Julkkis osa 27

Oveen koputettiin juuri kun olin vastaamassa Miikalle. Suljin silmäni hetkeksi ja avasin oven. Äiti nojaili hymyillen oven karmiin. Ei huonompaa ajankohtaa voinut valita. Sillä hetkellä keskeytys ärsytti suunnattoman paljon.

”Tuletteko syömään?” hän kysyi.

Vilkaisin Miikaa olkani yli. ”Tuota…”

”Kai olet jäämässä?” äiti kysyi Miikalta ja hymyili.

”No miksi ei”, Miika vastasi vilkaisten minua, kuin lupaa pyytäen. Äiti hymyili tyytyväisenä ja lähes liihotti keittiöön.

”Jes perhe päivällinen”, huokaisin kärsivänä kun kävelimme peräkkäin keittiöön. Mennessään hän koputti Antonin oveen.

”Kas vain, Miika”, isä totesi huomattuaan meidät.

Miika nyökkäsi hymyillen. Me istuimme Antonia vastapäätä. Tiesin, että kun istuisin alas, alkaisi todellinen kärsimys. En halunnut että kukaan ehtisi kysymään mitään minusta ja Miikasta, vaan hyökkäsin heti itse kysymyksillä Antonin kimppuun.

”Missäs Kaisla on?” kysyin Antonilta ja nostin kulmaani.

Anton mulkaisi minua. ”Lähti äsken kotiin.” Hän kuitenkin hymyili sen jälkeen pienesti. Minä virnistin nopeasti.

”Saitteko sen projektin tehtyä?” kysyin ja tiesin että kaikki kuulivat vihjailevan äänen sävyn.

Anton ohitti kysymykseni kuitenkin välittämättä. Hän tuijotti hetken merkitsevästi Miikaa ja sitten minua. Oli minun vuoroni mulkaista häntä ja hän virnisti hiukan.

”Sinua ei ole näkynyt vähään aikaan Miika”, äiti sanoi hetken hiljaisen ruokailun jälkeen.

”Niin”, Miika sanoi hiukan vaikeana nielaistuaan leipäpalan. ”Paljon kouluhommia.” Hän ei katsonut minua. Äiti nyökytti päätään. ”Auralla on ollut niitä levytysjuttujakin niin paljon, että ei ole ehditty näkemään”, Miika jatkoi. Tunsin pienen pistoksen rinnassani.

”Onneksi on kännykät”, Miika lisäsi hörpätessään vettä.

”Minä olen miettinyt miten Aura pärjää koulun kanssa tuota levytystä hoitaessaan”, äiti totesi.

”Oikeastaan”, aloitin ja laskin haarukan alas. ”Ajattelin lopettaa sen. Levytyksen siis.”

Äiti katsoi hetken minua ennen kuin vaihtoi isän kanssa katseita.

”Mutta sehän on… ihan hyvä”, äiti sanoi lopulta varovaisesti. ”Oletko varma?”

Minä nyökkäsin. ”Ei se ollut minun juttuni. Ainakaan vielä”, totesin ja siirsin katseeni ruokaani. ”Kerron sen julkkarikeikalla.”

”Pitäisikö kuitenkin soittaa sille Anssille, ei kun Anterolle”, isä totesi ja katsoi minua.

”Antille”, korjasin nopeasti.

”Niin. Minähän voisin soittaa. Olen itsekin sitä mieltä, että levytys on vielä Auralle hiukan liikaa”, äiti vastasi isälle. Kumpikaan heistä ei tuntunut kuulevan korjaustani.

Taustalta kuului hiljaisena Antonin kännykän soittoääni, ja tämä ponkaisi samantien ylös, kiitti ruuasta ja katosi huoneeseensa. Minä katsoin hämmentyneenä Antonin perään ja sitten vanhempiani jotka tuskin olivat huomanneet Antonin häipymistä vaan juttelivat siitä mikä minun tilanteeni oli.

”Okei…” sanoi venytellen. ”Tämä taisi olla tässä. Jutelkaa te vaan loppuun. Kiitos.”

Miika naurahti noustessaan ylös ja vei tottuneesti omansa sekä minun astiat tiskikoneeseen.

”Se lahja?” Miika kysyi seuratessaan minua takaisin huoneeseeni.

Minä en voinut olla hymyilemättä. Minua todellakin jännitti, mitä Miika oli minulle ostanut.

Miika istahti sänkyni laidalle kun minä pujotin hopean nauhan pienen paketin ympäriltä. Se putosi solmuna lattialle jalkojeni juureen. Totta puhuen minua hämmensi miten siisti paketti oli.

Paperin alta paljastui musta siisti rasia. Raotin kantta varovaisesti.

Sirossa hopeisessa ketjussa roikkui pieni hopean värinen kitara. Henkäisin hämmästyneenä. Se oli hieno. Olin hetken pelännyt jonkinlaista sydän korua tai muuta yliampuvaa. Tämä oli täydellinen. Siinä kimalsi yksi pieni vaalea timantti.

”Se on ihana”, hihkaisin ja nostin korun ketjusta kädelleni. Miika ponkaisi ylös.

”Saanko?” hän kysyi nyökäten korua kohti.

Annoin korun hänelle. Miika avasi korun lukon ja pyöräytti minut selkä häneen päin.

Vedin hiukseni toiselle olalleni pois niskan tieltä. Miika pujotti korun kaulaani. Se tuntui kevyeltä. Ketju oli täydellisen pituinen ja koru näytti kauniilta vaaleaa ihoani vasten.

”Mitäs pidät?” Miika kysyi hän näytti ylpeältä itseensä. Hän oli onnistunut ostamaan hyvän lahjan.

”Ihana. Niin kuin sanoin jo”, totesin hymyillen. Liu’utin sormeni ketjua pitkin korulle.

Miika katsoi minua pää kallellaan hetken aikaa.

”Kiva kun tykkäät”, hän sanoi lopulta.

Hymyilin hänelle. ”Kiitos.”

Kello oli hiukan yli kahdeksan kun Miika nousi ylös lattialta ja alkoi tehdä lähtöä kotiin.

Minä saatoin hänet ulos portille.

”Onko..?”

”Ajattelin vain…”

Naurahdimme hermostuneina.

”Sano vain ensin”, Miika sanoi ja katsoi minua varovaisesti.

”Ei kun sinä”, sanoin. Seisoimme pihalla kotiportillani. Olin jättänyt pitkähihaisen sisälle. Tunsin kylmän metallin palan kaulaani vasten. Olin kietonut käteni ympärilleni, vaikkei siitä paljoa apua ollutkaan. Ihoni oli ja pysyi kananlihalla.

”Sitä vaan että onko kaikki nyt siis hyvin? Siis meidän välillä?” Miika kysyi ja katsoi minua varovaisesti.

”On kai”, sanoin hitaasti.

Miika tuntui huokaisevan helpotuksesta.

”Ei ainakaan mitään suurempia epäselvyyksiä”, naurahdin. Sen sanoessani ajattelin episodia Annista.

”Niin”, Miika sanoi hiukan oudosti. Minä valpastuin heti.

”Vai onko vielä…?” kysyin varautuneena. Kunpa Miika ei nyt ottaisi esiin mitään Emiliin liittyvää. Olin omasta puolestani käsitellyt koko idiootin.

 Miika vaihtoi painoa jalalta toiselle. ”Siis…” Miika piti hetken miettimistauon. ”Sitä vaan että… oliko sinulla äsken jotain asiaa?”

Minä katsoin Miikaa hämmentyneenä.

”Siis siinä kun puhuimme päällekkäin”, Miika selitti ja haroi kädellä hiuksiaan.

”Minä taisin unohtaa mitä olin sanomassa”, totesin naurahtaen. Seisoimme hetken hiljaa.

”Niin… harmi. No tuota minä taidan tästä”, Miika sanoi ja osoitti peukalollaan taakseen.

”Joo tosiaan. Minunkin kannattaisi mennä sisälle. Täällä on melko kylmä.”

Miika nyökkäsi ja kääntyi ympäri. Minä seurasin hetken hänen selkäänsä, ennen kuin käännyin ympäri. En ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen ovea kohti kun kuulin juoksuaskeleet takaapäin.

Samassa Miika tarttui minua käsivarresta ja käänsi minut itseään vasten. Hetkessä tajusin olevani Miikan käsien ympäröimä ja otsani lepäävän vasten hänen olkapäätään.

Seisoin hetken hämmennyksen lamaannuttamana ennen kuin sain käteni toimimaan. Kiersin käteni hitaasti Miikan selkään. Toinen käteni puristi hiukan Miikan takin rintamusta. Olin jo unohtanut kuinka ihana häntä oli halata. Hän tuntui niin voimakkaalta ja turvalliselta. Siitä todellakin oli aikaa kun olin viimeksi halannut häntä. Tilanteessa oli kuitenkin erilainen tunne. Tunsin selvästi omituisen latauksen meidän välillämme. Miika puristi minua hetken tiukemmin itseään vasten, ennen kuin hellitti otteensa.

Minä tuijotin hetken hämmentyneenä Miikaa. Hän tuijotti takaisin kääntämättä katsettaan. Tuijotin lähes näkemättömin silmin, sillä en tajunnut että Miikan kasvot olivat yhtäkkiä vain muutaman sentin päässä omistani.

Suuni avautui hiukan kun olin sanomassa jotain, jonka unohdin samantien. Ennen kuin ehdin kunnolla edes miettiä mitä minun piti sanoa, Miikan huulet painautuivat kevyesti omiani vasten. Tuntui kuin sydämeni olisi juuri hakannut kuin tuhatta ja sataa ja yhtäkkiä pysähtynyt täysin.

Kaikki tuntui niin oikealta. Värisin kauttaaltani tosin en tiennyt johtuiko se viileästä ilmasta vai suudelmasta. Miikan toinen käsi lepäsi kevyesti kaulaani vasten. Minun toinen käteni lepäsi halauksen jäljiltä edelleen hänen rintaansa vasten.

”Hyvää yötä Aura”, Miika kuiskasi huuliani vasten. Hän hipaisi kädellään kättäni, ennen kuin kääntyi ympäri. Huomasin hänen katseen kiinnittyvän hetkeksi taakseni ja hän virnisti.  Hän kääntyi vilkuttamaan minulle vielä tieltä mutta minä en hämmentyneenä kyennyt kuin nostamaan kättäni hiukan. Minä käännyin hämmentyneenä ovea kohti vilkaisten samalla taakseni ja ehdin juuri nähdä Antonin hiuspehkon painuvan alas piiloon.

jatkuu...

A/N: Enpä nyt tiedä miten selittäisin, mutta jatkoa ei ole tullut melkein kuukauteen koska jouduin pari viikkoa takaperin sairaalaan ja totta puhuen kirjoittaminen ei ihan onnistunut. Onneksi, pääsin vihdoin kotiin, heh jouluksi kotiin ja pääsin viimein tietokoneeni pyhään seuraan. Näin. Ja jatkoa siis kehittyi teille! Olen pahoillani jos olette joka päivä käyneet kurkkimassa täällä olisiko tullut jatkoa. Tai itseasiassa en ole siitä ovinkaan pahoillani, koska olisihan se aika kiva juttu jos olisitte niin riippuvaisia näistä novelleista :D No joo mutta näin tätä tekstiä syntyy kun ei ole pitkään aikaan kirjoittanut. Ihanaa joulun odotusta teille rakkaat lukijat <3