Perjantai 29.4
Olin kävelemässä metroasemalta kotiin luennon jälkeen kun
kännykkäni soi.
”Hei”, Akseli sanoi vastattuani. Hänen äänensä kuulosti
karhealta puhelimen kautta. ”Oletko jo kotona?”
”Hei vaan. En vielä, olen juuri menossa”, vastasin
ylittäessäni suojatietä.
”Hienoa. Onko sinulla tänään töitä?”
”Ei. Pidän pidennetyn viikonlopun pitkästä aikaa”, vastasin
huokaisten kaihoisasti. Olin tehnyt töitäkin kuin viimeistä päivää, ottanut
ylimääräisiä vuoroja, mutta nyt olin päättänyt ottaa yhden ylimääräisen päivän lomaa.
Akseli naurahti. ”Olet siis koko iltapäivän vapaa”, hän
enemminkin totesi. Hänen äänestään kuuli virneen.
Hymähdin vastaukseksi.
”Lähdetäänkö leffaan?” Akseli kysyi.
Minä melkein törmäsin mainostolppaan. En ollut odottanut
Akselin kysyvän minua elokuviin. Jotenkin epäilin Nooralla olevan myös näppinsä
pelissä. Ehkä hän oli patistanut Akselia pyytämään minua ulos.
”No joo, miksei”, huomasin vastaavani ilman pidempiä
miettimisiä.
Kävelimme pimeitä teitä metroasemalta asunnolleni päin.
Akseli oli kiertänyt kätensä vyötäisilleni. Kylmät väreet
kiisivät selkääni pitkin. Välillämme vallitsi tietynlainen lataus. Olin istunut
melkein koko leffan ajan kuin suolapatsas paikoillani, niin kuin joku pahainen
ujo teini ensimmäisillä treffeillään. Luojan kiitos sydämeni ei hakannut enää
tietään ulos rinnastani.
”Onko sinulla kylmä?” Akseli kysyi huomattuaan tärinäni.
”Ei…” mutisin nolostuneena, mutta Akseli oli jo pysähtynyt.
Hän ojensi omaa takkiaan minulle.
”En minä...” väitin vastaan. Mutta Akseli vain virnisti ja
asetti sen itse olkapäilleni.
”Sinähän jäädyt”, mutisin edelleen vastaan. Akseli vain
naurahti kevyesti.
”En jäädy”, hän kiisti. ”Tärkeintä ettet sinä sairastu”, hän
lisäsi.
Luovutin huokaisten ja annoin itselleni luvan pujottaa
käteni lämpimän takin hihoihin, jotka tosin olivat liian pitkät.
”Parempi?” Akseli kysyi ja kiersi kätensä jälleen
vyötärölleni.
”On. Kiitos”, sanoin ja hymyilin hänelle ujosti. Minun oli
pakko myöntää, että tuntui hyvältä, kun Akseli piti minusta kiinni. Huomasin,
että olin kaivannut sitä. En ollut nähnyt Akselia tiistaiaamun jälkeen ja sen
takia sydämeni oli pakahtua onnesta koko ajan kun sain nyt olla hänen kanssaan.
Jatkoimme kävelyä hiljaisina, minä valtavan takin sisällä ja
Akseli kevyesti kättä vyötärölläni pidellen.
”Oliko nämä nyt niin kuin treffit?” kysyin hetken
hiljaisuuden jälkeen.
Akseli naurahti. ”Oli.”
Käännyimme lähikaupan parkkipaikalle oikaisten siitä.
”Huomasitko eilisen viestini?” Akseli kysyi.
”Huomasin”, sanoin. Ääneni ei ollut paljoa kuiskausta
voimakkaampi. Kirosin mielessäni kun ääneni paljasti heti hermostumiseni.
Pitäisi aina vain olla aivan hiljaa. Akseli oli edellisenä päivänä pyytänyt
minua kahville, mutta olin ollut töissä. Illalla hän oli vielä lähettänyt hyvän
yön toivotuksen.
”Et vastannut siihen”, Akseli sanoi. En katsonut häneen,
mutta hän kuulosti hiukan pettyneeltä.
”Anteeksi. En jaksanut, olin aivan kuitti”, myönsin.
Pysähdyimme tylsän harmaan kotitaloni A-rapun eteen.
”Tuota… haluatko tulla ylös?” kysyin kun olin jo astunut
ovelle. Kaivoin avainta laukustani, jottei minun tarvitsisi katsoa Akseliin.
”Haluatko että tulen?” hän sanoi vastaten kysymyksen
kysymyksellä. Hän astui askeleen lähemmäs ja toinen hänen suunpielistään nousi
pieneen hymyyn.
”Vastaatko aina kysymyksellä?” kysyin vältellen vastaamista
Akselin kysymykseen. Tottakai halusin hänen tulevan ylös. Miksi olisin muuten edes
pyytänyt häntä?
”Kieltäydytkö sinä aina vastaamasta?” Akseli kysyi
virnistäen.
Tunsin kuinka jonkinlainen taistelunhalu syttyi minussa,
enkä halunnut Akselin voittavan. Minähän en hänelle vastaisi. Minä olin kysynyt
ensimmäisen kysymyksen, joten hänen pitäisi vastata minulle.
”Oletko aina tuollainen treffien jälkeen?” kysyin terävästi
nostaen katseeni häneen.
Huomasin Akselin virnistävän hämillään. Hetken ajan tunsin
olevani voittaja ja hymyilin itsekseni.
”Pahastutko jos kutsun sinua tästä lähin tyttöystäväkseni?”
Avasin suuni vastatakseni Akselille kysymykseen jotain
nerokasta jälleen takaisin, mutta kun sisäistin Akselin kysymyksen, suljin
suuni hämmentyneenä.
Akseli naurahti. ”Ensimmäiseen kysymykseesi kyllä, toiseen
ja kolmanteen ei.”
”Sama rivi kuin minulla”, vastasin Akselille joka virnisti
naurahtaen.
Haparoin avaimet laukun pohjalta ja avasin hiukan tärisevin
käsin oven.
Tunsin Akselin seuraavan aivan kannoillani koko matkan
asuntooni.
Tunsin latauksen vahvistuvan kun ovi sulkeutui Akselin
perässä. En katsonut Akseliin vaan sytyttelin valoja hiljaiseen asuntoon.
”Tuota… haluatko jotain?” kysyin rikkoakseni hiljaisuuden.
”Tai sinähän osaat kyllä varmaan ottaa itsekin jos haluat”, jatkoin mutisten
tarkoittaen juotavaa tai ruokaa. Niin monet kerrathan hän oli kokannut
keittiössäni kuin se olisi hänen omansa.
Tunsin Akselin käsien kiertyvän tiukasti lantioni ympärille
ja hänen hengityksen niskassani. Tunsin ihoni nousevan jälleen kananlihalle. Ja
huomaamattani hengitykseni muuttui samantien pinnallisemmaksi.
”Osaanko?” hän kysyi hiljaa korvani juuresta näykkäisten
kevyesti korvalehteäni. Huuliltani karkasi hiljainen voihkaisu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti