Emil jutteli Antin ja muutaman muun levy-yhtiön tyypin kanssa. Minä seisoin juomapöydän vieressä ja tuijotin boolia. Se oli samanväristä kun pikkujouluissa.
Salamavalot välähtivät vähän väliä.
Huomasin Emilin lähtevän minua kohti. Vaikka en ollut kun kymmenen metrin päässä, Emilillä kesti kauan. Koko ajan joku toimittaja pysäytti hänet.
Hänen kätensä kiertyi vyötärölleni. Samantien salamavalo välähti taas.
”Mikä hätänä?”
Vilautin hänelle hymyn.
”Ei mikään.”
Huomasin muutaman toimittajan vilkuilevan meitä.
”Mennään tanssimaan”, Emil sanoi.
Minulla ei ollut aavistustakaan mitä kello oli, kun Emil lopulta talutti minut taksiin. Olin niin väsynyt, etten meinannut pysyä enää pystyssä. Tiesin näyttäväni humalaiselta joka todellakin olisi hävettänyt minua, ellen olisi ollut niin poikki. Huomasin väläyksen ja sitten kuulin Emilin äänen. En kuunnellut tarkasti sanoja, mutta hän taisi kieltää valokuvien ottamisen. Melko ponnettomasti tosin, sillä siitä huolimaatta havaitsin jatkuvasti salamavalon välähdyksiä.
Nuokuin koko matkan Emilin olkaa vasten. Vasta kun hän sai minut sisälle, tajusin etten ollut rautatieasemalla.
”Mitä sinä… entä juna…”
”Mikä juna?” Emil kysyi. Hän puoliksi kantoi minut portaita ylös. Minä pudistin päätäni. Eikö hän tajunnut, mitä tarkoitin? Enhän minä voisi jäädä tänne.
Hänen oli pakko päästää minusta irti etsiessään avaimen. Minun polveni pettivät samantien altani. Juuri ennen kuin kolahdin lattialle, Emil sai minut kiinni.
”Ei sinua mihinkään junaan olisi voinut päästää”, hän naurahti lempeästi.
Heräsin kahvin tuoksuun. Tai en tiedä, olisiko pitänyt sanoa hajuun. En voinut sietää kahvia. Emil ilmestyi oven suuhun kahta kahvikuppia pidellen.
”Huomenta”, hän sanoi ja istui viereeni. Minä katsoin häntä edelleen hämmentyneenä. Hän ojensi minulle kahvin.
Tartuin mukiin hiukan epäröiden. Mietin hetken pitäisikö minun sanoa, etten pidä kahvista.
Emil katsoi minua hiukan oudoksuen, kun istuin hiljaa kahvikuppi kädessä. En ollut tehnyt elettäkään maistaakseni sitä.
”Onko kaikki kunnossa?” Emil kysyi.
”Tuota… saanko käydä suihkussa?”
Mitä vain, kunhan pääsisin pois tämän hajun luota. Emil virnisti ja otti kupin takaisin.
”Tuo viereinen ovi. Siinä on puhtaita pyyhkeitä.”
Nousin nopeasti ja pakenin kylpyhuoneeseen. Vasta kylpyhuoneessa, jossa näin itseni peilistä, tajusin että olin alusvaatteisillani.
En muistanut, että olisin riisunut vaatteeni. Pudistin hämmentyneenä päätäni. Tunsin kahvin pistävän hajun nenässäni edelleen.
”Antti ehdotti, että me voitaisiin laulaa duetto mun levyllä”, Emil sanoi taksissa.
”Ai duetto?” kysyin. Se ei kuulostanut huonolta ajatukselta.
”Se voisi olla sinullekin hyvä asia.”
Taksi kaarsi aseman eteen.
”Toivottavasti nähdään pian”, Emil sanoi. Hän halasi minua tiukasti ja olin tuntevinani hänen huulensa hiuksissani.
Junassa tajusin avata puhelimeni. Siihen oli tullut kymmenen soittoyritystä ja yli 20 viestiä.
Suurin osa oli äidiltä, mutta oli mukana yksi Miikaltakin tullut soitto ja viesti.
Avasin hänen viestinsä ensimmäisenä
Missä helvetissä sä olet??
Argh. Olin unohtanut ilmoittaa, etten tule samana iltana takaisin kotiin. Jos Miika sanoi noin, seuraavat viestit olisivat monta kertaa pahempia. Kerta kaikkiaan loistavaa. Vanhempani eivät ohittaisi tätä olan kohautuksella.
Mietin lähettäisinkö viesti, kertoisinko olevani junassa. Lopulta päätin olla lähettämättä. En halunnut, että he soittaisivat minulle, sillä en todellakaan halunnut puhua asiasta täydessä junassa.
En pyytänyt ketään tulemaan vastaan.
Lumiset kadut olivat tyhjinä.
Meillä oli kaikki valot päällä. Huomasin äidin istumassa keittiönpöydän ääressä. Hengähdin syvään ennen kuin avasin oven.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti