Fuksianpunainen pioni

Osa 18

”Älä viitsi. Sinähän pelastit minut juuri, joten tuskin toivot että kuolisin heti. Pitäisit minut elossa kuitenkin”, totesin. Tiesin että Ethan oli oikeassa. Minun kuuluisi pelätä, ehkä minä pelkäsinkin. Uskoin kuitenkin olevani turvassa, sillä Kathykin oli yhä elossa.

”Olenhan minäkin pärjännyt”, Kathy sanoi Ethanille, vahvistaen ajatustani.

”Mutta olit aluksi lähes kuoliaana pelosta”, Ethan totesi virnistäen ärsyttävästi.

”Se johtui vain siitä, että Luke oli täysi idiootti”, Kathy murahti takaisin. Hän ei ainakaan näyttänyt yhtään pelästyneeltä väitellessään demonin kanssa.

”Kiitos vaan kohteliaisuudesta”, totesi hiukan huvittunut ääni. Hätkähdin hiukan miehen yllättävää ilmestymistä. Oletin hänen olevan Luke. Hän seisoi aivan Kathyn takana.

Kathy pyöräytti silmiään ja käännähti hiukset heilahtaen kannoillaan, seisten kasvokkain Luken kanssa, tai no, Kathy joutui taivuttamaan päänsä reilusti takakenoon nähdäkseen edessään olevan miehen kasvot.

”Älä väitä ettet muka ollut”, Kathy sanoi tökäten miestä rintaan. Mies ei reagoinut mitenkään.

”Itse olit hankala”, Luke murahti takaisin.

”Noniin kyyhkyläiset”, Ethan korotti ääntään kinastelun yli.

Kathy ja Luke mulkaisivat häntä yhtä aikaa.

”Turha yrittääkään kieltää sitä”, Ethan sanoi nauraen. ”Tiedän kyllä mitä te kaksi teette joka ilta.”

”Jos et nyt pistä turpaasi kiinni, niin sitten minä teen sen”, Luke murahti silmät leimuten Ethanille. Huomasin Kathyn kuitenkin virnistävän hiukan.

He tuntuivat kaikki aivan normaaleilta. Tai Kathyhän oli normaali, mutta Ethan ja Luke… mitä nyt poksahtelivat sinne tänne, ja olivat normaalia kookkaampia, mutta muuten heissä ei tuntunut olevan mitään eroa normaaleihin ihmisiin verrattuna.

”Ja mitäs jos en?” Ethanin ääni oli muuttunut härnääväksi.

Heitin varovaisesti jalkani sängyn laidan yli. Hiukan täristen nousin seisomaan. Huomasin Kathyn vilkaisevan minua huolissaan, mutta kumpikaan miehistä ei huomannut mitään.

”Sinä lennät täältä kotiisi. Sinä olet oikeasti tainnut muuttaa tänne”, Luke sanoi ja kuulosti ärsyyntyneenä. ”Menisit kotiisi.”

”En varmasti mene.” Ethanin ääni oli jyrkkä. ”Mihin sinä olet matkalla?” hän kysyi äkisti minulta tajutessaan että olin kävelemässä, tosin melko haparoivilla askeleilla, kohti huoneen ovea.

”Kunhan ajattelin vain…” aloitin, mutta Ethan osoitti sänkyä.

”Takaisin niin kuin olisit jo. Et sinä voi tuossa kunnossa lähteä haahuilemaan ympäriinsä”, Ethan totesi käskevästi.

”Sinä et minua määräile”, ärähdin. En ottanut askeltakaan palatakseni sänkyyn. Tuijotin Ethania vihaisesti, millä oikeudella hän kuvitteli määräilevänsä minua.

Huomasin Kathyn ja Luken katsovan kiinnostuneina minun kapinaani demonia vastaan.

”Jos olisin sinä, pistäisin jalkoihini vauhtia”, Ethan ärähti.

Minä nostin leukaani mielenosoituksellisesti ja tuijotin tiiviisti Ethania.

Kathy tirskahti hiukan. Tiesin hänen tuntevan tämän Ninan. Itsepäisen ja kapinoivan, jota edes demoni ei saisi kääntymään.

Ethan näytti hetken hämmentyneenä. ”Nyt heti”, hän murahti selvittyään hämmennyksestä.

Minä käännähdin ympäri ja marssin ovesta käytävälle. Kuulin Ethanin murahtavan vihaisena takanani.

Käännyin oikealle ja kuljin ovien ohi kunnes tulin portaille.

”Täällä sitten liikkuu kolme muuta demonia, jotka ovat hiukan erilaisia”, kuulin Kathyn äänen. Hän käveli vierelleni kun aloin laskeutua portaita.

”Pitäisikö minun pelätä vai?” kysyin uhmakkaasti. Kathy vilkaisi minua nostaen toista kulmaansa.

”Kyllä…” hän sanoi lopulta.

”Miten he ovat erilaisia?” kysyin. Käteni liukui puisella kaiteella laskeutuessani portaita.

”No… ne eivät ole tottuneet yhteiseloon ihmisten kanssa”, Kathy totesi. ”Sen takia kannattaa pysyä poissa kellarikerroksesta. Tosin, eihän se ole varmaa että ne pysyvät siellä…”

Yhtäkkiä Luke ilmestyi portaiden alapäähän. Minä meinasin lentää nurin kavahdettuani taaksepäin.

”Ettekö oikeasti voisi pysyä yläkerrassa. Ne kolme eivät tule sinne, mutta jos lähdette harhailemaan ilman minua tai Ethania… todella toivon että ehdimme ajoissa väliin”, hän mutisi silmät tummina. Kuulin Kathyn huokaisevan raskaasti.

”Älä viitsi, tiedät hyvin, etten pidä lukittuna olemisesta. Minä tarvitsen tilaa”, Kathy sanoi vakaasti.

”Sinulla on koko yläkerta tilanasi. Sen pitää riittää. Toistaiseksi”, Luke sanoi virnistäen.

Minä kohotin kulmiani. ”Miksi on niin vakavaa, jos ne kolme sattuisivatkin tulemaan käytävällä vastaan? Ei tämä nyt niin iso talo ole, että emme muka koskaan näkisi heitä.”

Luke katsoi minua hetken kuin tärähtänyttä. ”No jos haluat kuolla niin ole hyvä vaan, mutta vakuutan että Ethan ei pitäisi siitä.”

Kuolla? Minä kun luulin että olin turvassa. ”Ovatko ne murhaajia?” kysyin, enkä voinut peittää pelkoani.

”Loistavaa, kiitos Luke”, Kathy sihahti. ”Tule Nina, meidän täytyy varmaan jutella huoneessani. Kahdestaan.”

Kathy mulkaisi Luke ennen kuin kääntyi portaissa.

Seurasin häntä hämmentyneenä takaisin yläkertaan.

”Ovatko ne oikeasti tappajia?” kysyin Kathyltä. Kuulin tämän huokaisevan.

”Ovat ne”, hän myönsi avatessaan yhden huoneen oven.

Minä hengähdin. ”Huh… Johan on… Entä… Ethan ja Luke?” kysyin hiukan varovaisesti.

Huomasin Kathyn pudistavan päätään. ”Ei he ovat… lähes ihmisiä. Joten ei hätää, voit aivan rauhassa ihastua Ethaniin”, Kathy totesi virnistäen.

”Hyi, älä viitsi”, murahdin. ”Minä semmoisen määräilijän kanssa? En todellakaan.”

”Sanot vaan”, Kathy totesi virnistäen.

Minä puuskahdin. ”Usko pois. Minä en retkahda siihen nuijaan. Vaikka hän pelasti minut”, totesin varmana.

Kathy vilkaisi minua kohottaen toista kulmaansa. ”Usko pois, ei minunkaan ollut tarkoitus Luken kanssa…”

Kathy hiljentyi kesken lauseen ja punastui.

”Mitä?” kysyin naurahtaen. ”Mitä teidän kahden välillä on?” jatkoin kiinnostuneena. Kathy puri hetken huultaan mutta huomasin hänen hymyilevän.

”Voi ei, minä tunnen tuon ilmeen”, totesin enkä voinut olla kikattamatta.

”Tiedän”, Kathy huokaisi ja kaatui sängylle. ”En vain voi sille mitään. Hän vain on niin… vastustamaton…”

Minä virnistin hiukan. Oli jo aikakin. ”Noh, kerro lisää”, sanoin ja vääntäydyin mahalleni sängylle. Katsoin Kathyä odottavasti.

”En tiedä… se tapahtui niin kuin vahingossa”, Kathy mutisi ja hypisteli paitansa hihaa.

”Satuitte sänkyyn ja hups, ihastuit häneen?” kysyin ja heiluttelin jalkojani. En oikeastaan tainnut edes tarkoittaa sanojani, sillä tiesin, ettei Kathy ollut miehille mikään helppo saalis. Kathyn ilme kuitenkin paljasti että olin osunut oikeaan.

”Oikeasti?” rääkäisin. Miten tämä oli mahdollista?

Kathy mulkaisi minua. ”Älä huuda. Sanoinhan että se oli vahinko. Ja sitten… sen jälkeen… no… en voi sanoa että ihastuin mutta…”

Katsoin Kathyä ja tiesin, että hän yritti vain vakuuttaa itseään. Minulle hänen oli turha edes yrittää esittää mitään.

”Voi Kathy…” huokaisin lopulta, kun Kathy oli tajunnut, etten kuunnellut häntä vakavissani.

Kathy huokaisi ja painoi päänsä peittoon. ”Teidän”, hän mutisi ja huokaisi sitten raskaasti.

"Onko se erilaista demonin kanssa?" kysyin virnistäen. Kathyn pää ponnahti tyynystä järkyttynyt ilme kasvoillaan.

"Nina!?" hän kiljahti.

Minä naurahdin. "Kunhan kysyin, olen utelias. Parempaa kuin ihmisten kanssa?"

Kathy pyöritteli päätään. Ovelta kuuluva koputus sai meidän molempien päät kääntymään.

Ethanin pää pisti sisään oven raosta.

”Tulitko taas komentelemaan?” kysyin hiukan ärtyneenä. Hitto, juuri nytkö hänen piti keskeyttää? Tuolla tyypillä ei selvästikään ollut mitään tilannetajua.

”Haluaisin vain jutella Ninan kanssa”, Ethan sanoi osoittaen sanansa Kathylle. Hänen ääntään oli vaikea tulkita. Hän vain totesi asiansa.

Vilkaisin Kathyä kysyvästi, mutta hän vain kohautti harteitaan.

”Nina jos vain viitsisit…” Ethan jatkoi ja avasi ovea hiukan lisää. Tajusin kyllä vihjeen ja huokaisin raskaasti.

jatkuu...

A/N: Jes, sain kaiken kiireen ja stressin keskellä jatkettua tätä! Ihanan ahkerasti on kaikki jaksanu käydä kommentoimassa iso kiitos siitä! Yritän tällä hetkellä saada itteni jatkamaan tota Jokaisella pilvellä on kultareuna, jotta sekin saisi jatkoa.... mutta nyt tämä novelli oli etusijalla (tätä on ihana kirjoittaa) *haaveileva ilme* No nauttikaa! :))