähän mietityttämään, että miten se elo saman katon alla sitten sujui... :) Mukaansa tempavaa tekstiä!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa tekstiä taas!♥ oot tosi taitava kirjoittaja!

    VastaaPoista
  5. Tää oli kyllä ihan paras! Kiitos! <3

    VastaaPoista