Hoipertelin lähes pökertyneenä portaat alas. Ajatukseni
tuntuivat olevan yhtä puuroa.
Raikas kevät ilma kuitenkin selkeytti ajatuksiani kuitenkin
sen verran, että pääsin metroasemalle ilman suurempia hämmennyksiä.
Koko luennon piirtelin sydämiä paperiin keskittymättä
kunnolla. Diat vaihtuivat tiuhaa tahtia, mutta en onnistunut tekemään
ainuttakaan järkevää muistiinpanoa.
Käteni lähes tärisivät kun tiesin Akselin olevan kotonani.
Tiesin hänen odottavan minua. Hänen olevan siellä kun tulisin kotiin ennen kuin
jatkaisin töihin.
Tiistai 26.4
Noora tuijotti minua suu auki.
”Vau.”
Minä tuhahdin ja näpyttelin laskun eräälle pariskunnalle.
”Vau”, Noora sanoi uudestaan. ”En olisi ikinä uskonut
sinusta, mutta sinulla taitaa olla uusi poikaystävä”, Noora jatkoi ja hörppäsi
kahviaan.
”Miksi edes kerroinkaan sinulle mitään”, mutisin ja harpoin
viemään laskun.
”Koska olen paras kaverisi!” Noora huikkasi perääni. Minä
pudistin kevyesti päätäni.
”Noora, emme me ole edes yhdessä”, mutisin kun pääsin takaisin
Nooran luokse.
Nooran silmät pyöristyivät. ”Turha yrittää! Tuo ei ole
mitään muuta kuin seurustelua”, hän paasasi kiihtyneenä.
”Emme me ole olleet yksilläkään treffeillä”, sanoin ja
käänsin katseeni pois Noorasta.
”Se korjaantuu vielä usko pois”, Noora sanoi. ”Vau, sinä ja
Akseli”, hän jatkoi vielä huokaisten.
Oli lähellä etten itsekin huokaissut. Ajatukseni harhailivat
taas Akseliin. Hän olisi kotona kun palaisin töistä. Hän oli luvannut niin.
”Hän oli luonani, en tiedä onko nytkin”, paljastin ennen kuin
ehdin estää itseäni.
Noora yski väärään kurkkuun mennyttä kahviaan.
”Mitä?” hän älähti. ”Nyt vai? Ja sinä olet täällä?”
Nyökkäsin hiljaa. Huomasin kuinka Noora keräsi muutaman
moittivan katseen möykällään.
”Annoin hänelle eilen vara-avaimen”, jatkoin paljastamista.
”Ja kehtaat vielä sanoa, että te ette seurustele”, Noora
mutisi päätään pudistaen. ”Et ole sittenkään muuttunut yhtään. Nyt nainen,
pakkaa kimpsut ja kampsut ja riennä prinssi rohkean luo.”
”Minulla on vielä töitä”, sanoin virnistäen. ”Akseli jaksaa
kyllä odottaa”, huokaisin vielä perään.
Noora teki vihdoin järkevästi ja piilotti virnistyksensä
kahvikupin taakse.
Akseli ei ollut luonani kun palasin kotiin. Minua odotti
pimeä ja hiljainen asunto. En mahtanut itselleni mitään, kun huokaisin pettyneenä.
Olisin kaivannut samanlaista vastaanottoa kuin eilen,
lämmintä halausta ja suudelmaa.
Ravistelin päätäni jotten jumittuisi kuvitelmiini.
Sytyttelin valoja ja löysin keittiöstä lapun.
Kulta, olisi pitänyt
sanoa sinulle aikaisemmin, etten ole täällä tänään kun tulet. Näen Henrin
tänään illalla ja huomenna aamulla menen aikaisin koulutukseen. Tiedän,
minuakin harmittaa.
Nuku hyvin, jos en ole
huomenna viimeistään illalla soittanut sinulle, soita minulle ole kiltti.
– A
Kulta? Oliko kukaan kutsunut minua koskaan aiemmin kullaksi?
En ainakaan muistanut että kukaan olisi.
Laskin lapun takaisin pöydälle hetken miettimistauon jälkeen
kiinnitin sen kamalalla maisemamagneetilla jääkaapinoveen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti