Fuksianpunainen pioni

Osa 13 

Luke

Kathy istui keittiönpöydän ääressä hiljaisena. Hänen kulmansa olivat kurtussa ja hän selvästikin mietti jotain ankarasti.

”Tuo haava…” hän sanoi lopulta ja osoitti silmäkulmaani.

”Olen saanut pahempiakin”, virnistin hänelle. Kathy ei kuitenkaan näyttänyt siltikään vakuuttuneelta.

Hän naputti sormiaan hermostuneena pöydän pintaa vasten. Jestas hänellä oli kapeat sormet. Ne näyttivät maidon vaaleilta tummaa pöytää vasten. Hänen katseensa siirtyi vähän väliä kattoon, yläkertaan jossa vierashuone oli.

”Hän selviää kyllä”, sanoin ja työnsin itseni irti seinästä. Hitto vieköön, tullessani kotiin en todellakaan osannut odottaa tällaista vastaanottoa, aivan kuin olisi tullut suoraan hautajaisiin. Oli odottanut, tai ainakin todella toivonut, että Kathy olisi hypännyt suoraan syliini ja olisin kantanut hänet yläkertaan ja jatkanut siitä mihin olimme viime iltana jääneet. Tosin se ei kuitenkaan olisi nyt järkevää, eikä Kathy todellakaan tainnut olla sillä tuulella. Ja minun oli pakko puhua Ethanin kanssa niin pian kuin suinkin. Mutta kuitenkin vasta kohta...

En kestänyt enää vaan kiersin naisen taakse ja kiedoin käteni hänen ympärilleen.

”Selvisithän sinä hengissä täällä”, mutisin hänen niskaansa.

Kathy tuhahti ja käännähti nopeasti ympäri.

”Mutta entä jos-”

En antanut naisen edes sanoa typerää väitettään loppuun vaan painoin hänen huulilleen rajun, lähes epätoivoisen, suudelman.

Ethan

Saatuani Ninan haavat puhdistettua sidoin ne varovaisesti. Ninan hengitystä hädin tuskin kuuli, mutta sentään hänen rintansa kohoili tasaisesti.

En voinut olla ajattelematta mitä hänelle olisi käynyt jos olisin tullut myöhemmin. Liian myöhään.

Minun ei kauaa tarvinnut odottaa, kun Kathy ja Luke seisoivat taas oven suussa. Luke oli aistinut, että olin valmis.

Kathy ryntäsi suoraan sängyn viereen ja polvistui lattialle. Hän otti Ninan käden varovaisesti omaansa. Käännyin katsomaan Lukea kääntäen katseen hitaasti pois Ninasta.

”Sinulla oli asiaa?”

Luke nyökkäsi jäykästi ja osoitti käytävään.

Hiukan epäröiden jätin Ninan kahden Kathyn kanssa. Ehkä Nina kestäisi hetken ilman minua.

Hätkähdin omaa ajatustani. Tottakai Nina selvisi ilman minua. Eihän hän edes tiennyt minusta. Jostakin syystä en kuitenkaan halunnut jättää häntä yksin.

”Keskittyisitkö hetken, niin pääset takaisin Ninan luokse?” Luke kysyi piikittelevästi. Hänen kasvoillaan ei kuitenkaan ollut merkkiäkään vitsailusta.

”Et arvaakaan mihin päädyin”, Luke sanoi välittämättä mulkaisustani.

Käänsin katseeni Lukeen. Pääni tuntui kääntyvän jatkuvasti vierashuoneen suuntaan.

”No kerrotko jo?”

”Melkein heti kun olit lähtenyt, pääsin yhden vampyyrin jäljille ja se johdatti minut suoraan käärmeiden pesään.”

”Tiedät missä niiden majapaikka on?” kysyin lähes järkyttyneenä.

Luke nyökkäsi. ”Johdatti minut suoraan sinne.”

”Ansa?”

”Luulenpa että vain kokematon. Tajusi seuraamiseni liian myöhään”, Luke sanoi päätään pudistaen.

”Siltäkö sait tuon?” kysyin nyökäten hänen haavaansa kohti.

”Jep. Onneksi ei pitänyt metakkaa, olisi voinut käydä hullusti”, Luke murahti.

”No, mutta mitä tehdään niiden kanssa?” kysyin. ”Emme me pärjää niitä vastaan yksin.”

”Rick voisi olla hyvä apu. Varsinkin jos hän liikkuu edelleen sen Anthonyn kanssa”, Luke sanoi hieroen hiukan ohimoaan.

”Meitä olisi neljä. Riittääkö se?” kysyin hiukan epäilevänä.

”Sen on pakko riittää. He ovat lähimmät ja tiedät säännöt”, Luke murahti. ”Enkä pidä ajatuksesta että tänne tulisi paljon vieraita demoneja. Ja veikkaan ettet sinäkään, ainakaan nyt.”

”En halua ottaa riskiä”, totesin nyökäten jäykästi. Kaikki demonit eivät eläneet niin kuin me. Kaikki eivät olleet demoneita, jotka eivät käyttäneet ihmisiä ravinnokseen.

”Rick ja Anthonykin voivat olla jo melko vaikeita laittaa kuriin kun Kathy ja Nina ovat täällä, joten kuvittele jos heitä tulisi enemmän…” Luke totesi ja pelkkä kuvitelma sai hänet vapisemaan raivosta ja kädet puristumaaan nyrkkiin.

”Tehdään vain selväksi ettei Kathyyn ja Ninaan ole koskemista”, sanoin. ”Kuinka nopeasti saat Rickiin yhteyden?”

”Niin nopeasti kuin puhelimella saa”, Luke murahti kaivaessaan puhelinta housujensa taskusta.

”Okei… hyvä… haittaako jos minä…?” kysyin ja osoitin olkani yli vierashuoneeseen

Luke vilkaisi minua puhelin korvalla näyttäen hiukan yllättyneeltä.

”Toivoton tapaus…” Kuulin Luken mutisevan. Olin näpäyttämässä jotain viisasta takaisin, mutta Rick tuntui vastaavan juuri sopivalla hetkellä, ja annoin asian olla.

”Hei Rick, pitkästä aikaa… Olisi pieni pulma…”

Minä vetäydyin nopeasti takaisin vierashuoneeseen ja istuin sängyn viereen ja hymyilin kireästi Kathylle. Tästä ei tulisi helppoa.

jatkuu

A/N: Noniiin, nyt kun on syysloma niin sainpa vihdoin kouluhommilta jatkettua kirjoittamista. Ihana huomata, että edellinen osa oli saanut paljon kommenttia ja suurimman osan toiveet jatkosta ovat täyttymässä. On aina virkistävää saada tietää mitä muut odottavat tapahtuvan. Muistakaa kommentoida :D Niin ja semmonen toive tuli mieleen että kommentoijat voisi käyttää jotain nimimerkkiä ettei siellä olisi miljoona anonyymiä aina peräkkäin. Kiitos! :) 

Simply the best

Osa 19

Hätkähdin joka ikistä kolausta joka rappukäytävästä kuului. Aina kun kuulin askelia portaissa, odotin jonkun kääntävän avainta oveni lukossa.

Ja kun mitään ei tapahtunut ja ovi pysyi kiinni, huokaisin aina pettyneenä.

Istuin valtavan peittokasan alla jäätelöpaketin kanssa. Televisiossa pyöri taas jotain ikivanhojen sarjojen uusintoja peräjälkeen. Niin että jaksot alkoivat pikkuhiljaa sulautua toisiinsa ja tunnusmusiikki tuntui soivan koko ajan.

Noora ei ollut soittanut vielä. Teemu oli soittanut kerran. En ollut vastannut hänelle. Akselista ei ollut kuulunut mitään ja minun oli pakko myöntää että aloin olla huolissani. Todella huolissani.

Tuhahdin ja lusikoin valtavan kimpaleen jäätelöä suuhuni. Puhelin pirahti soimaan. Yritin nieleskellä kylmää jäätelöä samalla kun kaivoin kännykkää esille peiton uumenista.

Mihin hittoon se oli taas hukkunut? Ravistelin peittoa ja kuinka ollakaan kännykkä putosi peiton sisästä lattialle. Kahmaisin kännykän, joka huusi täyttä vauhtia kuin palosireeni, käsiini.

”Henri sai Akselin kiinni äsken”, Noora sanoi ennen kuin olin kunnolla edes ehtinyt tervehtiä häntä.

”Ja?” kysyin pidättäen hengitystäni, osittain myös kurkkua epäreilun hitaasti valuvan jäätelökimpaleen takia ja osittain jännityksestä odottaen mitä Noora sanoisi.

”Henri lähti hakemaan häntä tänne. Kuule, Akseli ei ikinä lähde noin pois tai juo itseään sen jälkeen känniin…” Noora aloitti.

”Hän joi itsensä KÄNNIIN?” ulvahdin ja käteni lennähti otsalleni. Voi hyvä luoja, oliko se minun vikani?

”Juu sammumispisteeseen asti. Oliko kyse varmasti vain Teemusta?” Noora kysyi.

”Oli”, vastasin samantien. Mikä muu meidän välillämme voisi olla pielessä? ”Noora, hän soitti minulle taas”, sanoin. ”En tiedä mitä minun pitäisi tehdä, että pääsisin hänestä eroon.”

”Kuule, älä ole huolissasi. Akselilla on ihan tosi ollut ennenkin vaikeaa, ei teidän juttu tähän kaadu. Lähetän hänet luoksesi heti kun hän on… kunnossa.”

”Miten niin vaikeaa?” kysyin uteliaana.

”En minä viitsi kertoa, hän kertoo kyllä usko pois. Jutelkaa huomenna välit selviksi okei?” Noora sanoi.

Huokaisin raskaasti. ”Okei.”

Maanantai 27.6

Arvasin, että minun oli turha odottaa Akselia aamuksi. Luultavasti hän nukkuisi yli puolen päivän, jonka jälkeen hän ei kuitenkaan pääsisi ylös krapulan takia. En siltikään lähtenyt koko päivänä mihinkään, jos hän sattuisi kuitenkin tulemaan. Iltaa myöten aloin jo epäillä, että hän oli kuitenkin livistänyt. Ei häntä enää kiinnostanut.

Olin juuri paistamassa itselleni iltapalaksi munakasta niistä vähistä aineksista mitä jääkaapista löysin, olin tehokkaasti tyhjentänyt sitä ennen juhannusta enkä ollut käynyt paluun jälkeen kaupassa, kun kuulin ovikellon pirahtavan ja avainta käännettävän oveni lukossa.

Jätin ruuan ritisemään pannulle ja kävelin eteiseen.

Akseli tosiaan näytti melko krapulaiselta. Silmät seisoivat päässä, hiukset sojottivat minne sattui ja asu oli melko ryttyinen.

”Tuota…” aloitin ja ääneni oli äkkiä melko käheä. Rykäisin hieman selvittääkseni kurkkua. ”Haluatko jotain syötävää?” kysyin lopulta, vaikka tiesin hyvin että kaikki mitä minulla oli tarjottavana, rajoittuivat näkkileipä pakettiin ja teehen sekä luultavasti pian kärähtävään munakkaaseen.

Akseli pudisti päätään ja astui peremmälle.

Luojan kiitos hän ei haissut alkoholille. Luultavasti hän oli käynyt suihkussa ennen tänne tuloaan.

”Ehkä meidän pitäisi jutella”, hän sanoi hitaasti.

Minä nielaisin ja nyökkäsin.

”Haittaako jos minä syön?” kysyin ja osoitin epämääräisesti keittiöön päin.

”Ei ollenkaan”, Akseli vastasi ja seurasi minua keittiöön. Minun olisi tehnyt mieli hakata päätäni keittiön seinään. Miksi helvetissä me puhuimme niin muodollisesti? Hitto vieköön, mehän seurustelimme.

Akseli istui minua vastapäätä pienen pöytäni ääreen. Tuoli keinahti epäilyttävästi istuessani siihen. Kohta pitäisi uusia nekin, ajattelin. Ehkä tumman ruskeat välillä?

Ravistin ajatukset pois päästäni. Siirtelin munakasta ympäri lautasta odottaessani että Akseli sanoisi jotain.

”Noora taisi pakottaa sinut tänne”, sanoin lopulta. Näykkäsin pienen palan munakasta haarukan kärjellä. Yhtäkkiä minulla ei enää ollutkaan yhtään nälkä.

”Ei hän minua pakottanut”, Akseli sanoi tarkkaillen koko ajan haarukkaani. ”Tiesin kyllä, että minun pitäisi puhua kanssasi.”

Olin taas hiljaa. Jostain syystä mieleni teki taas ruveta itkemään.

”Häivyit eilen…” aloitin mutta ääneni vaimeni olemattomiin.

Akseli huokaisi raskaasti. ”Tiedän. Noora piti siitä minulle puhuttelun päivällä.” Hän naurahti hiukan. ”Se oli aika rankkaa kuunneltavaa.”

Nyökkäsin ja käänsin katseeni pöytään. Jostain syystä mieleeni tuli hetki kun olin töissä jutellut Teemun kanssa. Silloinkin olin tuijotellut pöytää.

Olimme pitkän aikaa hiljaa. Minua alkoi jo ahdistaa. Ei tästä tulisi mitään. Pian Akseli lähtisi ja koko juttu olisi sitten siinä.

Kuin taikaiskusta Akseli nousi ylös raskaasti huokaisten. Minun pääni pongahti samantien ylös ja katsoin hiukan pelästyneenä Askelia.

”Älä mene”, sanoin hiukan hätääntyneenä ja singahdin ylös tuoliltani.

Akseli katsoi minua hetken kuin olisin tärähtänyt.

”Ajattelin ottaa vain juotavaa”, Akseli sanoi hitaasti ja katsoi kuinka minä putosin takaisin tuolilleni. Tartuin haarukkaan posket hiukan punoittaen.

Akseli otti tottuneesti lasin tiskialtaan yläpuolelta ja kaatoi sen täyteen vettä. Istuin jäykkänä paikoillani koko sen ajan kun hän oli selkäni takana. Vasta kun hän palasi istumaan minua vastapäätä rentouduin hieman.

”Elena, olen pahoillani eilisestä”, Akseli sanoi lempeästi.

Hänen äänensävynsä ei jotenkin sopinut tilanteeseen joka vaikutti siltä kuin olisimme aivan vieraita toisillemme.

Hän yritti tavoittaa katsettani, mutten halunnut hänen näkevän vettyneitä silmiäni.

”Noora sanoi että sinulla… on ollut vaikeaa”, sanoin hitaasti nieleskellen kyyneleitäni. Tökin taas munakastani.

”Hän sanoi, että minun pitäisi puhua siitä”, Akseli mutisi lähes itsekseen.

”No aiotko puhua siitä?” kysyin hiljaa.

Akseli huokaisi jälleen. ”En minä sinulle suuttunut siitä… Teemusta…” hän sanoi ja irvisti hiukan sanoessaan Teemun nimen.

”Vaan?” kysyin kohottaen kulmiani hämmästyneenä. Olin kyllä saanut sen kuvan, että juuri siitä hän minulle suuttui.

Akseli huokaisi syvään. ”Edellinen tyttöystäväni jätti minut juuri niin”, hän sanoi lopulta. ”Lähtemällä edellisen poikaystävänsä matkaan.”

Avasin suuni, mutten saanut sanottua mitään.

”Kun arvasin Teemun palanneen, pelkäsin että sinä teet samoin. Palaat hänen syliinsä ja jätät minut.”

”Tiedät etten voi tehdä niin”, sanoin lopulta. ”Teemu merkitsi minulle paljon, mutta se oli silloin. Hän valitsi työn minun sijaan ja petti minua, joten en todellakaan palaa hänen luokseen.”

Akseli hymyili pienesti.

”Älä nyt suutu tästä Nooralle, mutta silloin ensimmäisellä kerralla Taivassalossa, me kaikki tiesimme siitä. Arvaa vaan miksi Noora kutsui minut ja Kristianinkin silloin mukaan. Ihan varta vasten sinua varten”, Akseli sanoi hymähtäen.

”MITÄ?” kirahdin. ”Enhän minä edes ollut vielä silloin vapaa!”

”Sinun jos jonkun pitäisi tietää, että Nooran vainu noissa asioissa on lyömätön.”

Minun oli pakko naurahtaa, sillä Akseli oli oikeassa. Sitten me vakavoiduimme taas.

”Minun olisi pitänyt selittää eilen”, Akseli sanoi kuulostaen surulliselta.

Kurotin pöydän yli ja tartuin hänen käteensä. Tiesin että asia oli jo sovittu, ainakin melkein.

”Etkä enää karkaa niin”, sanoin hiukan moittivasti ja katsoin Akselia kulmien alta. ”Hyvä etten kuollut huolesta.”

Akseli virnisti katuvasti.

”Jestas, söin paketillisen jäätelöä koska olin huolissani sinusta. Käyttäydyit kuin pahainen teini kun karkaat ja juot, toivottavasti siitä ei ole tulossa tapaa!”

Akseli virnisti uudelleen ja veti minut seisomaan ja laski kätensä pöytää vasten lantioni molemmin puolin.

”Arvaa mitä? Keksin kivan sovintotavan, josta pidät varmasti”, Akseli mutisi ja laski kasvonsa hiuksiini. Tunsin lämpimän hengityksen korvani juuressa.

”Vai niin. Ja mistäs sinä niin päättelet?” kysyin hiukan hengähtäen ja napautin miestä sormella rintaan.

”Sanoit syöneesi jäätelöä, tässä samalla kulutat kivasti ne kalorit pois…”

Kohotin toista kulmaani kun Akselin kädet siirtyivät sivelemään lantiotani.

”Vai että sellaista sinulla on mielessäsi…” sanoin vihjailevasti ja tunsin kuinka Akseli hymähti kaulaani vasten.

A/N: Joo olihan se aika jatkaa tätäkin. Tämä novelli alkaa luultavimmin lähestyä loppuaan, ehkä, saa nähdä mitä kiero mieleni vielä keksii tämänkin novellin menoksi... Rakkaat lukijat, muistakaa kommentoida ja älkää jättäkö tätä tai Julkkista Fuksianpunaisen pionin varjoon, joka on kyllä jo tapahtunut! No ei, ihanaa kun jostain muodostuu lemppari, ja arvostan todella kaikkea palautetta mitä saan. Chokocutie kiittää ja kumartaa!

Fuksianpunainen pioni

Osa 12

Luke

”Noniin lopeta se naisista haaveilu. Olet menossa tappamaan vampyyrin, ehkä muutaman, hyvä mies”, Ethan mutisi minulle. Olimme aineellistuneet Ninan talon lähelle.

”Ei naisista, ajattelin vain yhtä naista”, korjasin ja virnistin Ethanille joka tuhahti.

”Minulla oli sängyssäni aivan upea…”

”En halua tietää”, sanoin keskeyttäen Ethanin, joka sohaisi minua kyynärpäällään.

”Minä menen takakautta, mene sinä etukautta”, Ethan sanoi kun lähestyimme Ninan taloa. Koko katu oli aivan hiljainen ja pimeä, eipä se tosin edes yllättänyt tähän aikaan. Hyvä vain.

”Tuskin siellä enää ketään on”, mutisin mutta hyväksyin kuitenkin ystäväni suunnitelman. Vedin esille terävän muutaman kymmenen sentin pituisen puukepin jossa oli elohopeoitu ja veitsenteräväksi hiottu terä.

Talon ovi oli rusautettu rikki ja koko eteinen oli täynnä lasinsirpaleita. Sisällä haisi veri ja vampyyrien löyhkä oli suorastaan kuvottava.

Kuten olin arvellutkin, talo oli tyhjä. Lukuun ottamatta minua ja Ethania ei sisällä ollut ketään.

”Ei ketään tuolla. Makuuhuoneessa oli sotkuista, yöpöytä oli nurin ja kaikki lakanavaatteet lattialla”, kuulin Ethanin murahtavan takaani. ”Ja verta.”

”Eivät ne häntä ole tappaneet. Kunhan pelottelevat”, mutisin. ”Jos ne olisivat olleet tappomielessä, täällä olisi kuiviin imetyn naisen ruumis.”

”Mitäs sitten?” Ethan kysyi ja pyöritteli tappoasetta kädessään.

”Lähdetään ajojahtiin”, virnistin. Ethanin ilme kirkastui hiukan. Tätä hän oli kaivannut. Haastetta ja kissa ja hiiri – leikkiä vampyyrien kanssa.

Ethan

Hajaannuimme Ninan talolta. Luke oli aloittanut jahdin seuraamalla pihasta lähtenyttä jälkiä pohjoiseen päin. Minä lähdin seuraamaan itään päin lähteneitä jälkiä.

En voinut sanoa hämmästyneeni kun jäljen johtivat minut Kathyn talolle. Tottakai ne verenimijät olivat tunkeneet sinnekin. Ovi oli hajotettu sieltäkin ja aistin jo ulkoa, että sisällä oli joku. Vedin aseen käteeni.

Vampyyrien haju ei ollut niin voimakas kuin Ninan talossa. Harmi, vähemmän tapettavaa tiedossa.

En ehtinyt eteistä pidemmälle, kun ensimmäinen hyökkäsi kimppuuni. Se iski sivulta ja oli lähellä sohaista kylkeni auki. Hmh, miten se oli mahdollista, vaikka olin valmistautunut. Kyse ei siis ollut ihan aloittelijoista. Iskin vampyyrin kurkusta seinään ja vitkuttelematta painoin terän suoraan sen rintaan.

Hyvä, kun olin saanut otteeni irti edellisestä kun seuraavat kaksi loikkasivat päälleni. Näin. Mitä turhia odottelemaan.

Luke

En ollut kaukana Ninan talosta kun haistoin sen. Vampyyri juoksi melko lähellä, ehkä sadan metrin päässä minusta, kohti pohjoista.

Lähdin sen perään. Aistin ettei se ollut huomannut minua vielä. Taisi olla melko nuori ja kokematon.

Se juoksi pitkän matkaa minä kannoillaan ennen kuin hidasti vauhtia.

Vampyyrien haju alkoi kasvaa voimakkaammaksi.

Mihin helkkariin se minua oikein johdatti? Tunsin omituisen värähdyksen ilmassa. Hitto.

Ethan

Kun kaikki kolme vampyyria makasivat lattialla liikkumattomina, nousin katsomaan ympärilleni. Talossa oli vielä joku. Ja se joku makasi lattialla huoneen toisessa päässä. Harpoin hetkessä hänen vierelleen edelleen valmiina iskemään aseeni sen sydämeen, jos se hyökkäisi. Henkäisin huomatessani että maassa makasi nainen.

Hän oli varmasti kaunein koskaan näkemäni nainen. Vaikka hän makasi lähes kuolleena huoneen nurkassa. Pulssi oli heikko ja hän oli kuivuneen veren ja lian peitossa.

Hän raotti silmiään.

”Kathy?” Ääni oli lähes kuulumaton. Huuletkin liikkuivat vain hiukan.

”Vien sinut hänen luokseen”, sanoin hiljaa. Mietin uskaltaisinko nostaa naisen syliini. Kuinka pahasti hän oli mahtanut loukkaantua?

Lopulta kuitenkin ujutin käteni Ninan alle ja nostin hänet varovaisesti syliini. Nainen oli kevyt kuin höyhen. En uskaltanut aineellistua kun Nina oli niin huonossa kunnossa. Hän ei välttämättä selviäisi siitä hengissä. Harpoin ovesta ulos ja pyrähdin samantien juoksuun.

Ninan katkonainen vaimea hengitys piiskasi minut koko ajan yhä kovempaan juoksuun. Juoksin kovempaa kuin koskaan ennen.

Ovi oli edelleen lukossa.

Minun oli pakko aineellistua Luken vierashuoneeseen ulkoportailta. Kathy ei kuitenkaan avaisi ovea. Onneksi matka ei kuitenkaan ollut pitkä eikä hengenvaarallinen Ninalle.

Laskin naisen varovasti sängylle.

Salaman nopeasti hain pesuvadin ja pyyhkeen. Avasin varovaisesti naisen paidan napit. Ninalla oli sen alla vain mustat rintaliivit. Hänen vatsassaan oli haava samoin kaulassa, olkapäässä ja käsivarsissa. Jos tilanne oli ollut toinen, olisin lähes kuolannut naisen nähdessäni alusvaateissa. Nyt en kuitenkaan onnistunut keskittymään muuhun kuin hänen verisiin haavoihinsa.

Kastoin pyyhkeen kulman lämpimään veteen ja laskin sen sitten varovaisesti naisen kaulalle puhdistaen varoen tämän haavoja.

”Nina!” kuulin henkäisyn ovelta. Kathy seisoi lähes kalman kalpeana oven suussa tuijottaen Ninan veristä kehoa.

”Onko hän…?” Kathy kysy väristen pelosta. Hän astui hitaasti huoneeseen. Luke tuli aivan hänen takanaan. Hänellä oli ilkeän näköinen haava silmäkulmassa ja hän oli edelleen hengästynyt. Hän oli tainnut tulla juuri.

”Hän on elossa”, sanoin. ”Heikossa kunnossa tosin.” En katsonutkaan Kathyyn. Kaikki huomioni kiinnittyi Ninaan.

Kathy tärisi kauempana ja ulisi omituisesti.

”Ei kai hän kuole?”

”Toivottavasti ei”, mutisin ja Kathy ulvahti taas.

Luke mutisi Kathylle jotain ja ohjasi tämän ovelle päin.

”Ethan, meidän täytyy jutella kohta”, Luke sanoi vakavana.

Nyökkäsin hänelle kääntämättä katsettani Ninasta.

jatkuu...


A/N: Nyt on kyllä pakko kiittää kaikkia lukijoita ja kommentoijia. On mukava kirjoittaa, kun tietää että joku on odottamassa jatkoa :) Harvemmin laitan teksteihin mitään alku- tai loppukommentteja, jonka voisi nyt viimein ottaa tavaksi, mutta nyt oli pakko.
Mutta pointti oli, että jatkossakin kommentteja, ja olisi kiva kuulla mihin suuntaan haluaisitte/toivoisitte novellin kehittyvän, vaikka jatkoa olenkin jo pitkän pätkän kirjoittanut, mutta omasta uteliaisuudesta :D

Fuksianpunainen pioni

Osa 11

Luke

Nainenhan ei edes vastustellut yhtään.

Näykkäsin kevyesti naisen olkapäätä. En halunnut riisua häntä vielä. En ollut varma, mutta minusta tuntui kuin hän olisi päästänyt huokauksen. Olin varsin tietoinen hänen käsistään jotka haroivat lyhyitä hiuksiani sekä hänen reisistään jotka lähes hankasivat omiani vasten.

Nostin katseeni Kathyn kasvoihin ja huomasin tämän ummistaneen silmänsä. Tätä naista oli selvästi yllättävän helppo miellyttää, kun sai hänet lopettamaan tiuskailun ja epäilyn.

Hän näytti niin kauniilta ja kiihottavalta.

Nappasin naisen sekunnissa käsivarsilleni tämän pelästyneen vinkaisun saattelemana ja kannoin Kathyn sängylle.

Nainen painautui vasten pehmeää peittoa tietämättä mitä tehdä. Huomasin hänen vilkaisevan ovea arvioivasti.

”Ehei, tyttöseni. Nyt et kyllä karkaa”, murahdin ja laskeuduin naisen päälle. Varoin laskemasta koko painoani Kathyn hennon kehon päälle.

Naisen silmissä oli hiukan epävarma katse, mutta hänen kätensä tuntui kietoutuvat automaattisesti niskaani. Toinen siveli jännittynyttä hauistani pidellessäni osan painosta käsieni varassa.

”Kultaseni kehosi taitaa puhua puolestasi”, virnistin ennen kuin painoin rajun suudelman Kathyn huulille.

Kathy

Luken kieli houkutteli omani hurjaan tanssiin. Voi, miksi edes vastustelisin. Luke ei ollut hullumpi… hän oli syötävän hyvän näköinen mutta ärsyttävä. Ja vaativa ja salaperäinen. En voinut kuitenkaan itselleni mitään. Kehoni toimi koko ajan ennen kuin ehdin itse edes ajatella.

En kuitenkaan ollut ainoa, jonka keho puhui puolestaan. Tunsin hälyttävää vauhtia kasvavan painauman reittäni vasten.

Hivutin kättäni Luken niskasta tämän alaselälle ja sujautin käteni tämän paidan alle. Sivelin täydellistä selkää. Helvetin ärsyttävää, että toinen oli noin täydellinen, kun minä en ollut. En ollut langanlaiha, sopusuhtainen kyllä, mutta kyllähän minultakin pienet jenkkakahvat löytyi.

Luke huokaisi suuhuni.

Käteni liukuessa hänen selällään ylemmäs, paitakin nousi vähitellen. Lopulta Luke kiskaisi sen kokonaan pois päältään ja heitti sen lattialle.

Olisihan pitänyt arvata, että hänellä olisi myös täydelliset vatsalihakset. Tuo mieshän oli melkein pelkkää lihasta.

Tuijottaessani hänen täydellistä vatsaansa, en edes tajunnut miehen käden siirtyneen reidelleni hivuttaen kättään uhkaavasti ylöspäin. Hänen kätensä hipaistessa pakaraani hätkähdin ja siirsin katseeni Luken kasvoihin. Hän hivutti kätensä topin helmalle nostaen sitä kiduttavan hitaasti ylöspäin.

Katseeni lukkiutui hänen silmiinsä. Hän tuijotti vaativasti takaisin, kuin kieltäen kääntämästä katsetta pois. Voi mitä olinkaan tekemässä?

Kathy

Kurtistin kulmiani. Laittakaa tuo herätyskello pois päältä. Voihkaisin, kun jatkuva pirinä kuulosti aina vain vaativammalta. Voihkaisten raotin luomiani ja haparoin kimeästi soivan puhelimeni yöpöydältä. Kirkas näyttö häikäisi silmiä. Olin erottavani Ninan nimen vilkkuvan siinä.

”Nina?” kysyin hiljaa vastatessani ja hieroin silmiäni. Hän ei voinut olla kuulematta unisuutta äänestäni.

Toisesta päästä kuului nyyhkytystä.

”Nina?” kysyin hiukan kovempaa. ”Nina, mikä sinulla on?” Olin jo noussut istumaan. Miksi Nina soitti minulle tähän aikaan itkien?

”Kathy… auta…” Nina nyyhkytti.

Minä aloin jo pelätä pahinta. Tunsin kuinka kaikki väsymys, jota äsken olin tuntenut, oli tipotiessään. ”Nina, nyt selität mitä on tapahtunut.” Yritin kuulostaa tiukalta, mutta oma pelkonikin hiipi jo ääneen.

”Joku on täällä, Kathy”, Nina kuiskasi. Samassa puhelimen toisesta päästä kuului kova räsäys ja Ninan kiljunta.

”Nina?! Nina!” Ponkaisin ylös sängystä.

Vastaukseksi sain vain hälytys äänen. Puhelu oli katkennut.

Seisoin hetken jäykkänä kuin suolapatsas kunnes minuun tuli liikettä. Ryntäsin huoneesta ulos.

”Luke!” karjaisin äänellä jota en tunnistanut omakseni. Ääni meinasi kuolla kuivaan kurkkuuni. Vetäisin lähimmän paidan lattialta päälleni.

”Luke helvetti sentään nyt tänne!” karjaisin uudestaan. Missä hän oli tähän aikaan? Kello ei ollut edes viittä aamulla. Mihin helvettiin hän oli kadonnut kun tarvitsin häntä? Yhtäkkiä Luke seisoikin edessäni. Hänellä oli roiskunut vettä paljaalle rinnalle.

”Mikä hätänä?” hän kysyi. Hänen silmänsä olivat tummat ja olemus jännittynyt.

”Nina…” aloitin mutta ääni hiipui olemattomiin. Hengähdin hiljaa ja suljin silmäni hetkeksi.

”On pulassa”, sanoin kuiskaten.

”Missä hän on?” Luke kysyi kireästi ja hänen kätensä puristivat äkkiä hartioitani.

”Minä…”

”Missä hän on?” hän toisti kireästi. Hänen tarkka katseensa seurasi kasvojeni ilmeitä, epätoivosta suruun.

”En tiedä”, kuiskasin lähes ääneti ja painoin kasvot käsiini. En saanut mielestäni Ninan kiljuntaa.

Luke näppäili puhelintaan.

”Tule tänne nyt heti”, hän lähes murisi puhelimeen.

Ethan ilmestyi eteiseen ennen kuin Luke oli ehtinyt kunnolla edes lopettaa puhelua. Hän nyki paitaa päälleen samalla. Hänen farkkujen nappi oli auki.

”Saa olla helvetin hyvä syy kun piti keskeyttää…” Ethan aloitti vihaisesti ja sulki housujensa napin vihaisin ottein.

”Keskellä yötä? Voi hyvä luoja Ethan. Kathyn ystävä on vaarassa”, Luke sanoi keskeyttäen Ethanin. Hyvä niin sillä minäkään en kauheasti halunnut kuulla loppuun että mitä Luke oli keskeyttänyt.

”Jaha. No mitäs tehdään?” Ethan kysyi.

”Lähdemme etsimään”, Luke tokaisi. Hän veti yhden vaatekaapin auki ja nappasi sieltä itselleen vyön josta roikkui muutama terävä puukeppiä joista yhdessä oli omituisesti hohteleva metalli pää.

”Mitä nuo ovat?” kysyin kuiskaten Luken kiristäessä vyötä.

Seurasin miesten ripeää valmistautumista. Kumpikaan heistä ei vastannut minulle.

”Missä Nina asuu?” Luke kysyi vetäessään molempiin käsiinsä raskaan näköiset suojat.

”Äh… Lasikaarentiellä, en muista numeroa, mutta se on ainoa talo koko tiellä jossa ei ole porttia.”

”Ja luultavasti paikka on jo nyt melko kamalassa kunnossa”, Ethan sanoi hiljaa. Luke mulkaisi häntä.

”Miten niin?” kysyin pelästyneenä.

”Ei-” Luke aloitti.

”Kuka hyökkää viattoman naisen kimppuun, jonka ystävä on vampyyrien tappolistan kärjessä”, Ethan sanoi ja repäisi toisen käsisuojansa auki kiristääkseen sen. Hätkähdin sanojen vaikutuksesta.

Luke mulkaisi Ethania.

”Vain vampyyrit ovat niin julmia”, Ethan jatkoi välittämättä Luken mulkoilusta. Hetken Luke näytti siltä kuin haluaisi todella mukiloida ystävänsä.

”Ja ne eivät tule sisään ystävällisesti”, Ethan jatkoi.

”Noniin, sinä pysyt täällä”, Luke sanoi kääntyessään katsomaan minua.

”En!” rääkäisin. En jäisi tänne yksin. Luoja, oliko hän hullu? Halusin auttaa.

Luke katsoi minua tiukasti. ”En ota sinua mukaan Kathy. En pysty huolehtimaan sinusta, jos minun pitää tappaa vampyyrejä.”

”Ei sinun tarvitse, kyllä minä pärjään”, yritin vakuuttaa.

Luke astui askeleen lähemmäs ja painoi kätensä molemmin puolin päätäni ahdistaen minut seinän ja itsensä väliin. Jouduin nostamaan pääni epämiellyttävään kulmaan nähdäkseni hänen kasvonsa.

”En halua menettää sinua. Haluan että pysyt kiltisti täällä. Haluan ettet avaa ovea etkä sytytä valoja”, Luke murisi. ”Menet takaisin nukkumaan. Onko selvä?” hän kysyi tai pikemminkin käski.

Nyökkäsin.

”Sano se”, hän vaati minua tuoden kasvojaan lähemmäs omiani.

”On”, kuiskasin.

”Hyvä”, hän mutisi ennen kuin painoi rajun suudelman huulilleni.

Ethan kietoi hartaasti samanlaista vyötä kuin Lukella, välttääkseen meitä katsomista.

”Noniin eiköhän mennä?” Ethan tiuskaisi katse seinissä kiertäen.

Luke virnisti vasten huuliani. Tartuin kädelläni Luken paitaan.

”Muistakin tulla takaisin”, sanoin mahdollisimman tiukalla äänellä. Luke naurahti matalasti.

”Lupaan tulla takaisin, on vielä niin paljon mitä haluan tehdä kanssasi”, Luke vastasi matalasti silmissään kiihtynyt katse. Hänen kätensä hipaisi takapuoltani ja minä hypähdin hiukan. ”Esimerkiksi uusinta viime illasta”, hän lisäsi korvaani kuiskaten.

Hätkähdin uudelleen ja punastuin korviani myöten.

”Olet niin suloinen”, Luke mutisi painaessaan huulensa hiuksiini.

”Ole varovainen”, kuiskasin. En halunnut päästää miehestä irti.

”Kathy, päästä hänestä irti. Usko pois et pääse tuosta kiusankappaleesta vielä eroon”, Ethan murahti. Luke naurahti ja vetäytyi hiukan kauemmas. Hän joutui irrottamaan sormeni paidastaan.

”Pysy täällä”, hän komensi tiukasti ennen kuin katosi Ethanin kanssa silmieni edestä. Minä jäin yksin odottamaan pimeään ja hiljaiseen taloon.

jatkuu...

Simply the best

Osa 18

”Elena, mitä helvettiä täällä tapahtui?” Noora huudahti ja syöksyi auttamaan minut ylös.

”Hän… hän…” mutisin itkuisena ja pyyhkäisin kädellä nenääni. Aada ja Mikko seisoivat toimettoman näköisinä terassilla.

Noora raahasi minua terassia kohti ja valahdin matalalle portaalle istumaan. Käteni puristuivat nyrkkiin rinnalleni.

”Mitä tapahtui?” Noora kysyi uudestaan.

Minä haukoin henkeäni ja yritin, todella yritin kertoa, mutta sain muodostettua vain kummallista ulinaa. Kyyneleet valuivat edelleen kasvoillani äänettömästi.

”Hän ei vastaa puhelimeen”, Henri sanoi.

”Yritä uudelleen”, Noora käski ja kääntyi taas katsomaan minua.

”Minä käyn pukemassa päälle”, Noora sanoi minulle ja katosi hetkeksi. Minä tuijotin sumein silmin kohtaa jossa Akselin auto oli vielä hetki sitten ollut.

Henri kyykistyi viereeni.

”Elena?” hän kysyi hiljaa. Minä en reagoinut mitenkään muuten kuin nyyhkäisemällä.

”Riitelittekö te?” hän kysyi.

Minä nyökkäsin katsomatta Henriin.

”Hän on sulkenut puhelimen”, Mikko sanoi kauempaa. Se sai minut purskahtamaan uudestaan itkuun. Huomasin Henrin hiukan säikähtävän sitä, sillä hän kavahti hiukan kauemmas.

Samassa Noora oli taas vieressäni.

”Elena, koeta kertoa mitä tapahtui”, hän pyysi.

Minä pudistin päätäni.

Hän irrotti käteni nyrkistä ja tajusin kynsien pureutuneen ihoon.

Aada laskeutui eteeni höyryävän teemukin kanssa. Hänen kasvoillaan oli lempeä ilme.

Tartuin täristen teemukiin.

”Kiitos”, kuiskasin itkuisesti. Aada nyökkäsi ja hymyili pienesti ennen kuin nousi ylös.

Kuulin Henrin äänen, mutta en saanut selvää sanoista.

”Minä juttelen Elenan kanssa”, Noora sanoi. Varmaan vastaten Henrille. Pian olimmekin kahdestaan kuistin rappusella istuen.

Hörppäsin tulikuumaa teetä. Kyyneleitä ei enää valunut poskillani, mutta silmien vettyvän koko ajan yhä enemmän ja enemmän.

”Noniin”, Noora huokaisi. ”Mitä tapahtui?”

Minä huokaisin syvään ja nostin katseeni hetkeksi ylöspäin estääkseni kyynelten valumista.

”Hän soitti minulle yöllä.”

”Kuka? Teemu vai?” Noora kysyi.

Minä nyökkäsin. ”Ja… ja Akseli kuuli jotain.”

Noora oli hetken hiljaa. ”Mitä hän kuuli?”

”En tiedä”, kuiskasin.

”Et kai sinä sanonut Teemulle mitään, mikä pilaisi sinun ja Askelin suhteen?” Noora kysyi hiukan vihaisena.

”No en! Akseli ei antanut minun selittää”, kuiskasin.

”Selittää mitä?” Noora kysyi ihmeissään.

”No sitä miksi puhuin Teemun kanssa!” Aloin hermostua kun jouduin selittää. ”Hän luulee, että haluan takaisin yhteen Teemun kanssa”, jatkoin kuiskaten.

”Joka ei ole totta”, Noora sanoi varmasti.

”Ei niin. Mutta hän ei antanut minun selittää.” Pyyhin silmiäni kämmenselkääni.

”Ei Akseli semmoinen yleensä kyllä ole…” Noora sanoi mietteliäästi.

Olimme molemmat pitkän aikaa hiljaa. Noora varmasti miettien kaikkea mutta minun pääni löi tyhjää.

”Kerroin, että hän tuli tapaamaan minua”, sanoin yhtäkkiä.

Noora vilkaisi minua yllättyneenä.

”Hän käsitti senkin väärin”, ulisin ja hautasin kasvoni käsiini.

”Ei mitään hätää Elena”, Noora sanoi ja silitti kevyesti selkääni.

Henri ilmestyi kuistille.

”Lähden hänen peräänsä. Koetan löytää hänet jos hän olisi lähistöllä”, Henri sanoi ja lähti astelemaan autolleen.

”Ei hän löydä…” mutisin. ”Akseli ei halua enää nähdä minua.”

”Älä viitsi Elena. Tottakai haluaa. Ei Akseli noin helposti luovuta.”

Istuimme molemmat hiljaa. Minun nyyhkytykseni oli vaihtunut hikaksi. Nikottelin portailla teemuki yhä kädessäni.

Henri tuli tunnin päästä takaisin pudistellen päätään. Tietenkään hän ei ollut löytänyt Akselia. Hän oli varmasti palannut Helsinkiin.

Koko päivän aikana, kukaan ei saanut minkään näköistä tietoa Akselista. Hän ei ollut avannut puhelinta uudestaan missään vaiheessa.

”Äh, ei tästä tule mitään. Minä voisin lähteä kotiin. Henri voisitko viedä minut Tampereelle. Menen siitä vaikka bussilla.”

Noora ryntäsi väliin ennen kuin Henri ehti vastata mitään.

”Eiköhän me kaikki lähdetä takaisin Helsinkiin.”

Aada ja Mikko nyökyttelivät päitään. Pakkasimme tavarat kasaan ennätysvauhtia. Aada halasi minua ennen kuin hiukan surullisesti hymyillen sujahti Mikon autoon.

Akselin autosta jääneet jäljet sekoittuivat Henrin ja Mikon autojen ajaessa jälkien päältä.

Automatka oli hiljainen. Istuin yksin takapenkillä ja nojasin päätäni ikkunalasiin. Henrin vilkuili aina välillä minua takapeilistä ja hän ja Noora puhuivat keskenään hiljaisella äänellä. Erotin aina välillä minun tai Akselin nimen.

Huokaisin helpotuksesta, kun Henri kaarsi kotitaloni pihaan.

”Anteeksi että kaikki kääntyi näin… tyhmästi”, sanoin kerätessäni viereiseltä penkiltä tavarani mukaani enkä antanut heille aikaa vastata.

”Soitan sinulle myöhemmin, Elena”, Noora huusi perääni. Minä vain painelin ovelle mahdollisimman nopeasti.

Suunnitelmani oli selvä. Kotona odotti lämmin untuvapeitto ja tiesin että pakastimessa odotti suklaajäätelö paketti, niin sanottu hätä vara. Nyt se oli tarpeen.

Fuksianpunainen pioni

Osa 10

Tuhahdin ärsyyntyneenä ja nappasin astiani pöydältä ja kolautin ne tiskialtaaseen. Tunsin Ethanin katseen itsessäni kun käänsin hänelle selkäni ja käänsin hanan kuumalle ja annoin veden kohista altaaseen.

”Tiedät itsekin että olen oikeassa”, Ethan sanoi ääntään venyttäen.

”En todellakaan tiedä mitä tarkoitat”, äyskähdin.

Ethan hymähti. ”Näytätte tulevan kuitenkin tulevan hyvin toimeen.”

En keksinyt mitään vastaansanomista siihen vaan murahdin kiukkuisesti.

Ei mennyt kauaa kun eteisen suunnalta kuului epämääräistä kolinaa. Ethan röhnötti edelleen tuolilla virne kasvoillaan, antamatta metelille suurempaa huomiota, joten mekastaja oli luultavimmin Luke.

Yritin keskittää kaiken huomioni tiskaamiseen ja unohtaa Ethanin läsnäolon, joka tosin oli mahdotonta sillä hänen viimeisten sanojensa paino leijui edelleen raskaana tunnelmassa.

Yhtäkkiä tunsin kuinka käsi lävähti takamukselleni. Älähdin yllättyneenä ja vilkaisin taakseni. Kohtasin Ethanin virnuilevat kasvot. Pian Luke oli hänen vierellään kiristellen hampaitaan.

”Älä koske häneen”, hän mutisi katseen tummuessa.

”Hän on ihan helvetin suojelevaa tyyppiä kaikkea kohtaan mikä kuuluu hänelle”, Ethan virnuili ja nyökkäsi Lukeen päin.

”En minä kuulu hänelle”, vastasin hiukan ärtyneesti ja hipaisin takamustani. Ethan oli lyönyt aika lujaa.

”Hän ajattelee niin”, Ethan sanoi ja nojautui taaksepäin tietäväinen virne kasvoillaan. ”Hän antaa sinulle omia vaatteitaan.”

Luke murahti jotain ja tuijotti Ethania murhaavasti.

”Suu tukkoon”, hän murisi Ethanille, joka vain virnisti välittämättä ärsyttävän omahyväinen ilme kasvoillaan. Ethania ei näyttänyt häiritsevän pätkääkään että sekä minä että Luke mulkoilimme häntä murhaavasti.

Luke tyrkkäsi syliini laukun niin nopeasti, etten meinannut ehtiä saada siitä kunnon otetta. Tunnistin sen omakseni.

”Mitä?” kysyin yllättyneenä avatessani laukun. Se oli täynnä omia vaatteitani.

”Ethan kuittaili liikaa”, Luke totesi lyhyesti ja marssi pois. Minä virnistin itsekseni.

”Kukas se nyt virnuilee”, Ethan totesi.

”Ethan, keksi itsellesi muuta tekemistä”, tokaisin käskevästi ja harpoin ulos keittiöstä.

En voinut olla huokaisematta kun sain vihdoin pukea oman yöpaitani päälle. Se tuntui normalisoivat tilannetta jossa olin, edes hiukan. Harjasin hampaitani tuijottaen itseäni peilistä. Miten oma pieni vessani tuntuisi säälittävältä tähän valtavaan kylpyhuoneeseen verrattuna, kun pääsisin kotiin.

Viivyttelin taas niin kuin aikaisimpinakin iltoina mahdollisimman kauan kylpyhuoneessa, toivoen että kun menisin sänkyyn, Luke olisi jo nukahtanut. Tietenkin se oli aivan turha toive. Mikään pelastava voima ei olisi niin suopea minua kohtaan.

Luke

Tuo nainen oli aivan helvetin hyvän näköinen. Hän ei varmaan edes tajunnut sitä, kävellessään punastellen yöpuku päällään kantaen kosteaa pyyhettä kädessään.

Mieleni olisi tehnyt hyökätä tuon naisen kimppuun. Kellistää hänet sänkyyn, suudella hänet hulluuden partaalle kunnes hän anelisi minulta helpotusta. Astuin muutaman askeleen lähemmäs naista. Hän ei tuntunut edes huomaavan sitä harjatessaan hiuksiaan.

Halusin tuon naisen. Ja myös saisin hänet. Nyt heti.

Kathy hätkähti kun tajusi minun olevan melkein hänen takanaan.

”Mitä sinä teet?” hän kysyi kuulostaen hiukan epävarmalta. Annoin katseeni valua hänen topin ja lyhyiden shortsien verhoamaa kehoaan alaspäin. Huomasin Kathyn punastuvan.

”Miksi tuijotat noin?” hän kysyi lähes änkyttäen.

”Näytät hyvältä”, vastasin totuudenmukaisesti. Kathy tuijotti minua järkyttyneenä. Minä nappasin harjan hänen kädestään. Kuin automaattisesti nainen perääntyi kauemmas. Voi pientä, suoraan ansaan. En voinut olla virnistämättä. Astuin eteenpäin ja Kathy taaksepäin. Seuraavan askeleen kohdalla hän tajusi olevansa ansassa. Lipaston reuna painautui hänen alaselkäänsä, kun astuin yhä lähemmäs. Nojauduin eteenpäin ja heitin harjan lipastolle.

Kathy

Tiesin sen olevan suuri virhe. Sen mitä oli tapahtumassa. Väistämättä. En kuitenkaan voinut itselleni mitään. Päässäni oli varmasti naksahtanut jokin pahemman kerran.

Kun Luken käsi kiertyi vyötäröni ympäri tiukasti, en enää edes yrittänyt pyristellä pakoon. Jähmetyin paikoilleni kuin kivipatsas. Luke käytti tilaisuuden heti hyväkseen ja vetäisi minut tiukasti kiinni itseensä.

Toisella kädellään hän nosti leukaani, kunnes katseemme kohtasivat. Hänen kasvonsa lähenivät omiani.

Hän laski huulensa omilleni ensin varovaisesti, mutta kun minä tyhmänä ja ajattelemattomana kiedoin sillä siunaaman sekunnilla käteni miehen kaulaan kuin hukkuva, ei suudelma enää ollutkaan niin viaton ja varovainen. Luken kädet kietoutuivat tiukasti vyötärölleni ja hänen kielensä tutki suutani niin taitavasti, että pelkäsin pyörtyväni.

Vetäydyin hiukan, jotta saisin hengitettyä. ”Luke en usko että…”

Lauseeni keskeytyi vaativaan suudelmaan. Minua pelotti myöntää, mutta Luke oli aivan käsittämättömän hyvä suutelija. Yhtäkkiä hän nosti minut lipaston päälle.

”Eikö sinulla ole töitä tänä yönä?” henkäisin, kun sain taas aikaa vetää henkeä.

”Hmm… ei”, Luke mutisi vastaukseksi. Hän pyöritteli muutamaa hiussuortuvaani sormissaan.

”Keksin paljon parempaa tekemistä”, hän jatkoi virnistäen ja suuteli minua jälleen.

Hänen toinen kätensä oli alkanut vaeltaa alaselältäni kohti reittäni.

”Luke… ihan tosi…” mutisin ja yritin vetäytyä pois. Sen seurauksena kuitenkin reiteni avautuivat sen verran, että Luke pääsi painautumaan minua vasten entistäkin tiiviimmin. Hänen kätensä jäi silittämään alaselkääni, hiukan liian laajalta alueelta.

”Kai sinulla on vielä päällä ne söpöt alusvaateet, jotka toin kotoasi?” Luke murisi korvani juuresta. Vilkaisin häneen pelästyneenä ja huomasin hänen silmien tummuneen.

”En taida tietää mitä tarkoitat”, vastasin, tietäen kaatavani vain lisää vettä myllyyn. Ja kyllä, juuri ne minulla oli päälläni.

”Kuules, taidat tietää täsmälleen mitä tarkoitan”, Luke murahti ja näykkäsi korvalehteäni. Kylmät väreet vyöryivät selkääni pitkin.

”Et vastannut minulle”, hän mutisi samalla kun hänen huulensa valuivat kaulaani alemmas ja aivan huomaamattani käänsin päätäni antaen hänen huulilleen enemmän tilaa.

”Tiedän”, kuiskasin. Sain vain vaivoin äänen kulkemaan kuivassa kurkussani.

”Voin minä toki itsekin ottaa siitä selvää”, Luke mutisi viekkaasti ja tunsin hänen hymyilevän kaulaani vasten.

Hänen huulensa matkasivat yhä alemmas, solisluulleni ja siitä olkapäälleni ja hänen kätensä tiputtivat topin ja rintaliivien olkaimet pois huulien tieltä.

jatkuu

Julkkis osa 24

”Jos totta puhutaan yllätyin hieman viestistäsi”, Miika sanoi.

Minä todellakin säpsähdin Miikan ääntä. Olimme pitkän aikaa kävelleet hiljaisuudessa ja totta puhuen olimme jo melkein koululla.

”Niin tuota… Ajattelin että… olisi kiva taas mennä samaa matkaa”, sanoin epäröivästi. Se ei ollut aivan se alkuperäinen syy viestiini. Miika kuitenkin nyökkäsi hyväksyvästi.

Purin huultani ja mietin miten saisin sanottua asiani.

Anni oli juuri avaamassa pääovia kun huomasi meidät. Saatoin kymmenen metrin päähänkin kuulla hänen tuhahduksensa kun hän mulkaisi meitä ja painui sitten vihaisesti sisälle.

”Miika?” päästin suustani ja pysähdyin koulun alueen rajalle.

Miika kääntyi katsomaan minua ihmeissään. Tunsin oloni epämukavaksi ja yritin muodostaa järkevää lausetta.

”Mikä… meni silloin pieleen?” sain lopulta kysyttyä.

Miika katsoi minua pitkän aikaa hiljaa hölmistyneenä. Hänen ilmeensä tummui kun hän sisäisti kysymykseni.

”Onko siitä pakko puhua nyt?” Miika kysyi hiukan vihaisesti.

”On. En ymmärrä mitä tein silloin väärin. Oliko se levytyssopimus vai mikä?” kysyin tai oikeastaan melkein anelin.

”Miksi haluat puhua siitä nyt etkä vaikka viikkoa aikaisemmin?” Miika murahti.

”En tiedä… olit lomalla niin paljon Annin kanssa…” mutisin.

Miika huokaisi ärsyyntyneesti ja nojasi päätään taakse.

”Et oikeasti ottaisi tätä nyt puheeksi”, Miika totesi lyhyesti.

”Miksen?” kysyin haastavasti. Olin pettynyt, nyt kun yritin selvittää välimme, Miika ei halunnutkaan sitä.

”En tiedä… en vain pysty nyt”, Miika sanoi ja kääntyi koulua kohti taas.

Minä pysyin paikoillani liikkumatta mihinkään.

”Tuletko?” Miika huusi katsomatta minua.

Pudistin päätäni vaikka tiesin, ettei Miika huomaisi sitä. Inhottava olo myllersi vatsassani. Sanomatta sanaakaan käännähdin kannoillani ja lähdin juoksemaan samaan suuntaan mistä olimme juuri kävelleet.

Kuulin Miikan huutavan jotain perääni mutta jatkoin matkaani kompastellen ja silmät vettä valuen.

Olin ennätysajassa kotiovella huohottaen. Nojasin hetken oveen kaivaen avainta laukusta.

”Eih”, voihkaisin tajutessani, ettei avaimeni olleet laukussani. Olin aivan varma, että olin ne lähtiessä laittanut laukkuun...

Painoin ovikelloa ja toivoin että joku olisi yhä kotona.

”Aura, unohditko jotain?”

”En, minulle tuli huono olo matkalla.”

Äiti huolestui samantien kuin taikaiskusta hänen kätensä lennähti otsalleni. ”Sinulla taitaa olla kuumetta.”

Minä mutisin hiukan vaivaantuneena vastaukseksi jotain potkaistessani kengät jalastani. Linnoittauduin sohvan nurkkaan huovan kanssa.

”Olin juuri lähdössä töihin. Anton tulee kotiin kolmen maissa”, äiti selitti ja ojensi kuumemittarin minulle. Laitoin sen kainalooni vaikka tiesin, ettei minulla ollut kuumetta.

”Soita jos tulee ongelmia”, äiti huikkasi minulle etsiessään vaatekomerosta takkiaan. Hän vilkaisi minua pujottaessaan työkenkänsä jalkoihinsa. ”Koeta parantua!”

Oven pamahdettua kiinni otin kuumemittarin pois ja heitin sen sohvan toiseen päätyyn.

Makasin silmät kiinni sohvalla. Pääni sisällä surisi hassusti. Vääntäydyin sohvalta ja kaivoin puhelimeni laukusta. Ennen kuin ehdin muuttaa mieltäni tai keksiä tekosyytä olla soittamatta hänelle.

”Et ole vastannut minulle”, Emil sanoi loukkaantuneena. Minä pyöräytin silmiäni ja lysähdin takaisin sohvalle. Noinko hän nykyään vastasi puheluihin? Toisaalta, minä en ollut vastannut ollenkaan joten kaipa ansaitsin sen.

”En niin”, vastasin ja olin jatkamassa lausetta kun Emil keskeytti minut.

”Minusta poikaystävälle pitäisi vastata”, Emil totesi.

”Mille poikaystävälle? Emil, me emme seurustele”, sanoin ääni kohoten loppua kohti.

”Lehdet ovat erimieltä”, Emil totesi.

”Minä en välitä mitä lehdet sanovat!” lähes kiljahdin. ”En tiedä mitä sinä olet Annin kanssa yrittänyt saada aikaiseksi, mutta se loppuu nyt. Me ei seurustella, ei olla ikinä seurusteltu eikä myöskään ikinä tulla seurustelemaan.”

”Ajattele myyntiä Aura”, Emil huudahti.

”Minä en halua seurustella vain sen takia että myynti paranisi!” huudahdin. ”Jos se sopimus sisälsi seurustelun kanssasi, minun täytyy purkaa se.”

Emil tuhahti. ”Et sinä sitä tee. Sinähän jaksoit niin paljon paasata unelmastasi.”

Sanat juuttuivat kurkkuuni. ”Mitä?” henkäisin.

”Itsehän sinä halusit menestyvän laulajan uran”, Emil naurahti lähes ivallisesti.

”No kaipa minun pitää harkita sitä uudelleen.  Emil, jätä minut rauhaan.” Sen sanottuani suljin puhelimen ja huokaisten päästin pääni retkahtamaan sohvan selkänojalle.

jatkuu...