Astelin eteisessä hetken kuin ahdistunut häkkieläin. Lopulta
näpäytin puhelimen auki.
Noora vastasi ennen kuin puhelin ehti edes hälyttää toista
kertaa.
”JO OLI AIKAKIN!”
”Hei vaan-”
”Onko Akseli mennyt mun edelle?!”
”Mit-” aloitin hämmentyneenä.
”Mitä teidän välillä edes on?! Hän kertoi, että olet
kunnossa, mutta anteeksi nyt-”
”Noora! Jos nyt viitsit kuunnella hetken, etkä keskeyttää
koko ajan”, sanoin hiukan kovempaa, saadakseni äänen kuuluviin Nooran
paasauksen alta.
”Arvaa vaan kuinka huolissani oon ollu?”
”Akseli kävi täällä-”
”No se on käynyt jo selväksi.”
Toisesta päästä kuului kova kolaus ja heti perään Henri kiroili
raskaasti.
”Ja sitten sä kuulemma päästit Akselin sisään?” Noora kysyi.
”Kristiankin kävi tällä.”
”Ja sä vaan koko ajan kielsit mua tulemasta sinne! Ja sitten
mä kuulen Akselilta että olet elossa”, Noora kuulosti hiukan kateelliselta.
”Ja hän suuteli minua”, jatkoin ja puristin silmäsi hetkeksi
kiinni odottaen Nooran reaktiota.
”Etkä oo kertaakaan soit- MITÄ?”
Kuulin Henrin mutisevan jotain äänenvoimakkuudesta Nooralle.
”Kristian suuteli sinua?!”
Toisesta päästä kuului yskimistä.
”Odota hetki, Henri tukehtuu kahviinsa”, Noora sanoi.
Kävelin eteiseen ja kurkistin sälekaihtimien välistä
pihalle. En tiedä miksi, mutta ehkä vain varmistin, ettei Kristian ole enää
siellä.
”Niin anteeksi mitä tapahtui?” Kuulin Nooran taas
puhelimessa.
”Öh, Akseli oli täällä yötä ja-”
”YÖTÄ?!”
”Niin, ja aamulla hänen lähdettyään Kristian ilmestyi ja
suuteli minua”, selitin ja oioin hiukan tapahtumakulkua. Ei Noorankaan tarvinnut tietää kaikkea.
Noora repesi nauruun.
”Kuinka monta miestä sinulla on ollut siellä viimeisten
kymmenen tunnin aikana?”
”Noora, tuo ei ole hauskaa”, sanoin ja nyrpistin nenääni.
Noora kuvitteli taas jotain liikoja.
”Äh, odota olen jo matkalla sinne”, Noora sanoi ja sulki
puhelimen.
Ei mennyt kuin parikymmentä minuuttia ja Noora oli jo
ovellani.
Hän ryntäsi pyörremyrskyn tavoin sisään. Takki ja huivi
lensivät tasolle.
”Alahan selittää”, Noora sanoi ja ryntäsi peremmälle. Hän
vilkuili ympärilleen.
”Etsitkö jotain?” kysyin hämmentyneenä. Noora kumartui
katsomaan sohvan alle.
”Todistusaineistoa. Luulisi sinun nyt tietävän, kun
oikiksessakin opiskelet”, Noora sanoi virnuillen.
”Todistusaineistoa mistä…?” kysyin vielä enemmän
hämmentyneenä.
Noora kääntyi taas katsomaan minua ja huokaisi syvään.
”Unohtunutta paitaa… tai boksereita…” Noora mutisi ja
kurkisti sängyn alle.
”Noora älä viitsi!” kiljaisin. ”Ei mitään tapahtunut! Ja jos
olisi, miksi olisin piilottanut mitään vaatteita sängyn alle?”
”Eikö?” Noora kysyi nostaen toista kulmaansa ja katsoi minua
epäuskoisena. Hän jätti huomioimatta minun kysymykseni.
”Ei”, kiljaisin. ”Me nukuimme, Noora ihan tosi älä katso
minua noin. Minä nukahdin hänen syliinsä.”
”Vai niin”, Noora sanoi ja mutristi huuliaan. ”Eikö ole
mitään herkullisempia juoruja? Kävikö hän täällä suihkussa?”
”Noora älä viitsi”, huokaisin ja nostin molemmat käteni
ohimolleni. ”Ei ole mitään juoruja.”
”Entäs Kristian?” Noora kysyi.
”Hän tuli pian Akselin lähtemisen jälkeen kun olin menossa
lenkille”, aloitin ja pidin pienen hengähdystauon. ”Ja hän suuteli minua ja sen
jälkeen minä pakenin.”
Noora repesi nauruun niin kuin puhelimessakin.
”Et ole tosissasi!” Noora kikatti. Hän näytti melkein
pahaiselta teini-ikäiseltä.
Tyydyin vain tuhahtamaan.
Noora oli lysähtänyt sohvalle. Juuri siihen kohtaan, missä
Akseli oli istunut. En voinut olla huokaisematta.
”Mitä huokailet?” Noora kysyi samantien. Vaikka hän nauroi
niin, ettei meinannut saada happea, hän silti kykeni huomaamaan minusta kaiken.
”En mitään”, vastasin punastuen.
Noora virnisti taas keveästi.
”Sano nyt”, hän maanitteli.
Minä pudistin päätäni tarmokkaasti ja Noora huokaisi
puolestaan.
”Voi, en ole pitkään aikaan nauranut näin paljon. Viimeksi silloin
viikonloppu reissulla”, Noora mutisi.
Sohvapöydällä ollut kännykkäni tärisi voimakkaasti.
”Viesti”, mutisin ja syöksyin kännykkääni kohti. Noora
nappasi sen kuitenkin nopeammin.
”Akselilta”, hän sanoi lyhyesti ja virnisti minulle.
”Noora, se puhelin tänne.”
”Mitäs hän sanoo”, Noora mutisi melkein kuin itsekseen ja
näppäili kännykkääni syöksyin puhelinta kohti.
”Tuo on laitonta!” kiljahdin kun Noora virnisti lukiessaan
viestiä.
”Älä viitsi Elena.” Noora heitti kännykän minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti