Simply the best

Osa 2

Perjantai 7.4

Autosta, joka kaarsi pihaan, kuului pahaenteinen jumputus. Luojan kiitos se ei ollut tajuttoman kovalla, mutta pihalla istuskeleva vanhus mulkaisi autoa silti. Minä nappasin olkalaukkuni, johon olin tunkenut kaiken ja astelin lähemmäs autoa. Noora hyppäsi ulos pelkääjän paikalta.

”Heipä hei Elena!” hän hihkaisi nähdessään minut. Hän avasi takaluukun ja heitin laukkuni sinne. Nappasin sieltä kuitenkin kirjan matkalukemiseksi, ennen kuin Nora paiskasi luukun kiinni.

”Miten tohon autoon mahtuu kaikki?” kysyin Nooralta katsoen Henrin punaista mersua.

”Aada ja Mikko tulee yhdessä. Mut toi takapenkki on silti aika täynnä, kun Kristiankin päätti tulla mukaan”, Nora sanoi avatessaan minulle oven.

Takapenkillä tosiaan istui jo kaksi ikäistäni miestä. Noora pujahti taas Henrin viereen. Hän kääntyi katsomaan takapenkille.

”Siinä on Akseli ja Kristian”, Noora sanoi osoittaen heitä minun asettuessani toisen viereen.

”Siellä tulee vähän ahdasta, mutta yrittäkää pärjätä”, Noora sanoi virnistäen minulle.

Minä mutisin jotain vastaukseksi.

”Mä oon Kristian”, vieressäni oleva selvästi kuntosalilla käyvä vaalea hiuksinen mies sanoi.

”Elena”, vastasin ja tartuin ojennettuun käteen. Toinenkin mies kurotti kätensä Kristianin yli.

”Akseli”, hän sanoi kätellessäni häntä. Hänellä oli ruskeat hiukset ja mielestäni komeammat kasvot kuin Kristianilla.

Noora piti keskustelua yllä aktiivisesti. Tosin tunsin itseni ulkopuoliseksi, kun en tuntenut ainuttakaan, keistä muut puhuivat. Siispä minä keskityin kirjaani.

”Mitä sä opiskelet?” joku kysyi äkkiä. Minä havahduin ja tajusin Kristianin kysyneen sitä minulta.

”Elena opiskelee oikeustieteitä Hesan yliopistolla”, Noora vastasi puolestani.

”Ihan tosi? Juristiks vai?” Kristian kysyi yllättyneenä.

”Se ois vähän niin ku tarkotus”, vastasin hiukan punastuen. ”Entäs sä?”

”Mä oon töissä perheyrityksessä. Muuttomiehenä”, Kristian sanoi virnistäen. Minä nyökkäsin. Muuttomiehenä. Ehkä se selittäisi sitten osan lihaksista. Kukaan ei hetkeen sanonut enää mitään, avasin taas kirjani ja jatkoin lukemista. Noora avasi radion keskustelun tyssättyä. Ehkä hiukan liian kovalla olevasta radiosta pauhasi Tina Turnerin Simply the best.

Kappaleessa ei mielestäni ollut mitään vikaa. Tosin ajatukseni ajelehtivat heti toiselle puolelle maapalloa. Olipa syynä sitten sanat tai mikä ikinä tahansa, en onnistunut kappaleen aikana keskittymään lainkaan kirjaani. Olo alkoi jo olla melko epätoivoinen jo kolmannen minuutin kohdalla sanojen kuuntelemisesta, jotka melkein repivät sydämen auki, niin runolliselta tai kliseiseltä kuin se sitten ikinä kuulostaakaan.

Keneenkään muuhun kappale ei näyttänyt vaikuttavan mitenkään erityisesti. Henri naputti sormiaan rattiin, Kristian naputti rumpukomppeja jaloillaan ja Noora heilui epämääräisesti ja lauloi katkonaisesti Tinan mukana. Hän ei paljoa välittänyt takapenkkiläisistä vaan esiintyi välillä jopa melkein teatraalisesti, Henrille joka yritti keskittyä ajamiseen. No, sama toistui tottakai muidenkin kappaleiden kohdalla. Minun oloni tosin helpottui samantien kun kappale vaihtui johonkin jota ei voinut sanoa heviksi, mutta joka oli silti kaukana riipaisevista rakkauslauluista.

Havahduin kirjastani siihen, kun Noora ohjasi Henriä kääntymään oikeasta risteyksestä. Aloin tunnistaa jo maisemia. Tästä ei olisi enää pitkä matka. Ehkä puolisen tuntia.

”Mä voin sitten mennä laittaa sen saunan lämpiää”, sanoin. Noora kääntyi hymyilemään minulle.

”Hyvä”, hän sanoi.

Asfaltti vaihtui soraan. Huomasin että Noora melkein hyppi penkillään innostuksesta.

Sellainen hän oli aina odottaessaan malttamattomana jotakin. Minä naurahdin itsekseni.

Lopulta Henri ajoi tutun mökin pihaan.

Noora hyppäsi innoissaan autosta ja huokaisi syvään.

”Ihana metsän tuoksu”, Noora huokaisi. Huomasin Henrin vilkaisevan Nooraa hiukan huvittuneena.

Minä lähdin samantien rantaa päin saunalle. Tunsin jonkun katsovan perääni.

Vesi oli peili tyyni. Viimeksi kun olin ollut täällä Nooran ja Henrin kanssa, Teemu oli ollut mukana. Se oli ollut viime kesää.

Huokaisin ja astuin saunaan. Pukuhuone oli melko siistissä kunnossa. Se riittäisi, kuin vähän lakaisisi. Polttopuita ei ollut lainkaan. Tiesin, että saunan takana oli puita.

 Puut olivat vielä pilkkomatta, joten tartuin kirveeseen. Puut kalahtelivat ihanasti.

Ääni oli selvästi kuulunut mökille, koska pian Akseli ilmestyi kulman takaa. Hän katsoi minua kysyvästi.

”Anna minä pilkon”, hän sanoi tullessaan luokseni. Ojensin hänelle kirveen. Akseli veti paitansa hihat ylös. Hänelläkin oli lihaksikkaat kädet. Ei sellaiset kuin Kristianilla, vaan luonnollisemmat. Minusta miehekkäämmät.

Tajusin tuijottavani ja käänsin katseeni äkkiä pois.

”Tota… mistä sä tunnet Henrin ja Nooran?” kysyin lopulta. Ehkä keskustelu estäisi minua tuijottamasta Akselia kuolaten. Hätkähdin hiukan ajatuksiani. Kuolaten? Voi hyvä luoja, en minä voi kuolata toisten miesten perään, ajattelin.

”Henrin kanssa ollaan tunnettu jo jonkin aikaa.” kuulin Akselin sanovan. Hassua, etten ollut aiemmin törmännyt Akseliin, sillä Henri ja Noorakin olivat jo parikin vuotta liikkuneet yhdessä.

”Sä taidat olla Nooran kaveri”, Akseli sanoi.

”Joo. Niin kauan ku muistan”, vastasin. Olimme hiljaa.

”Noin. Eiköhän nää riitä”, Akseli sanoi ja pyyhkäisi otsaansa. Minä kumarruin ottamaan pinon puita syliini ja lähdin takaisin saunalle.

Akseli taiteili tulen vesipadan alle, minä kiukaan alle.

”Ootko sä töissä vai opiskeletko sä jotain?” kysyin, kun tungin sanomalehteä puiden alle, jotta ne syttyisivät.

”Joo, mä opiskelen musiikinopettajaksi”, Akseli sanoi.

”Ai”, minä sanoin yllättyneenä.

”Joo”, Akseli sanoi ja vilkaisi minua.

”Ihan kiva. Sä sit taidat osata soittaa ihan hyvin kaikkee…” sanoin hiljaa. Akseli naurahti.

Tuli rätisi molemmissa pesissä jo iloisesti.

”No, nää tais syttyy”, sanoin ja nousin ylös. Akseli seurasi esimerkkiä.

Mökiltä kuului iloista naurua. Toinenkin auto oli ilmestynyt pihaan.

”Mikko ja Aada on kanssa näköjään tullu”, Akseli sanoi huomaten saman.

He kaikki istuivat pienessä sohvarykelmässä mökin olohuoneessa. Sieltä lähtivät portaat parvelle, jossa oli nukkumapaikkoja. Pieni keittiö oli avonainen olohuoneeseen päin.

Kaikki kääntyivät katsomaan minua ja Akselia, kun tulimme olohuoneeseen.

”Johan siinä kesti”, Kristian sanoi. Noora iski minulle silmää, ja pudistin hänelle päätä lähes huomaamattomasti.

Nooraa ja Henriä vastapäätä istuivat Aada ja Mikko. Mikon käsi oli kiertynyt Aadan hartioiden ympärille. Aada oli hiukan pyöreä, kaunis tummahiuksinen nainen. Pidin hänen kasvon piirteistään.

Hän nousi Mikon kanssa ylös, ja kättelivät minua. Mikolla oli ruskeat hiukset ja silmälasit.

Heidän istuttuaan takaisin alas, huomasin viimeisen vapaan paikan olevan Akselin ja Kristianin välissä.

Istuin heidän väliinsä ahtaalle sohvalle. Yritin olla osumatta kumpaakaan mieheen ja viedä niin vähän tilaa kuin mahdollista.

Kristian kurotti lattialle ja ojensi minulle sen jälkeen siiderin. Otin sen vastaan kiittäen.

”Noora mainitsi, että sä pidät noista”, Kristian sanoi ja nyökkäsi siideriin päin. Minä vilkaisin nopeasti Nooraa ja vastasin sitten myöntävästi Kristianille.

Jotenkin tunsin oloni omituiseksi, kun Nora istui Henrin sylissä ja Aada ja Mikkokin näyttivät näkevän vain toisensa. Katsoessani noita onnellisia, mietin, etten itse ollut melkein puoleen vuoteen istunut oman poikaystäväni sylissä. Teemu. Tunsin kuinka väri pakeni kasvoiltani.

”Oletko kunnossa?” Kristian kysyi. Miksi hän seurasi noin tarkkaan?

”Joo”, vastasin. Nousin ylös ja laskin siiderin sohvapöydälle. ”Noora, oliko tuol jotain syötävää? Mä en oo ehtinyt syödä tänää paljoa mitään.”

Noora käänsi katseena nopeasti Henristä minuun. Hän huomasi valkoiset ja kalpeat kasvoni. Samassa hän pomppasi ylös ja lähti vetämään minua keittiöön.

Kaikkien muiden kiinnostuneen katseet seurasivat meitä.

Noora huokaisi ja ojensi minulle äkkiä jogurtin ja lusikan.

”Vaikka sä pitäisit vähän hauskaa, ei Teemu sitä koskaan saisi tietää”, Noora kuiskasi. Tunsin edelleen ainakin yhden uteliaan katseen selässäni. Noora viittoi jotain muille. Samassa kuulin, kuinka Henri yritti virittää keskustelua.

”Ketkä muuten menee ekana saunaan?” hän kysyi.

Minä katsoin Nooraa.

”Ei kyse ole siitä. Mä en pidä sillä tavalla hauskaa kenenkään kanssa. Mä en voi kuvitellakaan pettäväni Teemua”, sanoin melko tiukasti mutta hiljaa. Noora nosti kädet ylös myöntymiseksi.

”Kristian tykkää susta”, hän kuitenkin sanoi. Onneksi hiljaa, koska muuten se olisi kuulunut olohuoneeseenkin. Minä huokaisin ja pudistin päätäni.

”Ihan miten vaa. Akselikin on vähän katsonut sua…” Noora kuiskasi vielä astuessaan ohitseni. Hän virnisti minulle, kun katsoin häntä järkyttyneenä.

Vaikka Teemu olikin toisella puolella maapalloa, minä en pettäisi häntä.