Luke
Ethan rämähti raikuvaa nauruun. Minä vain murahdin.
”Ei herran jumala. Sinä tapoit hänen silmiensä edessä?!
Kävikö mielessäsi, että olisit voinut raahata sen pois?” Ethan pärski ja
siemaisi kaljaansa.
”Keskellä keskustaa? Enpä usko. Ei ollut muita
mahdollisuuksia”, mutisin. ”Jos en olisi tehnyt niin, se nainen olisi kuollut
siihen paikkaan.”
”Ja sitten toit hänet tänne? Missä hän on?”
”Hän pyörtyi. Vein hänet vierashuoneeseen.”
”Tyttörukka”, Ethan mutisi. ”Miten meinaat selittää
hänelle?”
”En tiedä. En voi päästää häntä lähtemään. Olisitpa nähnyt
häneen ilmeensä, kun tulimme tänne. Aivan sekaisin. Luuli pärjäävänsä minulle.”
Ethan purskahti jälleen nauruun. ”Et kai suotta katkonut
häneltä luita?”
”En hiustakaan”, totesin. ”Muutama mustelma ehkä, mutta
niistä saa syyttää itseään.”
”Sanoisit noin, vaikka hän tällä hetkellä olisi
kirjaimellisesti palasina.”
Ylhäältä kuului kolahdus. Meidän molempien katseen
kiinnittyivät heti kattoon. Vierashuone oli aivan keittiön yläpuolella.
”Hän taitaa olla hereillä”, Ethan totesi ja siemaisi
kaljaansa.
Kuului vaimea oven kolaus. Nainen varmaan luuli, etten
voinut kuulla sitä. Hän oli niin tietämätön. Olisin voinut kuulla hänen hengityksensäkin
jos olisin halunnut. Virnistin itsekseni.
Ethan tuntui pidättävän hengitystään.
Pian kuulimme vaimeat askeleet kun nainen hiipi portaita
alas. Odotin jännittyneenä, milloin hän ilmestyisi näkyviin portaiden
alapäähän.
Nainen jähmettyi kauhusta huomattuaan minut ja Ethanin.
Ethan kääntyi katsomaan minua.
”Jätit sitten mainitsematta että hän on… helvetin
hyvännäköinen”, Ethan sihahti minulle hiljaa.
Nainen aukaisi suunsa sanoakseen jotain, mutta sulki sen
samantien. Hän otti tukea seinästä. Hetken ajan pelkäsin hänen pyörtyvän
uudestaan.
Tuijotin vain naista, tietämättä kunnolla mitä sanoa.
Ethanin katse sahasi minun ja naisen välillä.
”No, Luke, etkös esittele meitä?”
Vilkaisin Ethania joka hymyili typerän näköisesti naiselle.
”Tässä on Ethan”, totesin ja viittasin Ethaniin päin
vilkaisemattakaan naista.
Nainen seisoi edelleen hiljaa paikoillaan alimmalla
portaalla.
Ethan virnisti minulle. Nainen näytti siltä, ettei
todellakaan tiennyt pitäisikö juosta takaisin ylös vai lähimmästä ovesta ulos.
”Taisit unohtaa taas käytöstavat ensi kohtaamiselta”, Ethan
mutisi minulle ja kulautti kaljansa pois.
”Hyvä neiti, tässä on Luke”, Ethan sanoi rauhallisesti
noustessaan seisomaan. ”Minä olen Ethan”, hän jatkoi ja astui askeleen lähemmäs
naista. En voinut olla pyöräyttämättä silmiäni.
Nainen pysyi värähtämättä paikoillaan.
Odotin, milloin hän ryntäisi pois tai saisi samanlaisen
kohtauksen kuin aiemmin.
”Ja sinä olet…?” Ethan jatkoi. Hän oli enää kahden metrin
päässä naisesta. Kynnyksellä joka yhdisti keittiön eteiseen.
”Kathy”, nainen mutisi kuulostaen epävarman kysyvältä.
Vaikka en nähnyt Ethanin kasvoja saatoin vannoa, että hän
hymyili yliystävällisesti.
”Mukava tutustua, Kathy”, hän sanoi ja ojensi kätensä kohti
naista.
Kathy tarttui käteen hiukan epäröiden. Minä en olisi ikinä
kyennyt tuollaiseen. Nainen vilkaisi minua ja saatoin vannoa, että huomasin
pelon hänen silmissään.
”Haluatko kahvia?” Ethan kysyi Kathylta.
Minä tuhahdin. Nainen vilkaisi minua ja nyökkäsi sitten
hitaasti.
Ethan kääntyi kannoillaan ja virnisti minulle.
”Ihan helppohan sitä on käsitellä”, hän naurahti minulle
marssiessaan ohitseni kohti kahvinkeitintä.
Kathy jäi edelleen kauemmas minusta. Hänen katseestaan
huomasi edelleen pelon minua kohtaan.
Murahdin ja työnsin tuolin kolisten kauemmas. Käteni
puristuivat nyrkkiin kun tuijotin naista. Hänen silmänsä laajenivat hetkeksi.
Ryntäsin tämän ohitse.
Halusin pois. Ja äkkiä.
jatkuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti