Nina
Kuinka tuo kehtasi?! Saakelin paskiainen!
Tiesin ettei käytävä ollut paras paikka
raivoamiselle, mutta mitäs oli itse karannut.
”Sinuna antaisin olla viimeinen kerta kun-”
uhosin ja iskin jälleen nyrkilläni hänen vatsaansa. Uskomattoman kova vatsa.
Hitto jos vain saisin jostain nyrkkiraudan…
”Tai mitä? Muru uhkailetko sinä minua?” Ethan
kysyi naurahtaen. Korvissani suhisi.
”En ole sinulle mikään MURU!”
”Jestas, rauhoitu nyt vähän nainen”, Ethan sanoi
ja yritti napata ranteestani kiinni.
Löin hänen kättään ja hän jätti yrityksensä
siihen.
”Sinä SALAKUUNTELIT meitä!” kiljuin uudestaan.
Okei, taisin suurennella asioita hiukan, mutta tuon itseään täynnä olevan
kakaran tuli oppia kenen kanssa hän oikein oli tekemisissä.
Läheinen ovi lennähti auki ja samalla Ethan
käänsi minut selkä itseään vasten ja asetti kätensä suulleni.
Luke seisoi tukka sekaisin boksereissa ovella
lakanaan kietoutunut Kathy olkansa yli kurkistellen. Hänenkään kampaus ei enää
ollut kovinkaan edustuskelpoinen. Ethan oli huomannut varmasti saman, sillä
hytkyi hiukan naurusta.
”Onko pakko mesota käytävässä?” Luke murahti.
Minä yritin esittää vastalausetta mutta se
muuttui mutinaksi Ethanin kättä vasten.
”Nina on aivan hipi hiljaa tästä eteenpäin”,
Ethan lupasi takaatani. ”Vai mitä muru?”
Esitin taas haukkujen ryöpyn suoraan Ethanin
käteen.
Luke katsoi minua arvioivasti.
”Sori kun me… keskeytettiin jotain”, Ethan sanoi
virne äänessään. Hän koppasi minut olkapäälleen ja lähti marssimaan kohti
huonetta jonka olimme juuri jättäneet.
”Laske minut alas saakelin-” Iskin nyrkkini hänen
selkäänsä vasten.
Ovi lämähti kiinni takanamme keskeyttäen
kiroukseni.
Ethan kiepautti minut käsivarsilleen. Tuijotimme
hetken toisiamme sanomatta mitään. Minä lähes unohdin että olin vihainen.
Kun hänen kasvonsa lähenivät turhan paljon,
pyristelin itseni vapauteen.
”Älä unta näe”, sihahdin ja marssin huoneen
toiselle puolelle ja naksautin kylpyhuoneen oven lukkoon epäröimättä.
Rick
”Steven, anna sen oven olla”, totesin varmaan
kymmenennen kerran. Steven vain mulkaisi minua ja irrotti puukkonsa jälleen
ovesta. Hän ei ollut niitä kärsivällisimpiä tyyppejä. Häntä turhautti
kellarissa istuminen.
”Luke ei pidä tuosta”, Anthony totesi viitaten
puukon jättämiin jälkiin.
Puukko kolahti jälleen oveen. Sen tasainen pinta
oli ollut historiaa jo muutaman päivän ajan.
”Ärsyttää”, Steven murahti. Eipä yllättänyt. En
minäkään riemusta hyppinyt, mutta ehkä pian olisi toiminnan aika.
”Hoe vain itsellesi että halusit itse mukaan”,
Anthony totesi ja väänsi jalkansa risaisen sohvan käsinojalta lattialle. Hän
vääntäytyi huokaisten ylös natisevalta sohvalta.
”Lähden kierrokselle”, hän totesi vetäessään
asevyön paitansa päälle.
Stevenin hauis
jännittyi taas ja sekunnin murto-osan jälkeen puukko rusahti sentin oven kahvan
yläpuolelle.
”Ja syömään?” Steven kysyi. Anthony pyöritteli
hetken päätään ennen kuin nyökkäsi.
”Jos jonkun siinä matkalla löytäisi”, hän totesi
vetäessään takin niskaansa. Steven unohti puukkonsa samantien. Miten ärsyttävä
ilmaus, ajattelin vaikka tosin käytin itse aivan samaa. Tiesimme kaikki vallan
hyvin, ettei meidän kauaa tarvitsisi etsiä
että löytäisimme pahaa aavistamattoman saaliin.
”Jonkun? Minä tarvitsen muutaman”, Steven totesi
viileästi. ”Haluan naida ja tappaa.”
Kathy
Hivuttauduin varovaisesti Luken käsivarren alta. Hän
murahti unissaan, muttei kuitenkaan herännyt. Mahani murisi vaativasti ja
hiivin hiljaa huoneen ovelle. Tunnustelin lattiaa hetken ennen kuin löysin
Luken t-paidan jonka pujotin päälleni.
Koko talo oli hiljainen. Käytävässä katseeni
kohdistui hetkeksi huoneen oveen, jonka takana tiesin Ninan nukkuvan. Ja
varmaan Ethanin myös.
Käteni liukui kaiteella laskeutuessani alas. En
viitsinyt sytytellä valoja mutta keittiössä napsautin työtason lampun päälle.
Jopa sen valo sai minut hetkeksi räpyttelemään silmiäni.
Nappasin jääkaapista leipätarvikkeet ja
laatikosta paistinpannun. Hassua, miten keittiökin oli jo ehtinyt tulla täällä
niin tutuksi. En enää muistanut kunnolla oman asuntoni…
Laskin täytetyn leipäni pannulle hiljaa hyräillen
ja jäin nojailemaan työtasoa vasten odottaessani leivän valmistumista.
Äkkiä huomasin tuijottavani alakerran käytävän
yhtä tiettyä ovea. Kellarin ovea, jonka tummat rajat erottuivat pimeydestä.
Oloni muuttui tukalaksi ja hetken kaduin, etten
ollut herättänyt Lukea seurakseni. Etsin kaapista lautasen kääntämättä
katsettani ovesta hetkeksikään. Rauhallinen tyyneys joka vielä hetki sitten oli
kuplinut sisälläni, oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.
”Hermostuttaako jokin?” kuulin tumman äänen
jostain keittiön varjoista.
Kiljahdin pelästyneenä ja käännyin
automaattisesti ääntä kohti. Sydämeni hakkasi tietään ulos rinnastani.
Mies astahti valokiilaan niin että erotin hänet.
”Yöpalalla vai?” Steven kysyi matalasti. Minä
nielaisin vaivalloisesti.
”Niin…” mutisin ja vilkaisin olkani yli leipää.
”Minullekin maistuisi”, Steven sanoi ja tuijotti
minua. Inhottava olo puristi rintaani. Vilkaisin työtasolla olevia
leipätarvikkeita.
Steven huomasi katseeni ja naurahti.
”Tuo on kuin tuhkaa”, hän sanoi ja siirsi
kiiluvat silmänsä takaisin minuun.
Portaikosta kuuluva kolina sai meidän molempien
katseet kääntymään. Luke harppoi suoraan keittiöön. Hän vilkaisi minua
huolissaan ja asettui minun ja Stevenin väliin.
”Mielenkiintoinen ajankohta”, hän murahti
Stevenille.
”Tietääkseni en ole sinulle tilivelvollinen,
mutta tulin juuri... noh, syömästä.” Stevenin ääni hiljeni olemattomiin
uhkaavasti.
”Luulin tehneeni selväksi, ettei sinulla ole
missään tilanteessa mitään asiaa Kathylle”, Luke totesi jättäen Stevenin
selityksen omaan arvoonsa.
”Pääsi unohtumaan”, Steven totesi.
Tunsin kuinka Luke jännittyi entisestään ja
painoin käteni Luken paljaalle selälle. En halunnut että hän alkaisi rähinöidä
keskellä yötä.
”Puhutaan huomenna. Tehdään asia selväksi”, Luke
murahti Stevenille ennen kuin vilkaisi olkansa yli minua.
”Ota leipäsi, mennään takaisin”, hän sanoi
minulle. Hänen suunsa oli kireä mutta ääni pehmeä. Nyökkäsin vaitonaisesti.
Luke käänsi nopeasti levyn pois päältä ja tarttui toiseen käteeni.
Kävelin kiltisti hänen edellään pois ahdistavasta
tilanteesta.
”Satuttiko hän sinua? Ei kai hän koskenut sinuun?”
Luken kysyi heti kun pääsimme takaisin yläkerran huoneeseen. Hänen äänestä
kuulsi huoli. Hänen katseensa tutki minua pienen pöytälampun valossa minun
näykkiessäni leipääni.
”Olen kunnossa”, vakuutin ja laskin leivän
yöpöydälle.
”Sinä kiljuit”, Luke sanoi synkästi ja veti minut
lähelleen.
”Steven vain yllätti minut”, sanoin hiljaa ja
painauduin tiiviimmin Lukea vasten.
”Olisit herättänyt minut, kun lähdit”, hän mutisi
hiuksiini.
”En tajunnut”, kuiskasin ja piilotin kasvoni
miehen kaulaan. Hän hymähti vastaukseksi.
Hyvä osa taas kerran ja jatkoo ja NOPEESTI!!!!!!!
VastaaPoistaJee kiva kun jatkoit tätä! Ja ihanan pitkän osan kirjotit! :) Kiitos sulle kun kirjotat näin ihania tarinoita! Made my day :)
VastaaPoistaTosi hyviä novelleja nämä! :)
VastaaPoistaAwesomenees ~~
VastaaPoistaLöysin sivusi sattumalta viime viikolla. Mahtavia novelleja, kiitokset !! Jatkoa odotellessa :)
VastaaPoistatää novelli on tosi hyvä :)) ei malta oottaa ikinä jatkoo..
VastaaPoista<3 x 1000
VastaaPoista