Keskiviikko 13.4
Teemulta oli tullut sähköposti.
Elena,
En usko, että sinun kannattaa tulla kesällä. Nimittäin minun kesäni on niin täynnä opiskeluun ja töihin liittyviä asioita, ettei minulla olisi kunnolla aikaa sinulle.
Mietitään vielä sitä, tulenko sinne jouluna.
Teemu
Luin viestin monta kertaa läpi. Mitä ihmettä? Mitä miettimistä missään matkoissa oli? Tai joulussa? Teemuhan oli jo luvannut tulevansa. Eikö hän halunnutkaan tulla?
Torstai 14.4
Menin luentojen jälkeen taas kirjastoon. Vilkaisin kelloa. Minulla olisi melkein kaksi tuntia aikaa, ennen kuin työvuoroni alkaisi.
”Elena?”
Minä käännyin katsomaan taakseni.
”Mitäs sä täällä?” kysyin Akselilta. Akseli viittoi kirjoja päin. Hetken olimme kumpikin vaivaantuneita.
”Lähetkö kahville?” Akseli kysyi lopulta.
”Kahville?” kysyin. Akseli nyökkäsi. Minä vilkaisin tavaroihini. Sitten kelloon. Edelleen oli melkein kaksi tuntia aikaa.
”No joo. Mut mul on reilu tunti aikaa”, sanoin.
”Kiire?” Akseli kysyi.
”Töitä.” Työskentelin pienessä kahvilassa Kaisaniemessä.
Akseli nyökkäsi ymmärtäväisenä.
Akseli oli itse asiassa mukavaa seuraa. Huomasin nauravani paljon hänen kanssaan. Emme jutelleet viime viikonlopusta, emme Noorasta tai Kristianista. Eikä Akseli kertaakaan kysynyt Teemusta. Puhuimme elokuvista, kirjoista, harrastuksista ja töistä.
Äkkiä huomasinkin olevani myöhässä.
”Mun on ihan pakko mennä”, sanoin kaivaessani lompakkoani, maksaakseni kahvini.
”Mä tarjoan”, Akseli sanoi äkkiä. Hän hymyili.
”Ei kyl mä…” aloitin.
”Sä voit tarjota ens kerralla”, Akseli sanoi. Minä huokaisin ja hymyilin.
”Okei. Kiitos”, sanoin noustessani.
Lauantai 16.4
Pyyhkäisin pöydän ohi mennessäni. Laskin likaiset lasit tasolle. Kello kilahti, oven avautuessa.
Kahvilassa oli tänään käynyt paljon asiakkaita. Seisoin tiskin takana ja selasin vihosta eilisiä muistiinpanoja luennolta.
Joku yskäisi. Nostin katseeni.
”Hei”, Akseli sanoi hymyillen. Minä tuijotin hetken hämmästyneenä, kunnes tokenin.
”Moi, mitäs saisi olla?” kysyin hymyillen.
”Kävelin tosta ohi, ja olin näkevinäni sut, ja tulin morjestamaan”, Akseli sanoi. ”Mut sä taisit olla mulle kahvin velkaa”, hän jatkoi virnistäen.
”Maidolla vai ilman?” kysyin etsiessäni kuppia.
”Ilman.”
”Ole hyvä”, sanoin kun ojensin hänelle höyryävän kahvin.
Puhelimeni soi. Teemun nimi välkkyi ruudussa.
”Anteeksi, tähän on pakko vastata”, sanoin Akselille ja pujahdin takahuoneeseen.
”Moi”, vastasin iloisesti.
”Hei, kuule mulla on vähän asiaa”, Teemu sanoi.
”No, siksi sä varmaan soititkin. Mut kuule, eikö siel oo aika myöhä?”
”Joo on…”
”Arvaa mitä, mä laskin, että mul vois olla varaa tulla käymään siellä loppu kesästä”, sanoin.
”Joo se olis kivaa.”
Minä olin kysymässä mitä Teemulle kuului, mutta hänen äänensä sai minut hiljenemään. Hänen äänensävynsä oli jotenkin vaivautunut.
”Mitä asiaa sulla oli?” kysyin varovaisesti. Teemu huokaisi.
”Ei mitään. Halusin kuulla sun äänen.”
”Sori, mut mä oon töissä, en ehdi jutella kovin kauaa”, vastasin.
Toisesta päästä kuului vaimeaa puhetta.
”Etkö sä oo kotona?” kysyin äkkiä.
”Olen, miten niin?” Teemu kysyi.
”Onko sulla joku vieras?” kysyin. ”Ihan ku joku nainen olis puhunut siellä...”
Teemu naurahti vaivaantuneesti.
”Ei täällä muita ole”, hän sanoi.
”Ai. Mä varmaan kuulin omiani”, naurahdin.
Minulle jäi omituinen olo puhelun jälkeen. Menin hämmentyneenä, kulmat kurtussa takaisin tiskille. Akseli oli siellä edelleen hörppimässä kuumaa kahviaan.
Hän katsoi minua kysyvästi.
”Jotain vakavaa?” Akseli kysyi.
”Ei… omituista vain…” vastasin epäröiden.
Akseli naurahti.
Pudistin päätäni. ”Ei. Ei se ollut”, sanoin lähinnä itselleni. ”Teemu soitti Australiasta. Se oli mukava puhelu.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti