Oveen koputettiin juuri kun olin
vastaamassa Miikalle. Suljin silmäni hetkeksi ja avasin oven. Äiti nojaili
hymyillen oven karmiin. Ei huonompaa ajankohtaa voinut valita. Sillä hetkellä
keskeytys ärsytti suunnattoman paljon.
”Tuletteko syömään?” hän kysyi.
Vilkaisin Miikaa olkani yli. ”Tuota…”
”Kai olet jäämässä?” äiti kysyi
Miikalta ja hymyili.
”No miksi ei”, Miika vastasi
vilkaisten minua, kuin lupaa pyytäen. Äiti hymyili tyytyväisenä ja lähes
liihotti keittiöön.
”Jes perhe päivällinen”, huokaisin
kärsivänä kun kävelimme peräkkäin keittiöön. Mennessään hän koputti Antonin
oveen.
”Kas vain, Miika”, isä totesi
huomattuaan meidät.
Miika nyökkäsi hymyillen. Me
istuimme Antonia vastapäätä. Tiesin, että kun istuisin alas, alkaisi todellinen
kärsimys. En halunnut että kukaan ehtisi kysymään mitään minusta ja Miikasta,
vaan hyökkäsin heti itse kysymyksillä Antonin kimppuun.
”Missäs Kaisla on?” kysyin Antonilta
ja nostin kulmaani.
Anton mulkaisi minua. ”Lähti äsken kotiin.”
Hän kuitenkin hymyili sen jälkeen pienesti. Minä virnistin nopeasti.
”Saitteko sen projektin tehtyä?”
kysyin ja tiesin että kaikki kuulivat vihjailevan äänen sävyn.
Anton ohitti kysymykseni kuitenkin
välittämättä. Hän tuijotti hetken merkitsevästi Miikaa ja sitten minua. Oli
minun vuoroni mulkaista häntä ja hän virnisti hiukan.
”Sinua ei ole näkynyt vähään aikaan
Miika”, äiti sanoi hetken hiljaisen ruokailun jälkeen.
”Niin”, Miika sanoi hiukan vaikeana
nielaistuaan leipäpalan. ”Paljon kouluhommia.” Hän ei katsonut minua. Äiti
nyökytti päätään. ”Auralla on ollut niitä levytysjuttujakin niin paljon, että
ei ole ehditty näkemään”, Miika jatkoi. Tunsin pienen pistoksen rinnassani.
”Onneksi on kännykät”, Miika lisäsi
hörpätessään vettä.
”Minä olen miettinyt miten Aura
pärjää koulun kanssa tuota levytystä hoitaessaan”, äiti totesi.
”Oikeastaan”, aloitin ja laskin
haarukan alas. ”Ajattelin lopettaa sen. Levytyksen siis.”
Äiti katsoi hetken minua ennen kuin
vaihtoi isän kanssa katseita.
”Mutta sehän on… ihan hyvä”, äiti
sanoi lopulta varovaisesti. ”Oletko varma?”
Minä nyökkäsin. ”Ei se ollut minun
juttuni. Ainakaan vielä”, totesin ja siirsin katseeni ruokaani. ”Kerron sen
julkkarikeikalla.”
”Pitäisikö kuitenkin soittaa sille
Anssille, ei kun Anterolle”, isä totesi ja katsoi minua.
”Antille”, korjasin nopeasti.
”Niin. Minähän voisin soittaa. Olen
itsekin sitä mieltä, että levytys on vielä Auralle hiukan liikaa”, äiti vastasi
isälle. Kumpikaan heistä ei tuntunut kuulevan korjaustani.
Taustalta kuului hiljaisena Antonin
kännykän soittoääni, ja tämä ponkaisi samantien ylös, kiitti ruuasta ja katosi
huoneeseensa. Minä katsoin hämmentyneenä Antonin perään ja sitten vanhempiani
jotka tuskin olivat huomanneet Antonin häipymistä vaan juttelivat siitä mikä
minun tilanteeni oli.
”Okei…” sanoi venytellen. ”Tämä taisi
olla tässä. Jutelkaa te vaan loppuun. Kiitos.”
Miika naurahti noustessaan ylös ja
vei tottuneesti omansa sekä minun astiat tiskikoneeseen.
”Se lahja?” Miika kysyi
seuratessaan minua takaisin huoneeseeni.
Minä en voinut olla hymyilemättä. Minua
todellakin jännitti, mitä Miika oli minulle ostanut.
Miika istahti sänkyni laidalle kun
minä pujotin hopean nauhan pienen paketin ympäriltä. Se putosi solmuna
lattialle jalkojeni juureen. Totta puhuen minua hämmensi miten siisti paketti
oli.
Paperin alta paljastui musta siisti
rasia. Raotin kantta varovaisesti.
Sirossa hopeisessa ketjussa roikkui
pieni hopean värinen kitara. Henkäisin hämmästyneenä. Se oli hieno. Olin hetken
pelännyt jonkinlaista sydän korua tai muuta yliampuvaa. Tämä oli täydellinen.
Siinä kimalsi yksi pieni vaalea timantti.
”Se on ihana”, hihkaisin ja nostin
korun ketjusta kädelleni. Miika ponkaisi ylös.
”Saanko?” hän kysyi nyökäten korua
kohti.
Annoin korun hänelle. Miika avasi
korun lukon ja pyöräytti minut selkä häneen päin.
Vedin hiukseni toiselle olalleni
pois niskan tieltä. Miika pujotti korun kaulaani. Se tuntui kevyeltä. Ketju oli
täydellisen pituinen ja koru näytti kauniilta vaaleaa ihoani vasten.
”Mitäs pidät?” Miika kysyi hän
näytti ylpeältä itseensä. Hän oli onnistunut ostamaan hyvän lahjan.
”Ihana. Niin kuin sanoin jo”,
totesin hymyillen. Liu’utin sormeni ketjua pitkin korulle.
Miika katsoi minua pää kallellaan
hetken aikaa.
”Kiva kun tykkäät”, hän sanoi
lopulta.
Hymyilin hänelle. ”Kiitos.”
Kello oli hiukan yli kahdeksan kun
Miika nousi ylös lattialta ja alkoi tehdä lähtöä kotiin.
Minä saatoin hänet ulos portille.
”Onko..?”
”Ajattelin vain…”
Naurahdimme hermostuneina.
”Sano vain ensin”, Miika sanoi ja
katsoi minua varovaisesti.
”Ei kun sinä”, sanoin. Seisoimme
pihalla kotiportillani. Olin jättänyt pitkähihaisen sisälle. Tunsin kylmän
metallin palan kaulaani vasten. Olin kietonut käteni ympärilleni, vaikkei siitä
paljoa apua ollutkaan. Ihoni oli ja pysyi kananlihalla.
”Sitä vaan että onko kaikki nyt
siis hyvin? Siis meidän välillä?” Miika kysyi ja katsoi minua varovaisesti.
”On kai”, sanoin hitaasti.
Miika tuntui huokaisevan
helpotuksesta.
”Ei ainakaan mitään suurempia
epäselvyyksiä”, naurahdin. Sen sanoessani ajattelin episodia Annista.
”Niin”, Miika sanoi hiukan oudosti.
Minä valpastuin heti.
”Vai onko vielä…?” kysyin
varautuneena. Kunpa Miika ei nyt ottaisi esiin mitään Emiliin liittyvää. Olin
omasta puolestani käsitellyt koko idiootin.
Miika vaihtoi painoa jalalta toiselle. ”Siis…”
Miika piti hetken miettimistauon. ”Sitä vaan että… oliko sinulla äsken jotain
asiaa?”
Minä katsoin Miikaa hämmentyneenä.
”Siis siinä kun puhuimme päällekkäin”,
Miika selitti ja haroi kädellä hiuksiaan.
”Minä taisin unohtaa mitä olin
sanomassa”, totesin naurahtaen. Seisoimme hetken hiljaa.
”Niin… harmi. No tuota minä taidan
tästä”, Miika sanoi ja osoitti peukalollaan taakseen.
”Joo tosiaan. Minunkin kannattaisi
mennä sisälle. Täällä on melko kylmä.”
Miika nyökkäsi ja kääntyi ympäri.
Minä seurasin hetken hänen selkäänsä, ennen kuin käännyin ympäri. En ehtinyt
ottaa kuin muutaman askeleen ovea kohti kun kuulin juoksuaskeleet takaapäin.
Samassa Miika tarttui minua
käsivarresta ja käänsi minut itseään vasten. Hetkessä tajusin olevani Miikan
käsien ympäröimä ja otsani lepäävän vasten hänen olkapäätään.
Seisoin hetken hämmennyksen
lamaannuttamana ennen kuin sain käteni toimimaan. Kiersin käteni hitaasti
Miikan selkään. Toinen käteni puristi hiukan Miikan takin rintamusta. Olin jo
unohtanut kuinka ihana häntä oli halata. Hän tuntui niin voimakkaalta ja
turvalliselta. Siitä todellakin oli aikaa kun olin viimeksi halannut häntä. Tilanteessa
oli kuitenkin erilainen tunne. Tunsin selvästi omituisen latauksen meidän
välillämme. Miika puristi minua hetken tiukemmin itseään vasten, ennen kuin
hellitti otteensa.
Minä tuijotin hetken hämmentyneenä Miikaa. Hän tuijotti takaisin
kääntämättä katsettaan. Tuijotin lähes näkemättömin silmin, sillä en tajunnut
että Miikan kasvot olivat yhtäkkiä vain muutaman sentin päässä omistani.
Suuni avautui hiukan kun olin sanomassa jotain, jonka
unohdin samantien. Ennen kuin ehdin kunnolla edes miettiä mitä minun piti
sanoa, Miikan huulet painautuivat kevyesti omiani vasten. Tuntui kuin sydämeni
olisi juuri hakannut kuin tuhatta ja sataa ja yhtäkkiä pysähtynyt täysin.
Kaikki tuntui niin oikealta. Värisin kauttaaltani tosin en
tiennyt johtuiko se viileästä ilmasta vai suudelmasta. Miikan toinen käsi
lepäsi kevyesti kaulaani vasten. Minun toinen käteni lepäsi halauksen jäljiltä
edelleen hänen rintaansa vasten.
”Hyvää yötä Aura”, Miika kuiskasi huuliani vasten. Hän hipaisi
kädellään kättäni, ennen kuin kääntyi ympäri. Huomasin hänen katseen
kiinnittyvän hetkeksi taakseni ja hän virnisti.
Hän kääntyi vilkuttamaan minulle vielä tieltä mutta minä en hämmentyneenä kyennyt
kuin nostamaan kättäni hiukan. Minä käännyin hämmentyneenä ovea kohti
vilkaisten samalla taakseni ja ehdin juuri nähdä Antonin hiuspehkon painuvan
alas piiloon.
jatkuu...
jatkuu...
A/N: Enpä nyt tiedä miten selittäisin, mutta jatkoa ei ole tullut melkein kuukauteen koska jouduin pari viikkoa takaperin sairaalaan ja totta puhuen kirjoittaminen ei ihan onnistunut. Onneksi, pääsin vihdoin kotiin, heh jouluksi kotiin ja pääsin viimein tietokoneeni pyhään seuraan. Näin. Ja jatkoa siis kehittyi teille! Olen pahoillani jos olette joka päivä käyneet kurkkimassa täällä olisiko tullut jatkoa. Tai itseasiassa en ole siitä ovinkaan pahoillani, koska olisihan se aika kiva juttu jos olisitte niin riippuvaisia näistä novelleista :D No joo mutta näin tätä tekstiä syntyy kun ei ole pitkään aikaan kirjoittanut. Ihanaa joulun odotusta teille rakkaat lukijat <3
Tämä osa oli tosi ihana. Ja oli tosi kiva saada jatkoa pitkästä aikaa. :)
VastaaPoistaHyvää joulua sinulle!
tosi ihana jatko-osa ♥
VastaaPoistaIhanaa saada taas jatkoa♥
VastaaPoistaTodella kiva lukea! :)
VastaaPoistaHyvää joulua!
et taida enää kirjoitella näit novelleita :/
VastaaPoista