Julkkis osa 28

En voinut olla hymyilemättä. Tajusin sen vasta kun poskilihaksiin sattui. Olin jäänyt eteiseen hämmentyneenä mutta iloisena. Miika oli suudellut minua. Hän oli ihan oikeasti suudellut minua! Mieleni olisi tehnyt kikattaa kuin pikkutyttö.

Anton kurkisti eteisen oven raosta.

”Minä tiesin sen”, hän sanoi virnuillen.

Vaikka Antonilla oli harvinaisen ärsyttävä ilme, se ei saanut hymyäni hyytymään.

”Ole hiljaa”, totesin hymyillen ja leijailin huoneeseeni. Anton seurasi kannoillani puhuen jotain virnuilevasti, mutten tarkalleen ottaen edes kuunnellut häntä. Suljin huoneeni oven aivan hänen nenänsä edestä.

Kaaduin selälleni sänkyyni puristaen tyynyä sylissäni. Minun oli pakko tukahduttaa kikatukseni tyynyyn. Että oli hyvä olo.

Miika odotti minua siinä samassa paikassa jossa aina ennenkin aamuisin. En voinut olla hymyilemättä kun näin hänet. Emme olleet sopineet mitään, mutta siinä hän odotti. Niin kuin ennen vanhaa. Ajatukseni sai minut naurahtamaan hiukan. En kyennyt katsomaan Miikaa, joka kuitenkin tuijotti minua kokoajan kun lähestyin häntä. Hän katsoi minua virnistäen kun vihdoin pysähdyin hänen eteensä.

”Hei”, sanoin ja nostin leukaani katsoakseni häntä.

”Hei vaan”, Miika vastasi katsoen minua hymyillen. Hän nyökkäsi hiukan. Hänen kätensä hipaisi omaani. Minä virnistin hiukan ja tartuin hänen käteensä. Yritin sovittaa askeliani hänen harppauksiensa tahtiin. Huomasin Miikan vilkaisevan minua virnistäen.

”Joten…” Miika aloitti kun lähestyimme koulua.

Vilkaisin poikaa kysyvänä.

Miika naurahti hiukan. ”Siitä eilisestä vain…”

Minä pysähdyin. Miika kääntyi katsomaan minua.

”Ollaan vaan enemmän kuin kavereita”, sanoin hymyillen ennen kuin Miika ehti jatkaa. Miikan kasvot sulivat hymyyn joka sai minut veteläksi.

”Vihdoin”, hän totesi ja kumartui painamaan kevyen suudelman huulilleni. Sen jälkeen hän nappasi minua taas kädestä. Minä tiesin hymyileväni typerästi. ”Et uskokaan kuinka kauan olen halunnut sanoa kaikille että olet tyttöystäväni”, Miika huokaisi. Minä naurahdin. Miika oli niin… outo.

”Muistatko ne pikkujoulut?” Miika kysyi äkkiä. Minä käännyin katsomaan häntä. Olimme jo lähes koululla.

”Tietysti”, sanoi hymyillen. ”En voisi unohtaa.”

”Tiedäthän, että pidin sinusta jo silloin”, Miika sanoi. Minä hymyilin hiukan.

Nyökkäsin nopeasti. ”Luulen, että tiesin sen”, sanoin. Pysähdyin ja vetäisin Miikaa kädestä niin että hänkin pysähtyi. ”Tai siis taisin aavistaa sen”, jatkoin virnistäen. Miika naurahti ja vetäisi minut taas liikkeelle.

”No niin pikku julkkis, tulehan ettei myöhästytä. Hoidetaan koulupäivä kunnialla”, hän totesi leikkisästi saaden minut tuhahtamaan lausahdukselleen.

Suljin kaapin oven ja tungin avaimet laukun sivutaskuun. Miika oli kadonnut jo historian luokan eteen. Huomasin Annin tuijottavan minua käytävän päästä.

Minä tuhahdin ja käänsin selkäni parantaessani otetta laukustani. Tiesin että saisin kuulla hänen sanottavansa filosofian tunnilla, joka alkaisi liiankin pian. Ja mieluummin kuuntelin häntä vasta kun oli aivan pakko, enkä vapaaehtoisesti välitunnilla.

Menin suorinta tietä filosofian luokkaan ja istuin laikalleni kolmanteen riviin. Muutama takanani istuva tyttö kuiskutteli kiivaasti. Olin erottavani supinan keskeltä minun ja Miikan nimet. En katsonutkaan Annia, kun tämä istui viereiseen pulpettiin. Olin avannut jo vihon ja pidin kynää kädessäni. Anni kääntyi taaksepäin ja osallistui kuiskutteluun. Nyt erotin myös Emilin nimen. Paiskasin kynän vihon päälle turhautuneena. Supina ei tuntunut lakkaavan edes opetuksen ajaksi.

Yritin todella keskittyä opetukseen mutta takaa kuuluva supina veti kaiken keskittymiskykyni, ihan huomaamattani.

”Olet siis yhdessä Miikan kanssa?” Anni kysyi yllättäen. Minä suljin silmäni hetkeksi. Olinkin jo miettinyt, jaksaako hän avata suutaan ollenkaan. Käännyin katsomaan häntä hitaasti. Asia oli levinnyt nopeasti. Anni oli nojautunut viereisestä pulpetista hiukan minua kohti. En voinut olla huomaamatta kuinka edessämme istuvatkin nojautuivat hiukan taaksepäin kuullakseen paremmin. Huomasin ajattelevani, että hänellä oli aivan liian tumma meikkivoide.

”Mitä se sinua kiinnostaa?” kysyin melko kylmästi. Anni vain mutristi huuliaan.

”En vain olisi uskonut teistä”, Anni sanoi hiukan vihjaillen ja katsoi minua merkitsevästi. Kommentti ärsytti minua suunnattomasti.

”Mitä ikinä tarkoitatkaan, olet väärässä”, totesin ja käännyin katsomaan taululle.

”No mieti nyt. Olette kuin sisaruksia”, Anni kuiskasi kumartuen lähemmäs. ”En minä voisi…”

”Me emme ole sisaruksia”, kivahdin turhan kovaäänisesti saaden muutaman mulkaisun lähellä istuvilta oppilailta. ”Enkä usko ystävyyden olevan pahitteeksi”, jatkoin hiukan hiljempaa ja käänsin katseeni pois.

Anni kohotti tarkkaan muotoiltuja kulmiaan. ”Niin eipä kai”, hän totesi kylmästi.

Tuhahdin ja kirjoitin vihaisena valkokankaalle heijastettuja muistiinpanoja.

Istuin tuolillani kykenemättä rentoutumaan. Annin läsnäolo ja inhottava supina ajoivat minut melkein hulluuden partaalle ja olin helpottunut kun kello viimein soi tunnin loppumisen merkiksi.

Juoksin luokasta ulos ensimmäisenä ja olin kirjaimellisesti törmätä Miikaan joka nojaili seinään heti oven ulkopuolella.

”Miten sinä jo nyt olet siinä?” kysyin. Tiesin ääneni olevan kireä ja tiuskiva. Miika vilkaisi minua yllättyneenä.

”Me pääsimme muutaman minuutin ajoissa”, hän totesi ja vilkaisi filosofian luokkaan nopeasti. Huomasin hänen säälivän katseen. Hän oli tajunnut hermostuneisuuteni syyn kun oli nähnyt Annin.

Tunsin kännykän värisevän laukussani.

”Ei voi olla totta”, ärähdin kun huomasin soittajan nimen. Miika ei katsonut minua enää niin kummastuneena. Harpoin kauemmas luokan edestä. Miika seurasi minua vaitonaisena.

”No mitä sinä nyt haluat?” kivahdin kun puhelimeen.

Kuulin Emilin naurahtavan. ”Hei vaan sinullekin. Soitin vain varmistaakseni että tiesit suunnitelmanmuutoksesta”, Emil totesi. Minä vilkaisin Miikaa ja siirryin hiukan kauemmas.

”Mikä muutos?” kysyin.

”Julkkarikeikkaa aikaistettiin”, Emil totesi hiukan venytellen.

Just. ”Aha, ja Antti ei ajatellut ilmoittaa minulle vai?” kysyin. Ihan tosi, enhän minä muuta kuin ollut se toisen levyn laulaja.

”En tiedä. Kaipa se oli soittamassa pikapuoliin”, Emil totesi.

”No milloin se keikka on?” kysyin pyöräyttäen silmiäni. Miika katsoi minua kysyvästi ja pudistin pienesti päätäni.

”Ensi viikon viikonloppuna”, Emil totesi kuin maailman yksinkertaisimman asian.

”Ensi viikon?!” kysyin järkyttyneenä.

”Eihän se tietenkään ole mikään ongelma, Aura. Asiat tärkeysjärjestykseen. Tämä on aika tärkeä”, Emil sanoi.

”Sinäpä sen sanoit. Tärkeysjärjestys… sen olenkin tehnyt. No kiitos vaan tiedosta, näemme siis siellä”, totesin kylmästi ja suljin puhelun.

Miika ei edes kysynyt mitään. Onneksi.

En tiennyt kuinka paljon minun olisi pitänyt stressata keikasta. En jaksanut juurikaan miettiä asiaa muuten kuin, että olin tehnyt miljoona eri suunnitelmaa miten kertoisin lopettavani levytyksen toistaiseksi tähän.

Viikko meni niin nopeasti, etten edes tajunnut.

Lauantaina koko perhe oli pakkautunut autoon Miika mukaan lukien. Vasta automatkalla taisin kunnolla tajuta mihin olimme matkalla.

Vilkuilin aina välillä vieressäni istuvan Antonin olan yli. Tämä näpytteli keskittyneenä kännykkäänsä.

”Onko sinulla joku viestimaraton menossa?” kysyin naurahtaen kun Antonin kännykkä värähti ja Anton oli avannut saapuneen viestin ennen kuin merkkiääni oli edes ehtinyt kertoa sen saapuneen.

Hän tuhahti hiukan, mutta kurotin taas kaulaani. Anton älähti ja peitti ruudun näkyvistä. Huomasin äidin vilkaisevan meitä peilin kautta.

”Älä jaksa”, Anton mutisi minulle ja asettui niin etten enää nähnyt kännykän näyttöä.

Minä vilkaisin virnistäen Miikaa joka vain hymähti.

Muutuin hiljaisemmaksi mitä lähemmäs Helsinkiä päästiin.

Isä oli aivan hukassa ajaessaan keskustan teitä ja kirosi joka risteyksen epäselväksi. Miika piirteli sormellaan kevyesti kuvioita kämmeneeni.

”Aura kulta, tehdään niin että minä tulen mukaasi, muut kiertelevät hetken keskustaa ja tulevat sitten sinne keikalle”, äiti sanoi ja kääntyi katsomaan minua.

Nyökkäsin hyväksyvästi.

”Vau”, Anton sanoi kun kaarsimme vihdoin, monen tunnin ajomatkan jälkeen, keikkapaikan eteen.

Muut nousivat jo autosta, mutta minä olin jähmettynyt paikoilleni. Tunsin tutun esiintymisjännityksen vatsanpohjassa.

”Hei”, kuulin Miikan sanovan aivan korvani juuresta. ”Oletko kunnossa?”

Minä nyökkäsin vaivoin ja pakotin sormeni avaamaan turvavyön lukon. Miika pysäytti minut auton eteen.

”Ihan tosi Aura. Näytät oudolta”, Miika sanoi kuulostaen huolestuneena.

Nielaisin varovaisesti. ”Olen-”, aloitin, mutta kurkkuni oli käheä. Yskäisin varovaisesti. ”Olen kunnossa”, sanoin lopulta.

Miika katsoi minua pitkään epäuskoisena. ”Kuule, ne pikkujoulut”, Miika aloitti. ”Katso taas minua.”

Minä nyökkäsin. ”Ei se vaan… Emil on tuolla ja minun pitäisi kertoa Antille se levytys juttu ja…” aloitin ja vääntelin käsiäni hermostuneena.

Miika lukitsi käteni yhdellä kädellä ja kohotti sitten leukaani muutamalla sormella.

”Okei, hitot Emilistä. Olet hänen yläpuolellaan okei? Ja minä voin leikkiä manageriasi ja kertoa sille Antille”, Miika tarjoutui. Minä hymyilin hiukan.

”Ei… kyllä minä hoidan sen…” mutisin ja vilkaisin selkäni taakse. Äiti ja isä katselivat mukamas muualle mutta Anton katsoi meitä hiukan kyllästyneenä. Huomasin Antin tulleen ulko-ovelle.

”Meidän pitäisi mennä”, sanoin kun käännyin katsomaan Miikaa uudelleen.

Miika virnisti ja vetäisi minut itseään vasten ja painoi hellän suudelman huulilleni.

”Noniin… minun täytyy mennä nyt”, totesin. Miika naurahti kääntäessään minut ympäri ja pukkasi ovia kohti.

”Nähdään parin tunnin päästä!” hän huikkasi. Minä naurahdin ja heilautin kättäni.

Antti johdatti minut pukuhuoneille. Äiti seurasi perässä ja näytti hiukan eksyneeltä. Jätin laukkuni kaappiin johon oli teipattu maalarinteipillä minun nimeni. Vau mitä viiden tähden palvelua, ajattelin. Ruman sininen kaappi, jossa oli maalarin teippi ja siihen mustalla tussilla kirjoitettu Aura. Tämä oli todellakin kaukana kaikista omista tähti-pukuhuoneista. Huomasin viereisessä ovessa lapun jossa luki Emil. Ihan tosi? Ehkä tässä olikin jokin, että kilpailun kautta julkisuuteen ponnistaneille näyttävämpää ja tällaisille vähän vaatimattomimmille aivan muuta.

”Vau”, totesin sarkastisesti äidille.

”Minulla on vähän asiaa sille Antille, tule perässä kun olet valmis”, äiti sanoi. Huomasin hänen arvioivan katseensa kiertävän huonetta ennen kuin hän katosi ovesta takaisin käytävälle. Hetken ajan kuulin käytävältä kuuluvan melun, ennen kuin ovi kolahti kiinni eristäen kaikki äänet.

Minä seisoin hetken hämmentyneenä paikoillani. Mitä tässä nyt piti tehdä? Vilkaisin itseäni peilistä ja pakotin muutaman epämääräisesti sojottavan hiuksen takaisin paikoilleen ennen kuin heilautin oven kiinni takanani.

Äiti astui kulman takaa ja hymyili hiukan nähdessään minut. ”Kuule, tuolla aulassa on kahvila. Käykö jos menen sinne, minulla on muutama työasia mukana. Pärjäätkö?” hän kysyi ja sipaisi muutaman hiussuortuvan korvani taakse.

Nyökkäsin.

”Hyvä, hyvin se menee”, hän sanoi vielä ennen kuin vilkutti hiukan ja jatkoi matkaansa.

Antin äänen ja kurkistin kulman taakse.”Noniin, keikkaan aikaa kaksi ja puoli tuntia! Missä se Emil taas luuraa?” Antti paransi korvassaan olevaa laitetta. Hän puhui naisen kanssa jonka mustassa t-paidassa luki Stuff. Henkilökuntaa.

Minut huomatessaan hän nykäisi minut vastakkaiseen huoneeseen valtavan valaistun peilin edessä olevalle tuolille.

”Antti muuten”, aloitin kun edessäni oleva nainen alkoi sutia puuteria naamaani. Hänen punainen tukkansa peitti näkökenttäni.

Antti ei tuntunut kuulevan minua, sillä kuulin hänen puhuvan hiljaa jollekin muulle. Luultavasti puhelimeen.

”Sulje silmät”, kipakka ääni komensi ja minä tottelin samantien.

”Aura, viimeinen harjoitus tunnin päästä!” Antti huusi ovelta.

jatkuu...

A/N: Heipä hei vaan... Säästän teidät turhilta ja huonoilta selityksiltä. Enpähän nolaa itseäni enää pahemmin. Okei, mutta sainpa vihdoin jatkettua tätä ja iloksen (vai surukseni) voin ilmoittaa että tämä lähenee loppuaan. Ja voin teidän iloksi ilmoittaa että kun tämä loppuu, alkaa jokin uusi novelli! Mutta ei nyt vielä hätäillä sinne asti. Tämä pitää ensin saada pois alta.... heh, no mutta enpä jaksa höpistä pidempää. Ihme jos luitte tänne asti. Hyvää viikon loppua kaikille! <3